United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta sitä enemmän saa se, joka ymmärtää. Toini nyökäytti päätään. Ja meidän länsirannikkomme jylhä, raskasmielisyyttä kasvattava kauneus ymmärtää Suomen surumielistä, henkevää luontoa, on sopusoinnussa sen kanssa. Eikö totta? Te puhutte aivan kuin itse olisitte raskasmielinen länsirannan lapsi. Mutta puheenne ja olemuksenne eivät soinnu yhteen. Kuinka niin?
»Sitä kohti on nyt meidän riennettävä. Sen nimi on Ben Alder, ja on se jylhä, autio vuori täynnä kumpuja ja kuiluja. Ja jos sinne ehdimme ennen aamua, voimme vielä pelastua.» »Mutta Alan», huudahdin, »sitenhän joudumme aivan sotamiesten tielle!» »Sen tiedän aivan hyvin», vastasi Alan, »mutta jos meidät ahdistetaan takaisin Appiniin, olemme molemmat mennyttä miestä. Joutuin nyt siis, David!»
Taivas oli niin sininen, kuin pilvi ei koskaan olisi sitä sumentanut, ja koko jylhä, monenkarvainen vuorimaailma punaisine, mustine, keltaisine, vaaleanharmaine, jylhine vuorenlohkareineen, leveni kaikkialle niin pitkältä, kuin silmä kantoi, ja näytti hiljaiseksi kivettyneeltä myrskyltä myrskyltä, jonka niin pikainen rauha on nukuttanut, että sen hyrskivät aallot eivät ole ehtineet tasaantua, ainoastaan pysähtyä.
On sentään omituinen jylhä autiuden viehätys tuossa, että nyt on taas joulu, mutta ei ketään, jonka kanssa sen viettäisin, ei muuta kuin tuo suunnaton maailmankaupunki miljoonine asukkaineen, joista ei yksikään minua tunne enkä minä heistä ainoatakaan. Valmistaudun kuitenkin jonkinlaisella mielihyvällä harhailemaan yksin tänä iltana.
Hänen edessänsä kuvasti Liisa, iloisena, vallattomana; sitte Ruikan emännän jylhä muoto, ja Liisa pihalla itkien; sitte Liisan ylpeä vastaus hänelle, Ivarille, ja sitte tytön tuima käynti, pitkin kylän raittia; sitte tulipalo. Emme tiedä nukkuiko Ivar koko yönä. Sillä hänen levollinen luontonsa oli liikahtanut tasapainostaan, ja semmoista luontoa ei saada helposti tasapainoon jälleen.
Maan-asukkaat kokosivat kumminkin polttopuuta yltäkyllin ja, huomatessaan tuota huvittavaa ja tärkeätä tointa, lihan paistamista, roihuvien liekkien ääressä, eivät he näyttäneet tuulesta paljo välittävän. Paikka oli hyvin tiheäpuinen ja jylhä.
Tuossa äänessä ilmeni niin jylhä ja kumea suruisuus, että Lygia, jonka ajatus juuri oli liidellyt tulevaisuuden tyynissä, kirkkaissa unelmissa, tunsi omituisen, surunsekaisen kauhun alkavan kouria sydäntään. Vinitius kiersi käsivartensa hänen olkapäidensä ympäri ja lausui: "