United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mäkelän Mauno oli hiljainen, harvapuheinen, juro mies, niinkuin jo osaksi tiedämme. Hänen sanansa olivat aina niinkuin seinään lyöty kirves; ne eivät vyöryneet eivätkä murenneet, eikä koskaan oltu kuultu hänen sanojansa peruuttaneen; hän oli oikea suomalainen, sanan täydessä merkityksessä.
Kreivi myhähti, ja hänen huulillaan pyöri yksi noita vastaväitteitä, jotka ovat varta vasten aiotut kumottavaksi. Mutta ennenkuin kuuntelemme tämän keskustelun jatkoa, käykäämme saamaan selkoa siitä, miten tämä juro kuninkaallinen nuorukainen, joka vastikään oli karhunajosta palannut, oli saatu hovin naamiohuveihin ottamaan osaa.
Miehistö ei puhunut kapteenistaan juuri hyvää. He sanoivat, että joskin hänestä nyt oli tullut yhtä kunnollinen kuin hän ennen oli ollut hutilus, niin oli hänestä samalla tullut yhtä ahne kuin hän ennen oli ollut tuhlaava. Hän, joka ennen vietti niin iloista elämää, oli nyt juro, äkäinen ja kärttyisä väelleen. Että hän antoi kissan kynsiä, se oli oikein ja kuului asiaan.
Toinen heistä seisahtaapi, Toiselle noin saneleepi: "Katso, Dmitri, kyyhkyläistä, Laske haukkas, veikkoseni!" Dmitri juro vastaileepi: "Metsän haltia on kyyhkyn; Edell' olet ennen käynyt, Joudun jäleltä mä nytkin." Wolmar iloisesti lausui: "Jätä pahat puheet, Dmitri! Laske haukkas kiitämähän. Samoin omani ma lasken."
Onhan tuo vähän karhumainen, kömpelö ja juro, muttei sentään juuri peloittava. Tämän työni vuoksi vain pelkäsin... Saapipas hän komean keinutuolinmaton. Pitäähän hänelläkin olla jotakin komeata. On sitten jotakin edes kodikasta hänen vanhanpojan pesässään. Kodikasta kyllä ja kenties muutakin. Mitä muuta? Niin, kenties tuo ei olekaan pelkkä joululahja eikä pelkkä serkunlahja.
Saapui kumppaniksi meille korven poika jäykkä, vakaa, niinkuin taatot taiston teille aina ikiaikain takaa; juro aivan juttelulta, silmässänsä velikulta: sanaa kolme ehkä erään, vaan ne niinkuin naulan perään.
Seuraavana kesänä oleskeli Laagje tavallisuuden mukaan rannikolla Altenin pitäjässä porolaumoineen. Hänellä oli vanhat palvelijansa ynnä Mellet luonaan, mutta pikku Lailaa kaikki kaipasivat, ja ehkä enimmin tuo juro Jaampa. Kun lapsi oli poissa, muuttui ukko taas harvasanaiseksi, äreäksi ja tyytymättömäksi.
Väsymystäänkö hän vain tuskaili? Kyllä kai hän kuitenkin piti lapsistaan toisista nimittäin? Kyllä Eero aina oli tuntenut ettei äiti hänestä pitänyt. Eikähän se ihme ollutkaan. Kukapa hänestä voisi pitää? Hän oli juro ja tuppisuu. Mutta tietysti äiti piti niistä muista. Kun hän oli iloisella mielellä, hyväili hän heitä niin herttaisesti. Hän oli toisenlainen kuin isä.
Vähän ajan päästä virkkoi Kailanen: Lienee niin ollut ennen vanhaan, vaan ei nyt ole kuultu. Mutta silloin astui esiin miehistä muuan, joka ei ollut tähän saakka mitään puhunut. Hän oli synkän ja totisen näköinen, juro, suuri mies, puettu kuluneeseen turkkiin, jonka aukoista näkyivät lammasnahkaiset liivit.
Tämän onnettoman tapauksen jälkeen tuli Matista taas synkeämielinen juro, joka harvoin avasi suutansa, ja päivä päivältä kävi hän heikommaksi. Lopulta hän ei enää voinut jättää vuodettaan ja riutui riutumistaan.