Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Niinkuin rientelevät kuohut virtojen maan koskin kymmenin kohti kaukaista, siintelevää ikimerta, tahto taitajan käy kautta myrskyn ja yön, kunnes aamuinen aatos muotonsa kirkkahan löytävi kerta; sydänlähteistä tullen korven voimaa se kantaa, järjen järvien päällä päivän päilyä antaa, kunnes äärettömyydet yllä kaartuvat aavat, aallot aatteen ja tunteen siinnon taivaisen saavat mutta kirkkainkin taide kätkevi taitajan ain sydänverta.
Tuo linnamainen rakennus ja puiston vanhanaikuiset käytävät, joiden yli ikivanhat puut kaartuvat holviksi, ovat kovin viehättäviä aivan romanttisia , ja Lilli, hän todellakin enemmän rakastaa Ihalaa kuin omaa kotiansa.» »Opettajatarta ei meillä vielä ole tiedossa», kertoi Arvo, »mutta ehkä hänetkin saamme siksi.
Mutta kaiken ympärillä kaartuvat vuoret, ensin alempana metsäiset, niittyiset alpit useissa kerroksissa toistensa takana, sitten niitä ylempänä karujen, harmaanruskeiden kiviröykkiöiden maailma ja kaikkein ylinnä ja äärimmäisenä kaikista ihanin ja samalla kolkoin: eloton erämaa lunta ja jäätä jota kaikkea rauhan madonna ja hänen lapsensa, kaiken tuon heistä mitään tietämättä ja välittämättä, katselevat, kasvoillaan muuttumaton, hymyilyyn pyrkivä, hiukan ujo ja avuton ilme.
Kalevalat ja Vänrikki Stoolit uudestaan syntyvät sydämissämme ja teoissamme. Suomen entisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kaartuvat sielumme taivaalle kirkkaaksi tähtiholviksi, jonka valistusaurinko meitä lämmittää, jonka ihanteet meitä entistä tulisempaan työhön ja taisteluun innostavat sillä me rakastamme. Me elämme hengestämme.
Nenä on hienosti kaareva, kulmakarvat tummantuuheat ja kaartuvat, silmäripset pitkät ja mustanraskaat. Harvoin niitten takaa näkyy muuta kuin verhottu katse. Huulet ovat täyteliäät ja suu aistillisen kaareva, kuin slaavilaisilla. Vartalo on solakan joustava, ehkei se kestäisi suomalaisen kanssa painissa. Mutta ratsun selässä se vartalo taipuu kuin kaisla rannan aallokossa.
Miten keskelle Hornan hovia on tuo joutunut joutsen kuolematon? Hän untako näkee nyt valveillaan? Kuink' astunut taivas on alle maan? Hän muistavi, kuinka jo vanhastaan oli kiintynyt hän Polyhymniaan, miten rakkain neidoista runouden tuo' hälle ol' immyt ijäinen. Siks, kuin meren saartavi myrsky-yö, nyt häntä tuska ja häpeä lyö, ja kuin yölongat ukkosen, urat kaartuvat urhon kulmien.
Päivän Sana
Muut Etsivät