Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Joko on ruotsinkielinen sivistyneistömme vielä kallistava korvansa niille veren, velvollisuuden ja elämäntehtävän äänille, joiden sen omassa rinnassa täytyy tehdä hiljaista työtään ja sisäisen syventymisen ja itseensä kerääntymisen hetkinä kutsua sitä yhteiseen suomalaiseen kansalliseen työhön.
Se ei voi tapahtua muuten kuin noilla eri aloilla innossa ja totuudessa työskellen. Siinä kysytään kyllä työtä kieliasian hyväksi. Ja etupäässä tärkeä välikappale kielen kohottamiseksi on kaunokirjallisuuden luominen, jota ei suinkaan "nuori suunta" ole jättänyt harrastamatta. Niin saapi kieliasiakin eri ikäkerroksissa eri muotonsa. Mutta kansalliseen kehitykseen liittyy muitakin ajan kysymyksiä.
Eivät he voi nousta jaloillensa pudistamaan unta silmistänsä ja seuraamaan toisia, vaan he vaipuvat jälleen samaan uneliaisuuteen, samaan huolettomuuteen, ja niin he alkavat taas nukkua sitkeää untansa! Mutta se ei saa niin olla. Meidän pitää vetää heidätkin kanssamme samaan joukkoon, samaan työhön, samaan kansalliseen pyörteesen, johon meidän ja meidän koko kansan tarkoitus on vihdoin saapua.
Vielä sanon enemmän: mitä puhuu se tosiasia, että tuo meitä elähyttävä usko yhä kasvaa ja laajenee Suomen sivistyneessä väestössä; että se tempaa mukaansa yhä useampia kansalaisia, sytyttäen heidät niinkuin se on sytyttänyt meidät; että yhä useammat heräävät kansalliseen itsetietoon ja uskaltavat sanoa: minä olen ja tahdon olla tshuudi, minä olen suomalainen enkä mikään muu; kansani on tuntematon ja halveksittu, mutta minä tahdon astua sen riveihin, tahdon nostaa sen merkitykseen ja voimaan, kunniaan ja maineeseen!
Lauri kertoili taiteen historiasta kertoi Titianista, Rafaelista, kertoi yksinkertaisella tavallaan, mutta lämpimästi, innostunein katsein. Taiteesta Lauri ei voinut kauan puhua, kääntämättä puhettansa kansalliseen taiteesen, ja voi kuinka kauniisti hän siitä puhui! Usein silloin luisui kynä hiljaa, huomaamatta Annin kädestä; hän kuunteli hartaasti, kauniin silmin lakkaamatta katsoen puhujaan.
Me olemme ennen, Minna Canthin yhteydessä, nähneet, minkä kirjavan paljouden uusia, myönteisiä elämän-arvoja nuorsuomalaisuuden herätys toi tullessaan. Tämän liikkeen kriitillinen kärki kääntyi, kuten luonnollista, kansalliseen romantiikkaan.
Uudet olot kehoittivat Suomen kansaa ajattelemaan tulevaisuuttansa; ensin, kun ei vielä oltu perehdytty uusiin oloihin, tuli tosin velttouden ja toimettomuuden aikakausi; mutta vähitellen syntyi virkeämpi henki. Se ajatus yhä selvemmäksi selveni, että Suomen kansan oli pyrkiminen itsenäiseen kansalliseen sivistykseen, joka on sen elossa-pysymisen välttämätön ehto.
Suomalainen kansallisuus on jokaisena ajankohtana tasaisesti ja vaikeudetta jaksanut siinä määrin sulattaa nämä uudet ainekset historialliseen ja sivistykselliseen kokonaisuuteensa, että nämä uudetkin sulatetut ainekset jo vuorostaan ovat myöhäisempiin tulokkaisiin nähden välittömästi ja ehdottomasti kuuluneet siihen sulattavaan kansalliseen pohja-aineistoon, jonka helmaan nämä myöhäisemmät tulokkaatkin taas vuorostaan jäljettömästi haihtuvat.
Vielä tullaan tekemään huomioita ja löytöjä, jotka kumoovat nykyisiä johtopäätöksiä. Mutta mitä niistä! Kalevalan todellinen arvo on toisaalla. Sen todellinen arvo on sen omassa salatussa sisällyksessä.» Ja kun nyt tahdomme esittää uuden ja oudon mielipiteemme Kalevalasta, saatamme syystä kysyä, ajatellen tutkimuksen kansalliseen sydämeemme iskemiä haavoja: tarvitaanko miestä niitä parantamaan?
Aukkoja, jotka sota, yksistään Rooman ensimmäinen piiritys nieli seitsemänkymmentätuhatta kulkutaudit, nälänhätä sekä vangeiksi joutuminen Ravennan ja Senogallian luona olivat tehneet goottien kansalliseen sotajoukkoon, ei oltu saatu kuin osittain täytetyiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät