United States or Montenegro ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei nämä ole isäni, minun nämät ovat, vastasi hän katsellessaan jalkoihinsa. Ei suinketi niitä ole sinulle alkujaan tehty. Ei. Nämä ovat kuvernöörin vanhat saappaat. Enoni, joka on kuvernöörillä renkinä, oli saanut nämä, vaan kun ne olivat hänelle pienet, antoi hän ne minulle. Kaksi paria jalosukuisia kenkiä kuleksi siis, tässä. Voi poloisia!
No miten olikaan he törmäävät kadun kulmassa yhteen ja nyt tapahtui jotain hyvin pöyristyttävää sillä ajatteles mies käveli hyvin tyynesti edelleen, tallasi lapsen jalkoihinsa ja jätti hänet parkumaan maahan. Se ei ehkä kuulu sen kummemmalta kerrottuna, mutta sitä oli kammottava katsella. Näytti kuin ei tuo mies olisi ollutkaan ihminen, vaan joku julma hirtehinen.
Eihän se kuitenkaan voi kauemmin pysyä salassa. Me olemme paenneet! Kreivi von Bruchsall on tehnyt neidin perinnöttömäksi, kun tämä ei suostunut ottamaan ketään miestä hänen kädestään. Kaikki jätti, kaikki hylkäsi hän tämän jälkeen. Mitä oli meidän tekeminen? Me päätimme lähteä etsimään häntä, jolle me v. Jo riittää. Tule, minun täytyy heittäytyä hänen jalkoihinsa. Mitä te ajattelette?
Mieliaatettansa pukeutua miesten vaatteisiin ja vetää saappaat pieniin, sieviin jalkoihinsa ei hän kahdesta tärkeästä syystä voinut toteuttaa: toinen oli hänen tehtävänsä kuningattaren seuranaisena, toinen taas vallan yksityistä laatua, kuten hän eilen oli herttaisesti kuiskannut puolisonsa korvaan.
"Joko sinä sait raippasi?" Tyttö heittäytyi taasen hänen jalkoihinsa, suuteli hänen togansa lievettä ja virkkoi: "Oi, kyllä, herra! Sain! oi, kyllä, herra!..." Hänen äänessään soi ilo ja kiitollisuus. Varmaan hän luuli, raipat saatuaan, olevansa oikeutettu jäämään tähän taloon. Petronius ymmärsi hänen ajatuksensa ja hämmästeli orjattaren intohimoista vastarintaa.
Poika rupesi hymyilemään. Mitään sanomatta laski Kyllikki hänet Olavin syliin. Olavi loi kiitollisen katseen ja puristi pienoista rintaansa vasten. Hänestä tuntui niinkuin kaikki olisi sinä hetkenä kadonnut ja häipynyt hänen ympäriltään. Ja hän tunsi kuinka pienen ruumiin lämpö vähitellen tunkeutui kääreiden ja vaatteiden läpi aina hänen jalkoihinsa saakka niinkuin puhdas, hiljainen hyväily.
Katarina ei voinut sanaakaan vastaukseksi saada. Hän tuijotti vaan Gerdaan, niinkuin hän olisi katsellut lohduttavaa taivaan ilmiötä. Niin, se on kuten sanoin, jatkoi tämä. Etkö sinä tahdo seurata minua? Tyttö syöksyi ääneensä itkien hänen jalkoihinsa. Gerda nosti hänet ylös, pyyhkäsi lempeästi hyväillen hänen kaunista otsaansa ja sanoi: Lapsi raukka! Rauhoitu nyt ja laita kapineesi kuntoon.
Onpa sekin vatja ja vepsä, jotka on vieras uuvuttanut ja jalkoihinsa sotkenut, etteivät enää omin voimin paljon liikahtamaan pääse minkä muutamissa kylissä mutta pian ovat nekin valloitetut, ja pian se lappikin venäläistyy, suomalaistuu ja norjalaistuu. Onko todellakin niin?
Miehet, luvultaan kymmenkunta, alkoivat jo levottomina liikkua jalalta toiselle, katsella kattoon, ympärillensä, jalkoihinsa, jokainen odottaen hovijunkkarin kysyvän mitä on asiaa, että he saisivat vastata. Mutta hovijunkkari ei kysynyt mitään. Silloin yksi miehistä nopeasti pujahti ulos, ja vähän ajan perästä alkoi eteisestä kuulua rähisevää melua ja paljon askeleita.