Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
Istu tuonne tien pohkeelle Roope siksi aikaa. Siinähän on Kaisamuorikin, vanha tuttava sulle. Mene vaan istumaan ja kysymään miten kotona voidaan! Hän on jalkaraudoissa, vanginvaatteissa ja kantaa myttyään. Menee Kaisan luo, tervehtii häntä ja istuu hänen viereensä. Pernaleen helläluonteinen miehekseen sekin, tuo Roope. Itkis häntä saakeli, kun kerran on itsensä tuohon tilaan laittanut.
Hevosta seurasi joukko ihmisiä kauhistuksen ilme kasvoillaan vaikeroiden Kaisan kohtaloa. Kuuluipa joukosta juuri rovastille tähdätyt naisen sanat: "Kivestä täytyy olla sydän sillä ihmisellä, joka tietää Kaisan saattaneensa tuolle jälelle. Kiveä kovempi täytyy olla tunto sillä, joka on syyllinen tähän, eikä tuntene kipua tunnossaan."
Kun ruununvouti viikon päästä lähti Lappeenrantaan ilman erityistä aihetta, korjautui Kaisan tuuli taas vähäksi aikaa. Nyt hän ei kumminkaan enää saanut asemalle lähtemään muita kuin Pekan ja Jussin, jotka arvelivat heitä ehkä tarvittavan. Mutta silloin sieltä tuli isäntä yksin, synkkänä kuin ukkospilvi.
Ei sitä Kaisa voinut vastustaa, sillä jos kenenkään, niin saarnamiehen ja pankkiirin suhteen on nainen kuten tietty, aina voimaton, heikko ja antautuvainen. Mutta silloin sattui pieni onnettomuus. Kylänpojat tulivat Kaisan luo, koputtivat, ja kun ei avaajaa kuulunut, sysäsivät itse oven auki, löytäen Kaisan, mutta myös saarnamiehen hänen vuoteensa reunalta.
Näin erinäisistä ajatuksista oli nähtävästi kova taistelu syttyvä, ennenkuin vakinainen päätös asiassa taisi kangeta. Kummalla heistä oli oikeus, ja kumpiko viimeksi voitolle jäi? Seuraavana päivänä istui lautamies ja poltti piippuansa, Kaisan ja Annan huonetta siivotessa. Ei kukaan heistä lausunut sanaakaan. Näytti melkein kuin olisivat hävenneet puhetta keskenänsä alkaa.
Niissä puhuttiin rakkaudesta, toisten hyväksi uhrautumisesta, sydämen, eikä vaatteiden uudistamisesta, anteeksi antamisesta, eikä tuomitsemisesta. Tuo oppi oli valoisaa ja lämmintä, siihen nähden jota Kaisa ennen oli tuntenut ja tunnustanut, mutta vaikeaa oli äkkiä muuttaa mielipiteitään. Vanha ja uusi käsitys taistelivat Kaisan sydämessä vallasta, eikä ollut ketään, jolta olisi kysynyt neuvoa.
Kyllä näette kunhan Jukke kotiutuu kaupunkimatkaltaan», vakuuttelivat Mikko Lihvonen ja Uusi Hellberg ja päättivät, että kahdeksitoista vuodeksi se Antti kaikkein vähintään tuomitaan, jos ei iäksi. Mutta voipi se mennä iäksi. »Kahdeksitoista vuodeksi!» huudahti Halosen Teppo. »Kylläpä, kylläpä kerkiää sydän lauhtua. Olikin äsken täysi kuni Piiraisen Kaisan massi. Mutta Jukke otti selkäänsä.
Kahvin juotua rovastinna lähti ulkokausteelle vielä ihailemaan jotakin Kaisan mieliksi. Kaikkea ihaillessaan huomasi tien lähtevän kauniiseen koivu ja kuusi sekaiseen metsään niin kysyi: "Mihin tämä näin soma tie menee? Muistuttaa meidän entistä hautuumaan tietä, missä rovasti aina käveli". "Se menee juuri teille. Se on ihan tuommoinen kuiva tie koko matkan, saattaa vaikka pännäkengässä kävellä".
Net on suorat sormiltansa, Varsin nopsat varreltansa. Katsoi naiset naurusuulla, Tyttäret tykönsä toivoi Tuota suurta sukkeluutta, Kielevyyttä Kettus-poian, Venäläisen viekkautta. Kotihin nyt kuljettihin; Kettunen keveä miesi Astuupi ylös mäkiä, Hän tahtoi talon tytärtä, Luotuu lasta lautamiehen. Tästä hän katsoi Kaisan päälle, Liki Liisaa piteli.
Akat kiirehtivät nyt ottamaan venheeseen ja kohti kurkkuaan huusivat: "Herrainen tuota Kaisaa, herrainen tokiisa tuota Kaisaa! Sinä vasta ihminen olit." Ja Ailin kun olivat saaneet venheeseen rymeytyivät joukolla vetämään Kaisaa venheeseen. Mutta kun saivat Kaisan venheen laidalle ryntäitään myöten jo Kaisa itsekin rupesi auttamaan itseään venheeseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät