United States or Cuba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen pyynnöstänsä otti majuri Sprengtport pojan muassaan Gammelbackaan. Täällä sai hän vapaina hetkinä kehittää laululahjaansa, sillä majuri itse rakasti musiikkia, jota paitsi hänellä oli naapureina kaksi saksalaista perhettä, jotka isonvihan aikana olivat paenneet Suomeen, johon jäivätkin kun Liivi joutui Venäjälle.
Se oli ollut sellaista »isonvihan» aikuista aikaa, jolloin vihollinen tunki sydänmaan rauhaisimpiinkin majoihin. Huoneen seiniä myöten oli rauhan vuosina kasvanut viiniköynnöksiä seinä umpipeittoon, maasta katonrajaan saakka. Tämänkin etelämaisen koristeen oli myrsky armottomasti repinyt ikkunoita myöten alas. Mutta siitä huolimatta oli talo tuossa ja sen läheinen ympäristö kovin kaunis ja soma.
Tieto tästä tappiosta oli saattanut mielet niin kovaan kuohuun, että kerrottiin ihmisiä äkkiä kuolleen sen surusanoman kuullessaan, ja itsekukin luuli, että nyt ovat taas isonvihan kauhut uudistumassa.
Miespolvia kestää ennenkuin semmoiset haavat kuin isonvihan kasvavat umpeen, ja nyt olivat näiden veristen aikojen muistot uudestaan repineet haavat auki. Laulu oli houkutellut muita sotamiehiä ympärille kuuntelemaan. Kanteleensoitto oli täällä harvinaista, ja mieluista vaihtelua oli se yksitoikkoisessa leiri-elämässä. Kyllä kuuntelijat tiesivät todeksi mitä ukko lauloi.
Isonvihan muisto on nimittäin tähän päivään asti jättänyt niin syviä, vaikkakin vaalenneita jälkiä kansan muistiin, että Pohjanmaalla kuullaan, puoleksi leikillä, puoleksi todella, puhuttavan "siitä ajasta, jolloin oli niin kylmä, että tuli jäätyi takassa". Toinen taru puhuu ajasta, "jolloin oli niin pimeä, ettei nähnyt seinässä palavaa pärettäkään". Mielikuvitus ei voinut keksiä kyllin kamaloita vertauksia kuvatakseen näiden aikojen hirmuista hätää, ja jälkipolvet arvelivat sentähden, että Isonvihan aikana vallitsi ylen suuri pimeys ja sanomattoman kova pakkanen.
Olen kuullut sanottavan, että täällä vielä on paljon lymypaikkoja metsissä Isonvihan ajoilta, jolloin ihmiset piiloutuivat maakuoppiin ja vuorenkoloihin välttääkseen vihollista. Kuka tietää, emmekö juuri siitä kolosta löydä sitä miestä, jota etsimme. Istvanin huomio oli kuitenkin toisaalle kiintynyt.
Isonvihan jälkeisinä aikoina kerrottiin jo ilmankin kaikenlaisia kummallisia juttuja kadonneista ja palanneista perillisistä, niin että ne ikäänkuin kuuluivat päiväjärjestykseen ja että niin hyvin tuomarit kuin riitapuolet ja todistajat helposti niitä uskoivat.
Se kaikki on Perttilän taloon kuuluvaa, se on koottu siihen tila tilalta Larssonien aikana, ja vaikka tilat eivät vielä ole päässeet entiseen kuntoonsa isonvihan jälkeen, niin voi koko omaisuus vielä olla kuuden- tahi seitsemänkymmenen tuhannen talarin arvoinen veljesten kesken.
Vankeina niin, kuinkahan monta kansalaistani aikojen kuluessa onkaan vastoin tahtoaan saanut tätä tietä vaeltaa? Ennen kaikkea muistuvat mieleen ne tuhannet nimettömät sekä miehiä, naisia että lapsia , jotka Isonvihan aikana raahattiin tänne Nevan rannalle ja jotka vieraalle kansalle pääkaupunkia rakentaessaan sortuivat tauteihin ja kurjuuteen.
Apua tuommoisille entisille sotilaille kerrotaan muuten usein annetun kirkon varoista. Nämä köyhät »Turkista tulleet vangit» ovat seisovia eriä tileissä, varsinkin Isonvihan jälkeen, mutta tämmöisiä »turkkilaisia vankeja» oli myöskin v. 1648.