Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
Sadasta talon-isännästä lähetti kaksikymmentä lapsensa kerjäämään; kuusikymmentä tulivat jotenkuten aikaan, vaikka olivat sangen velkaantuneet, ja vaan muutamat olivat vielä niin voimassa, että jaksoivat ulostekonsa maksaa ja pystössä pysyä. Jo huoneitten ulko-näöltä taittiin arvata, kuinka huonosti sisällä mahtoi olla.
Tultuaan jotenkuten vakuutetuksi, ettei se sentään ole mitään kemiallista ainetta seinien murtamiseksi tai vartiain surmaamiseksi, laskee hän rasian takaisin ja tempaa käsiinsä paperipussin, jossa on erään tuttavani lähettämiä leivoksia. Mitä tässä on? kuuluu jälleen ja sitten: Kuka ne on lähettänyt? Millä tavoin? Onko hän saanut teitä tavata?
Mutta me liikumme hiljaa, varpaillamme. Ei saa puhua kovaa, hss! Juomme ääneti kahvia ja silmät tuntuvat jotenkuten suuremmilta ja kuin pyrkisivät yhä vielä suuremmiksi. Siinä on seinää vasten ongenvapani ja jokaisen meidän pieni eväskonttimme. Ne ovat kasteesta märät, mutta hiekka niiden alla on kuiva ja valkea. Me olemme lähdössä koko päivän retkelle Suurelle suolle lakkaan.
Vähän ajan kuluttua, jolloin hän parahiksi pääsee kuorsaamaan, alkaa tuntua jotenkuten oudolta ja pahalta ihossa, kirpelöipi jalkapohjia, kutkuttaa polvia, mutta etenkin tuntuu kuumalta koko ruumiissa, samalla kun vuode on muuttunut kovaksi kuin kivi. Hän potkaisee peitettä yltään ja tahtoo kääntää kylkeä, mutta silloin nousee koko vuode raivoon.
Eskon viulusta kun pääsi aina: »Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu, Hiltulan toopissa sininen sintu», niin silloin me Tuovilan tyttöjen ja poikain kanssa jouduttiin lattialle. Sen »kaakkurin» tuo lienee jotenkuten osannut, sanoi Malla.
Miten lie niin käynyt, mutta istuessa siinä ja leukaa ja nenänvartta sivellessä rupesi jotenkuten siltä näyttämään, että laatikossa oli kartuusi suurimmaksi osaksi murennettuna, vaan että vähän oli jäänyt murentamattakin ... yhteen palloon. Ei muistanut sitä kuitenkaan oikein, eikä luontunut sitä täältä asti näkemään nousematta.
Unentuhjakassa työntyi hän ovesta, hattu jotenkuten päässä, pyyhki hihalla suunsa, jonka pielessä vielä näkyi herkullisen unen vesi, ja pysähtyi aivan ovipieleen, sekä kysyi, mihin työhön hänen nyt on mentävä, selittäen: »Kun pastori jo kerran on isännänvaalissa talossa...» Ja samalla työntyi toisesta ovesta rouva, joka oli tuskaisena kuunnellut avaimen reiästä ja tuli nyt avuksi.
Mutta niin on tässä maailmassa; kun on saanut tyttärensä jotenkuten kasvatetuiksi ja säädyllisiksi: kun juuri alkaa saada oikein iloa heistä, silloin pitää antaa heidät luotansa ja antaa heidän matkustaa vaikka Kiinaan, jos kosija on kiinalainen. Se on sietämätöntä! En soisi pahimmalle vihamiehellenikään semmoista ristiä kuin naimaikäiset tyttäret ovat.
Saadaan se suo toki kuivatuksi jotenkuten muutenkin. Mitenkä muuten sinä sen saisit? Jos en minä saa, niin saavat pojat, kun varttuvat. Kunko varttuvat kun vanhin vasta viidennellä. Pitää kaikin mokomin vain lähteä linikkaan, jos kerran tohtorikin luulee sieltä avun lähtevän. Turha sitä oli enää parsia. Vaari tunsi, että asia oli ratkaistu. Hän oli saanut tietää, mitä tarvitsi.
Ja niin tapahtui monta kertaa niin onnellisesti, että he tuskin huomasivat minua taikka vilkaisivat vain välinpitämättömästi minuun ja menivät edelleen. Enkä kuitenkaan säästynyt halveksivilta huomautuksilta enkä vihaisilta voimasanoilta, en ratasten räiskyttämältä loalta enkä joskus aivan tahallisilta piiskansivalluksilta. Mutta vastaantulijoiden kanssa tuli vielä jotenkuten toimeen.
Päivän Sana
Muut Etsivät