Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Niinä aikoina, jolloin klassillinen musiikki ja kriitillinen väittely vallitsivat ystäväni ylioppilaskammiossa, hän kyllä itse oli jotenkin tasapainossa. Samalla hän kuitenkin oli vähemmän sydämellinen, vieläpä minuakin kohtaan. Mutta tuli sitte aikoja, jolloin nuottiteline oli siirretty nurkkaan.
Samaten on todellisen henkisen suuruuden laita. Itse asiassa ei tuo väite, ettei "kukaan ole sankari kamaripalvelijansa silmissä" todelliseen luontoonkaan sovitettuna johda harhaan. Jollemme ota lukuun sen jotenkin selvää, pintapuolista tarkoitusta, voidaan se todella sovittaa vain semmoisiin sankareihin, jotka eivät ole oikeita tahi kamaripalvelijoihin, jotka ovat liiaksi oikeita.
Aamu oli jo, sillä päivä alkoi jo jotenkin valoisasti sarastaa. Se oli erään sunnuntain aamu. Talon väki oli ylhäällä ja iloinen takkavalkea paloi takassa. Vanha isäntä ja emäntä istui takkavalkean ääressä, ikäänkuin lämmitelläkseen kohmettuneita ja kangistuneita jäseniään.
Sanoin heille, etten ymmärrä mitä varten opitaan kieltä, johon ei tunneta sympatiaa, ehkä sen oppiminen olikin tullut vaan jotenkin "muotiin", ja nousin ylös, tosin oli tuntikin jo lopussa. Ja olit tietysti ihan vimmoissasi. No, en juuri voi sanoa.
»Kas tuossa», sanoi tri R. »näkyy Olavin kirkon torni, joka suippenee teräväksi kuin neulan kärki ja tuolla Domvuorella, jossa vielä on jäljellä osa entistä jykevää linnanmuuria, on vanha tuomiokirkko.» Vihdoin pysähdyimme vanhan, jotenkin rappeutuneelta näyttävän kivirakennuksen eteen, jonka porttikäytävä tuntui sekä ahtaalta että pimeältä.
"Onpa se jotenkin kolkkoa ja tuuli oli pimeään asti Pohjaisessa, waan sitten se tyyntyi aiwan tyyneksi, mutta luoteelta näkyy toki nousewan paksu musta pilwi", wastasi Matti. "Jääksi jänkä on merellä, hyyksi lonka luotehella", sanoi ukko siihen. "Mitä, isä, luuletteko pakkasen tulewan?" kysyi poika wuorostansa. "Minä pelkään", sanoi wanhus ja huokasi raskaasti.
Johan harakatkin nauraisivat moiselle mielikuvalle. Mutta tuossa oli nainen, vakavan ja viisaan näköinen nainen, joka sanoi sen kaikesta päättäen aivan tosissaan. Hän tie, totuus ja elämä tuolle naiselle! Se oli uskomatonta, sehän oli päätä-huimaavaa. Te laskette leikkiä, hän sanoi, tällä kertaa jotenkin vilpittömästi. Minä häpeän.
Ja muuten oli mies vuosikseen sangen toimekas ja ymmärtäväinen nuorimies, me kutsuttiin häntä aina kauppaneuvokseksi ja ennustettiin hänelle suurta tulevaisuutta. Minä tutustuin häneen näet siinä perheessä, jossa tuona talvena asuin, hän kävi siellä aina säännöllisesti sunnuntai-iltasin, oli jotenkin päässyt perheen tuttavuuteen ja viljeli sitä tuttavuuttaan hyvin ahkerasti.
Noudatin kehotusta ja panin maata. Ylhäälle kallionlohkareitten väliin oli kasaantunut vähän sammaleista multaa, jossa kasvoi joitakuita sananjalkoja. Siinä oli nyt vuoteeni. Viimeinen ääni, minkä kuulin, oli kotkien kirkuminen. Luullakseni oli kello yhdeksän tienoilla aamua, kun minut herätettiin jotenkin kovakätisesti, ja minä huomasin Alanin painavan kättään suutani vasten.
Se tuli nyt pienen Katrinkin suurimmaksi iloksi. Ensin luki hän sormillansa mummon neuvon mukaan, mutta pianpa hän jo päässään selvitteli niin vaikeita laskuja ja niin sukkelasti, että Liisa itsekin kummasteli. Luuta-mummo ei itse osannut kirjoittaa, mutta hänen miehensä oli ennen eläessään piirustellut jotenkin hyviä kirjaimia, ja ennen kuolemaansa ehti hän opettaa pojalleen Juhanalle sen taidon.
Päivän Sana
Muut Etsivät