Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
Ja sinähän olet jo useita viikkoja iloinnut siitä. Muistatko miten ihastunut sinä olit jousineljäkön esitykseen talvella ja simfoniaan, jota kuunnellessa minä olin vähällä nukkua. Se oli todellakin ihanaa! huudahti Magna eloisasti. Herra Vitikka lupasi hankkia meille pääsyliput, niistä tulee varmaankin tiukka, sanoi Alli.
Sitä, mitä sai antaa, sitä oli rikkauteen asti. Minä en ole omaa osaani ottaessani unohtanut toisen oikeuksia, sanoi Toini itselleen. Minä olen iloinnut niinkuin voisin iloita hänen vaimonsa kasvojen edessä. Miksi en sitte saisi omaa osuuttani omistaa? Miksi sulkisin sydämeni siltä onnelta, joka pulppuaa ehjän ymmärtämyksen syvästä lähteestä?
Isä ja äiti, joka näkee lastensa iloisesti tanssivan, ovat kahdenvertaisesti onnellisia, ja niinpä ajattele sinäkin: Jumala on katsonut, kun sinä tanssit, ja on iloinnut, ja vanhempasi ovat myöskin nähneet sinun tanssivan ja ovat olleet iloiset hekin. Anna vaan elossa olevain puhua, mitä tahtovat. Annas kun tulee Johannes poikani, kas hän se tanssia osaa! Mutta min'en puhu mitään.
Jos Anna olisi tietänyt tästä tapauksesta, kuinka hän silloin olisikaan iloinnut siitä, ettei hän tänään kirkkoon mennyt! Hänen vanhempainsa talo oli kylän toisessa päässä, maantien vieressä. Paitse aittoja ja muita tarpeellisia ulkohuoneita, kuului siihen tavallinen asuinhuonerivi, jonka rakennuksen keskellä oleva porstua jakoi kahteen osaan.
Liina oli iloinnut Jumalan vapaassa luonnossa, kasvanut kukkien kanssa. Amandan ympärillä oli äidin äreys varjostanut kaikki. Pakko ja kova täytymys, joka ei vapaudesta tiennyt mitään, oli saanut Amandan sulkeumaan, aina sitä myöden, miten hän suuremmaksi kasvoi, omaan itseensä.
"Oloni tuntui varsin tukalalta. En yhtään iloinnut siitä, että olin jäänyt viimeiseksi eloon, sillä jos olisin ennemmin kuollut, niin olisivathan edes toverini haudanneet minut, niinkuin kaikille muille olimme tehneet. Mutta nyt minun piti kuolla aivan yksin ja joutua petolintujen saaliiksi.
Istunut vain piika pikkarainen yksin saunalaiturin päässä käsi poskellaan, ei itkenyt eikä iloinnut siinä, ilman vain itseksensä hyräillyt ja katsonut päivän kauniin laskemista, joka oli heittänyt kimmeltävän hohtonsa hänen kellertäville suortuvilleen. Väinämöinen silloin viskannut hänelle sanan vesien poikki: Tule, tytti, purtehemme!
Ihmiset eivät ole toistensa lähellä vaan silloin, kun ovat toistensa saapuvilla, myöskin kaukana-oleva, täältä-lähtenyt elää meille. Minä elän sinulle, min' olen itselleni kyllin elänyt. Joka koittaneesta päivästä olen minä iloinnut, joka päivä olen minä hilpeällä mielellä tehnyt velvollisuuteni, niin kuin omatuntoni on minulle sen sanonut.
Nello oli huolissansa, kummallinen oli näkönsä, hänen poskensa olivat joko lumi-vaaleat tahi loistavan punaiset joka kerta, kuin hän tuli kirkosta; kotona hän tavallisesti näiden käymisien jälkeen istui hiljaisena ajatuksiinsa vaipuneena; ei hän iloinnut, ei leikkinyt, katsoi vaan suruisena kaukaisuuteen. Mitähän se voisi olla? ihmetteli Patras.
Eevi ei tiennyt kerrassaan mitä tehdä, niin onneton oli hän siitä. Sen sijaan, että Elsa olisi iloinnut sen onnen suuruudesta, jota Eevi kirjeessään hartaasti oli kuvaillut, tuli arveluja, kysymyksiä ja vastaväitteitä jos jonkinlaisia. Olikohan Eevi todella rakastunut? Eikö se ollut erehdystä kaikki? Pitäisikö Eevi Heikistä yhtä paljon, jos kaikki häntä moittisivat ja vastustaisivat?
Päivän Sana
Muut Etsivät