Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Kuin seuraavana aamuna heräsin, koetin minä turhaan herättää häntä; hän oli kuollut. Minä riensin paikalla enoni tykö, ilmoittamaan tapausta. Kahdeksan päivää sen jälkeen saatoin minä hänen hautaan, saman kummun alle, jonka päällä hän viimein oli istunut, kuin kävimme kirkossa. Olkoon hänelle keveät mullat ja siunaus hänen muistollensa!
Luonnollisesti kiirehti henki-vartijat ja koko armeija hänen jälkeensä, sillä ruotsalaiset sanoivat siihen aikaan aina: missä kuningas kaatuu, siellä kaadumme me kaikki. Rintaan saakka vedessä kahlasimme me virran yli ja kävimme raivoisasti vihollisen valleja vastaan. Mutta venäläiset seisoivat kuin seinä ja ajoivat meidät kuusi eri kertaa verisinä takaisin.
Näettekö sen nyt? kysyin minä, uteliaasti tarkastellen hänen kasvojansa. Hänen silmänsä muljottelivat ja tuijottelivat, vaan eipä paljo enemmän kenties kuin minunkaan silmäni, kun olin tarkkaan kohdistanut ne samaan paikkaan. Ei, vastasi hän, se ei ole siellä. Oikein, sanoin minä. Me palasimme sisään, suljimme oven ja kävimme jälleen istumaan.
Kuta vanhemmiksi kävimme sitä harvemmin saimme olla yhdessä, mutta halu ja ikävä saada tavata toinen toisemme paisui sen kautta vaan vielä suuremmaksi, ja ne hetket, joita me sitte saimme yhdessä viettää, saivat vähitellen, itsemmekin tietämättä, aivan toisen muodon kuin tuo entinen lapsellinen seurusteleminen.
Perille kun tulimme, haki Otto viulunsa esille, heitti pienen syrjäsilmäyksen minuun ja alkoi virittää. Minä heti pianon ääreen a:ta pomputtelemaan. Ja sittenkös me soitettiin. Kävimme läpi kaikki nuo minun vanhat lempilauluni »Mustalaisista», »Kaiju soitto, kaiju katkeraan», »Itke sydän», »Ehkä mekin kerran» ja paljon muitakin kappaleita, joita olimme yhdessä soitelleet ennen.
Jonka jälkeen hän suureksi kummastuksekseni sulki meidät kaikki avaraan kumarrukseen ja katosi, samalla kuin hänen käytöksensä oli erittäin vakava ja hänen kasvonsa erittäin vaaleat. Tätini teki samoin, oma kello kädessään. Kun mainittu aika oli kulunut, tarjosi Traddles hänelle käsivarttansa, ja me kävimme kaikki yhdessä vanhaan asuntoon, sanaakaan matkalla puhumatta. Me tapasimme Mr.
Kello lähestyi kymmentä, jonka tähden kävimme levolle, nukkumaan ensi yötä Jerusalemissa. Tuntui tavattoman suloiselta riisuutua kahden viikon päästä vaatteistaan, käydä pelotta levolle ja oikoa väsyneitä jäseniään kunnollisessa vuoteessa, jota emme olleet saaneet tehdä koko matkalla aina siitä asti, kuin läksimme kotoa.
"Kuinka niin?" hän kysyi. "Se oli äidilleni mieleen," minä sanoin, "ja sitten oli sunnuntai, kun siellä kävimme, päivä, joka on paras kaikista. Tantereet eivät koskaan näyttäneet niin vihannilta eikä pellot niin kullankarvaisilta taikka meri niin kirkkaalta, kuin koska äitini kanssa menin kirkkoon pitäen hänen kädestänsä kiinni.
Vaan kuitenkin oli hänkin mielestäni aivan iloinen nähdessänsä, kuinka liikutettu minä olin tästä kohtauksesta. Minä pyyhin pois ne kyynelet, joita parhain lujuuteni ei ollut saanut pidätetyksi, ja nauroin väkinäisesti, ja me kävimme istumaan toinen toisemme viereen. "No, kuinka sinä satut olemaan täällä?" kysyi Steerforth, taputtaen minua olkapäälleni.
Ja me emme osanneet puhua mitään, me nauroimme, me itkimme, me puhuimme tuhannen sanaa ilman mieltä ja yhteyttä. Milloin kävimme käytävää pitkin, milloin käännyimme äkkiä ympäri ja menimme kadun poikki. Sitten taas pysähdyimme ja astuimme rannalle. Me olimme niinkuin lapset.
Päivän Sana
Muut Etsivät