Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
»Yhdeksänkymmentä!» »Yhdeksänkymmentä ensimmäinen...» »Kahdeksankymmentä!» »Kahdeksankymmentä ensimmäinen...» »Markka pois!» »Seitsemänkymmentä yhdeksän ensimmäinen ... toinen ... seitsemänkymmentä yhdeksän ... eikö oo helpommasta huutavata? seitsemänkymmentä ... yh ... dek ... sän ... kolmas...» »Kenen huuto?» Sen ja sen. »Onko 'se ja se' semmoinen, että voi hoitaa?» kysyy esimies.
Ja kun Kerttu oli istuutunut, alkoi Hannes pasuunamaisella, osaksi opettajaa ja osaksi komentavaa kenraalia matkivalla äänellä kertoa Austerlitsin tappelusta, johon he edellisiltä kerroilta olivat joutuneet. Senjälkeen rupesi kyselemään. Muistaako Kerttu kuinka monta miestä Napoleonilla oli tässä taistelussa? Kahdeksankymmentä ja yhdeksän tuhatta, sanoi Kerttu. Ei. Niinpaljon oli liittoutuneilla.
He eivät voineet sittemmin, kun he olivat tointuneet kauheasta hämmästyksestänsä, laisinkaan ymmärtää, miten se oli mahdollista, että kahdeksan tuhatta ruotsalaista taisi niin perin pohjin lyödä kahdeksankymmentä tuhatta venäläistä, ja moni heistä päättikin vallan varmasti, että me olimme tehneet taikoja, ja ett'ei meidän kuninkaaseemme pystyneet luodit, eikä lyönnit.
Hän on kylläksi oppinut ja miesmäinen sellaiseen virkaan. "Asia on niinkuin olen sanonut. Aina mestarillisesta värväyksestäsi saakka olet alkanut tulla aivan toiseksi mieheksi, Pertti Månsson hyvä, ja päivä päivältä edistyt yhä enemmän. Panenpa vetoon kahdeksankymmentä tukaattia, että sinä täiläkin kertaa keksit parhaan neuvon.
Ja tuos on kymmenen, se on niin paljo kuin kahdeksankymmentä. Mies antoi jokaisen setelin erikseen vaimolleen, mutta siitä oli se seuraus että lasku yhtä myötään sekaantui ja täytyi alkaa alusta. Vihdoin emäntä otti yksin määräysvallan, miehen jäädessä seisomaan ja tuijottamaan syrjästä. Tuhat kahdeksansataa viisitoista markkaa ja seitsemänkymmentä viisi penniä, virkkoi emäntä laskettuaan.
Hyvästi, herra Guillaume, ja eläköön vähäpätöisyys!" Tämä kahdenpuhe tapahtui kauniina kesä-iltana vuonna seitsemäntoista sataa kahdeksankymmentä yhdeksän, muutaman pienen rakennuksen edustalla Seinen joen rannalla, noin peninkulman päässä Rouen'in kaupungista.
Naiset jäivät sinne, sillä toinen oli kahdeksankymmentä vuotta ja toisen piti kohta synnyttää, ja he eivät uskaltaneet lähteä seuraamaan heimonsa jäännöksiä, sillä te olitte heidän kentillään. Joka päivä vanha vaimo jakoi jyviä vakasta ja he keittivät ne yöllä rotkossaan, josta te ette voineet huomata savua.
"Kiitoksia, kiitoksia. Vai niin, minä saan siinä oikeuteni." "Mutta, rouva kulta, alkoi tuo nuori ylioppilas, teillä on kolmetuhatta riksiä ja minä olen nähnyt omat kuittinne, jotka sisältävät enemmän kuin koron, mikä tekee sata kahdeksankymmentä." "Tuon sata kahdeksankymmentä minä olen kuullut niin useasti, että osaan sen ulkoa.
Niille taas, jotka pimeyden ja pahuuden tietä vaelsivat, oli hän pelvon ja vavistuksen esine. Hänen nuhteluansa peljättiin enemmän kuin lain kovaa kouraa. Näin hän eli ja vaikutti kansassaan. Kahdeksankymmentä vuotta olivat koukistaneet tuon ennen niin uljaan, miehekkään vartalon, ja lumi peitti päätä.
Isä sanoi, että olisi siitä sietänyt saada enemmän, kahdeksankymmentä markkaa, ja sitä minäkin aioin teurastajalta pyytää ja vähän itsekseni tuumailin Montinin rouvankin luona, vaan kun rouva ei enempää tarjonnut ja sanoi ettei enempää kannata antaa kuin sen kuusikymmentä viisi, niin minä ajattelin, että tottapa ei sitten.
Päivän Sana
Muut Etsivät