Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Hän kuuli kyllä kaikki, hän ei voinut olla tiedotonna siitä että ihmisiä oli hänen ympärillään ja että häntä koetettiin auttaa, mutta hän ei tahtonut tietää heidän huolenpidostaan, hän tahtoi olla kuollut eikä halunnut osoittaa elonmerkkejä. Eivät auenneet enään hänen silmälautansa eikä huulensa, hän oli jo tämän maailman ulkopuolella, voitettu kamppaili kuolonkamppaustaan mykkänä.
Hän puhui, hän rukoili, hän kamppaili heidän kanssa puolen yötä; katkerat kyynelet vuosivat hänen poskiansa myöden ja tyyni veri hänen suonissaan paloi vihasta ja häpeän kammosta, ja kaikki tämä herätti ensi kerran hänessä voimakkaan, yksinkertaisen, tulisen puhuja-taidon. Mutta turhaan.
Hän ei saanut enempää sanotuksi, vaan jäi kalpeana ja henkeään pidättäen katsomaan tytön kasvoihin. Ja hän näki kuinka tyttö värisi ja kamppaili väkevän mielenliikutuksen kanssa, toivon ja epätoivon riehuessa hänen omassa rinnassaan.
Ristiselällä kamppaili pienoinen venhe vihaisten aaltojen ajelemana, ja venheessä istui nainen, kalman vaaleana, puristaen vakaista lasta rintaansa vasten. Valtavasti sykki äidin sydän ja hänen silmänsä tuijottivat tuskallisina kohden synkkää taivasta. Mies, joka istui etupäässä, koki ainoalla airolla, mikä hänellä vielä oli jälellä, ohjata venheen kulkua, vaikka selvään näki sen turhaa olevan.
Makuuhuoneessa pienellä vuoteellaan kamppaili pienoinen olento viimeistä kamppaustansa, eikä mikään ihmisvoima enää voinut tehdä mitään hänen puolestaan, kodin lemmikin, jonka lyhyttä lapsuudenpäivää jokainen oli koettanut sulostuttaa. Vuoteen ääressä istui äiti, niin tyvenen ja kärsivällisen näköisenä, että oikein oli rauhoittavaa katsella häntä, ja piti Lillin kuumeista kättä omassaan.
Toisessa paikassa ryntäsivät aallot todellisella jättiläisvoimalla mereen kallistuvaa kalliota vastaan, joka vuoroin välkkyi vaahtoisena, vuoroin taas kohosi kuivana, ja siinä minä huomasin uupuneen harmaalokkiraukan, joka varmaankin oli vuorirotkostaan eksynyt myrskyyn ja sen heittelemänä kamppaili siinä siivet melkeinpä nurin väännettyinä.
Kun minä jälkeen puolenpäivän näissä ajatuksissa istuin pappilassa, jossa puhuttiin kaikenlaista, ilmestyi äkkiä eteeni kasvot kotoa, kalpeina ja vaivattuina, ja kohta kävi minulle selväksi, että mies jonka nämä kasvot olivat, kamppaili vimmatusti päästäksensä kuohuvista hyökylaineista ylös kalliolle. Se ei ollut kukaan muu kun meidän renkimme Antti.
Ristiselällä kamppaili pienoinen venhe vihaisten aaltojen ajelemana, ja venheessä istui nainen, kalman vaaleana, puristaen vakaista lasta rintaansa vasten. Valtavasti sykki äidin sydän ja hänen silmänsä tuijottivat tuskallisina kohden synkkää taivasta. Mies, joka istui etupäässä, koki ainoalla airolla, mikä hänellä vielä oli jälellä, ohjata venheen kulkua, vaikka selvään näki sen turhaa olevan.
Topi kamppaili värähtelevin huulin vasten sisällistä mielenkuohuaan. Niin, sanoi hän sitten vaikeasti, minulle on tapahtunut jotakin ikävää. Mitä? Joku tapaturma? Olethan tuossa toki? Hukannut rahaa? Suuria summia? Häh? Topi ei vastannut, vaan nojasi pään kätensä varaan ikäänkuin tahtoen koota ajatuksiaan. Nähtävästi hän etsi muotoa, miten ilmoittaisi asiansa Johannekselle.
Päivän Sana
Muut Etsivät