United States or Comoros ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei siinä siis sen pitempiä puheita pidetty, lähdettiin taas menemään. "Plikka" ajoi ensi vuoron Kailua, Matti istui minun kanssani voitiinun päälle ja Kreeta asettui entiselle paikalleen. Eilen oli matkue pysynyt erinomaisen hiljaisena; Kailu vaan oli silloin tällöin huutanut, että kangas vastasi. Mutta tänään olivat matkueen järjellisetkin osakkaat äänellisempiä.
Mutta ei se niin helposti käynyt, se tepasteli, mylvähteli ja ramisti jykevää otsaansa niin, että lihava teurastaja pyllähteli marhaminnan päässä. Lyö selkään maanmies, kiljasi hän. Mutta samassa huutaa Kreeta: Kailu seh, tul' juomaan tul'! Ja kun Kailu tämän tunnetun äänen kuuli, ravisti se päätänsä entistä voimakkaammin ja tehden muutaman riemurikkaan hyppäyksen oli se emäntänsä sivulla.
Huomenis oli lähdettävä meille, sillä olihan Mäkelä isompi torppa kuin Pohjalammi, ja tarvittiinhan siis meillä miniä paremmin kuin vävy Pohjalammilla. Lähtö oli siis käsissä. Sankreini veti taas porstuassa marssia, Esteri liritti viimeisiä jäähyväisiä itkevälle äidilleen. Kailu oli valjastettu reen eteen Pohjalammille ei ollut ratastietä.
Ja niin sitä mentiin yli lahden, läpi Jokelan kylän ja kappale matkaa ohitsekin. Mutta viimein kai Kailu huomasi, ett'ei talvella paarmoja olekaan, hiljensi vauhtinsa ja kulki levollisesti kuin tottunut härkä ainakin. Kai sen niinkauvan pidätte hevosenanne, kuin se elää. Kyllä kai; Kreeta ennen luopuisi vaikka toisesta silmästänsä kuin Kailusta. Kuinka se niin rakas sille on?
"Kailu" se oli härkämullin nimi oli sidottu ratasten perään, Matti ja minä istuimme korkean voitiinun kannelle, taakse, vähää alemma istui Kreeta, mutta Kailun marssia kiihoitti pihlajaisella raipallaan "plikka". Ja liikkeelle panevana voimana oli meillä Matin viime pääsiäis-markkinoilla ostama Valko. Ja niin sitä mentiin että kangas kajahteli pyöräin kolahduksista.
Mutta rientää sitä täytyy, ehtiäksemme ajoissa kaupunkiin; hoi Valko, hoi Kailu, hoi! Ja niin sitä mentiin askel askeleelta ja tultiin iltahämärässä Myllymäen kautta Hämeenläänin pääkaupunkiin, tultiin maalatulla hevosella ja maalaamattomilla rattailla.
Senkin moukat, jupisi teurastaja ja asteli toisaalle. Matti taas otti ohjakset käteensä ja ajoi korttieriin. Onpa tuo Kailu oikein ihmeellinen eläin, tuumasin minä. Niinhän se on; ja tällä kertaa en tahtonut Kreetan mieltä loukata: kenties hän sentään on oikeassa. Tää matka on ollut moniloppinen, sanoi. Niin poikaseni, olemme nähneet ihmisiä monenmoisia.
Vastahakoisesti ja päätänsä ravistellen mennä jupasti Kailu, ja suloisessa rauhassa astelimme 4-henkisenä takajoukkona me kaksijalkaiset. Ja olimme aivan nousemassa mäen harjanteelle, kun toiseltapuolen kuului melkeä melu. Ensiksi sai tällä kertaa suunsa auki Kreeta. Voi, voi Matti, johan sieltä tulee koko kruunun transportti!
Hai hevonen, sano Krooperi kuttua, äyskäsi Matti ensimmäisessä alasmäessä, ja silloin kalahti vähäsen aisassa oleva "kurjerikello", mutt'ei sitä sentään junanvauhdilla kiidetty, se oli varma; sitä eivät olisi myöntäneet Valko-rukan kankeat luut, vaikka Kailu olisikin juoksu-marssiin suostunut. Mitähän tästä vielä tuleekaan, aattelin.