Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Hänestä oli elämä kuin autio, ääretön kangas, jolla kohtalonsa oli hänet määrännyt harhailemaan edestakaisin ilman mitään päämäärää. Sillä kannalla olivat asiat, kun taas sattui tulemaan kirje Kallelta. Rukkiukko toi sen itse pappilasta ja kummasteli suuresti, kun poika, joksi hän yhä Jerikoa nimitti, ei siitä ensinkään näyttänyt ihastuvan.
Himmi ei kuitenkaan koskaan näyttänyt loistavan tiedoillaan, vaan paremmin kyseli Kallelta, oliko se tahi se seikka niin ja heti siirtyi aineesta toiseen, jos Kallea milloin näytti ikävästyttämään rupeavan. "Oliko", kysyi Himmi kerrankin, "oliko kuningas Arturilla kuus'toista, vaiko neljäkymmentä ritaria pyöreän pöytänsä ympärillä?" "Arturilla?" tuumaili Kalle.
Olivathan ne muutamat yökunnissa lähempääkin kuin kahdentoista virstan päästä, mutta ei tullut Kallelta lähdetyksi, vaikka toisinaan eukko kyllä kiusasi. Ja mitäpä tuolla yökunnissa tekikään, sillä saihan sitä kauppamies Mankkiselta pyhänäkin tupakkaa ja kahvia tahi muita pikkutarpeita puotikamarin kautta.
Koitti viimein tuo surullinen lähtöpäivä ja Jeriko tunsi oikein iloitsevansa siitä, kuin Kalle nyt tulisi Loviisan seurasta erotetuksi. Iltasella meni hän järven rannalle kävelemään ja odottamaan Kallea, joka oli sieltäpäin tuleva. Jeriko istahti kivelle ja tuumaili pyytää Kallelta anteeksi, kun hän oli iloinnut ystävänsä poislähdöstä.
Söderling livahti ulos, aikoi pysähtyä oven eteen, mutta loittoni niin kauvas, ettei voinut kuulla, mitä tuvassa puhuttiin. Hän pysähtyi, lähti taas menemään, käväisi kiikarikalliolla, meni sieltä kala-aitalle ja nosti turskasiimavehkeet pois oven edestä, johon ne olivat jääneet Kallelta ja Helgalta, mutta katui ja pani ne siihen takaisin.
Ihmeissään sanoi hän silloin: »Vai housut putosivat Tiilikaisen Kallelta, kun Tohmajärven vallesmanni kirota rönkäsi!» »Housut!» Sen myönnettyään ajatteli Jussi taas vuorostaan ja vahvisti ikäänkuin muun puheen puutteessa: »Housujen kehui Tiilikaisen poika pudonneen, vaikka se on jo aikamies pojan toljake!» Mutta Kaisalle oli housuista juohtunut mieleen iloinen asia.
»Rakas, armollinen Jumala, kuule rukoukseni, elä käännä kasvojasi minusta, eläkä hylkää minua, katso, en minä jaksaisi sitä kestää.» Kun hän jälleen nosti päänsä, olivat hänen kasvonsa kyyneleitä täynnä. Mutta rauhallisempi hän kuitenkin oli, hiljainen toivo sai taas sijaa sydämessä. Huomenna tuli posti, ehkä tulisi Kallelta kirje, tuo pitkä, jota hän kauan oli luvannut.
Päivän Sana
Muut Etsivät