Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Jokahisen ihmisen luuli hänet tuntevan ja osottavan sormellaan: »kas tuossa se nyt on, Jokelan Siirin sulhanen, palaa korttikaarista...» Viimein kuitenkin puri hampaansa yhteen, lukitsi korvansa, ettei niihin mitään kuuluisi ja puhaltautui ikäänkuin tulipalon läpi kauppatorille, josta väkijoukkojen läpi mennä pökkerehti poikkikadulle, jossa harveni väki.
Vikkelästi siinä emäntäinen hyörii, taitava ja toimelias, hiljainen ja siveä, entinen Konkkalan Anni, nyt naimisissa entisen torpparin, Simo Jokelan, kanssa. Savilampi kuului ennen Kaulioon, mutta nyt se on lohkaistu päätilasta. Kaksi päivää Annin ja Simon häitten jälkeen lahjoitti Herpertti Kaulio Savilammin Annille ja hänen miehelleen.
Siuruasta veljeni tyttö Ulla on lupautunut tulemaan avuksemme. Ulla kun tulee, niin saamme maidon lehmistä, ja kun Hemmi ja Tuomas auttelevat muuten, niin hätä on hukassa. Sitä paitsi Hetvi kuului luulevan, että hän saa sisarensa, Jokelan Pirkon, tänne siksi aikaa kuin hän on vuoteessa. Jos Ulla ja Pirkko tulevat, niin silloinhan tässä ovat paikat paikoillaan.
Joka on julma juhdalleen, on varju vaimolleen, on sananlaskukin ja vakuutti sen, että Jokelan Siiri ei ole Juken reessä syltäkään enää. Sen sanottuaan meni rekeensä ja lähti ajamaan kotiinsa. Sama tie oli Jukellakin. Hän pyöräytti ruunikon Tahvon jälkeen ja ruunikko koetti mennä ihan kynttä kantta Tahvon reen perässä. Verta päristi Tahvon rekeen ja valoi Tahvon ihan verellä.
Jukestakin tuntui pahalta, kun meni ne kuninkaalliset sormukset, joihin oli piirretty Siiri Jokelan nimikirjaimet. Mutta näkyipä niitä samanlaisia kuninkaallisia sormuksia vielä jäävän kultasepälle. Ja pianpa se näkyi ne nimikirjaimet niihin piirtävän. Ne rahatkin tuntuivat niin helposti saaduilta.
Mikä helvetistä karannut sinä olet. Tapat hevosen pieksämällä. Varo vaan nyt sitä, että kun nykäsen itsesi tuohon hangelle ja annan tuossa taivaan kasvojen edessä siitä samasta kepistä että naukuu, niin tiedätpä käyneesi markkinoilla.» Lampilan Tahvo oli Jokelan emännän, Siirin kasvateäidin, veli. Tämän tunsi äänestä Jukke jo kun ensi kerran Tahvo ärjäsi.
Ja niin sitä mentiin yli lahden, läpi Jokelan kylän ja kappale matkaa ohitsekin. Mutta viimein kai Kailu huomasi, ett'ei talvella paarmoja olekaan, hiljensi vauhtinsa ja kulki levollisesti kuin tottunut härkä ainakin. Kai sen niinkauvan pidätte hevosenanne, kuin se elää. Kyllä kai; Kreeta ennen luopuisi vaikka toisesta silmästänsä kuin Kailusta. Kuinka se niin rakas sille on?
Vaan se sen sisarensa kasvatetytön, sen Jokelan Siirin, päältä kantaa vihaa minulle, niin se nostelee kaikkia.» Ja muistutti vielä Jukke, että on hänellä Taipaleen Jörkin kanssa hevoskaupat. Kunhan hän sen noutaa sieltä, niin sanoo hän Tahvolle, että tuleppa nyt ottamaan kiini, kun olet sanonut ennenkin ottaneesi.
En minä vasta.» Tahvolta olisi päässyt nauru, kävi niin somasti mieleen tuo Juken lapsellisuus, mutta oli ruunikon kurjuudesta niin läpitsensä kauhuksissa, että jaksoi pidättää naurunsa ja huusi: »Mutta mitä, sen lurjus, teit kuitenkaan, kun menetit tuommoisen hevosen. Tämä on Jokelan Siirin kosiomies, konttoaa korttikaarit, tappaa hevoset ja elää kuin paha mustalainen...»
Nyt meillä taas olisi halu puhua ja jotakin tietä antaa seurakuunalle yhdestä äitistä, joka kuuden lapsensa kanssa on lepokammioon saatettu tänä päivänä se on Jokelan talon emäntä Maria Korhotar.
Päivän Sana
Muut Etsivät