Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. joulukuuta 2025
Hyvänen aika ja sitten puhelivat rippikoulusta! Kysyivät heiltä, ovatko he jo koulussa, aikoivat tulla keväällä; lyseolaisten ei tarvitse käydä kuin viime viikolla. Elsaa hävetti sanoa, että hän ei ole, ja Mari sanoi iloissaan, että hän on.
Eräs heistä keksi vapauttavan sanan mielestään. Nyt minä tiedän, kuka hän on! hän huusi iloissaan. Hän on kuljeksiva kisälli, ehkä hyvinkin suutari, vaikka ei mikään Jerusalemin suutari. Tavallinen suutari vain, vastasin piloillani, vaikka minun on ollut aina vaikea pysyä lestissäni. Olet joka tapauksessa ollut sangen kiltti meitä kohtaan. Siksi nimitämme me sinua tästälähtien Mestariksi.
Peura toisensa jälkeen joutui heidän saaliiksensa, kunnes pakkanen ja lumentulo teki lopun niiden pyynnistä. Molemmat metsästäjät olivat iloissaan talven tulosta ja rupesivat katselemaan pyytämiensä metsänotusten nahkoja. He havaitsivat, että niiden kuljettamiseen tarvittiin kaksi kelkkaa. Vanha kelkka oli siis korjattava ja uusi tehtävä lisäksi. Tarvittiin vielä uudet suksetkin.
Tämä kertoi muille, ja niinpä oli aptekari pian saanut yleensä tunnetuksi nimeksi "Minä Jussi". Oluet tulivat, ja aptekari oli iloissaan, nähdessään kuinka suuren avun hän oli tehnyt hikoileville ja janoisille sammuttajille. Mutta vanha mamseli Nikander tuli myöskin, kaupungin helläsydämmisin ihminen.
"Ooh, Jumala siunatkoon sinua, tyttö, voitko luvata minulle sen?" rukoili Leiv; hän oli niin iloissaan, että Alfhildille tuli vedet silmiin. "Voin kyllä", vastasi hän.
»Ei tämä ole huuhkaja, tämä on vaan koppelohaukka, joka iskee jäniksiä, jäniksen poikia, koppeloita, metsoja, kanoja ja kaikkia mitä näkee voittavansa», selitti isä ystävällisesti. »Koppelohaukka», huudahti Manti. »Siitä ei ole opettaja puhunut mitään, tokko lienee nähnytkään. Me viemme tämän opettajalle. Viemmekö isä?» kysyi Manti iloissaan.
Usko se! tule mukaan, Usko!» Ja iloissaan, kun kerrankin sai luvan seurata mukana, hypähteli se pystyyn ja alkoi taas laukkailla edestakaisin pihamaata pitkin. Ai, mutta meillä ei ole matkasauvoja! huudahti Elli. Me taitamme ne tiepuolesta mennessämme.
Kas, sitäpä hän ei iloissaan ollut muistanut ollenkaan ajatella, ja puuta oli kuitenkin tarvis, jos mieli huonekaluja nikkaroida. "Sopisihan" niin arveli hänen vaimonsa, "pyytää tukkukauppiaalta vähän käsirahaa: eihän se tunnu miltään rikkaan miehen taskulle".
Ei, sinäkään et tahdo Jaakko, sitä. Annetaan tytön olla vielä meillä, kyllä hänenkin kupposeensa on aina jotain panemista, samalla kuin omaammekin", puheli Mari tytön puolesta. "Puhuit oikein, olet oikeassa, Mari, annetaan tytön olla", sanoi Jaakko ja nousi. "Tiesinhän minä sen, Jaakko. Sinä olet hyvä ja jalomielinen; tiesinhän minä sen", hopitti Mari iloissaan.
Jaakko nousi iloissaan. »Miksi en tuntisi, herra Yrjö! Te olitte iloinen poika, ja minä aina ennustin, että teistä tulee urhoollinen mies. Ja että nyt olettekin urhoollinen, tiedän tuosta seikkailustanne venäläisleirissä.» Jaakko katseli entistä poikaa ja iloitsi mielessään. »Minä olenkin yhtä iloinen kuin ennen», sanoi Yrjö, »ja haluaisin nyt tanssia. Ettekö te soittaisi meille?
Päivän Sana
Muut Etsivät