Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Mutta hänen ajatuksensa eivät pysyneet koossa eikä hän mitenkään saanut kirjettä syntymään. »Hyvä Natalia, en voi matkustaa muistissa eilinen ikävä keskustelu Ignatij Nikiforofin kanssa»... alkoi hän. »Entä sitten? Pyytääkö anteeksi, mitä eilen sanoin? Mutta minähän sanoin vaan mitä ajattelin. Ja hän voisi luulla että minä peruutan.
Minä tiedän, että se on teidän vanha keppihevosenne. Mutta suokaa minun sanoa suoraan... ja Ignatij Nikiforovitsh kalpeni ja hänen äänensä vapisi; kehoittaisin teitä tarkoin miettimään tätä kysymystä, ennenkuin ryhdytte sitä käytännöllisesti ratkaisemaan. Te puhutte persoonallisista asioistani? Niin.
Ignatij Nikiforovitsh arveli, että tuommoinen teko on epäluotettavuuden, kevytmielisyyden ja ylpeyden huippu, että tämmöistä tekoa voi selittää jos sen selittämisestä ollenkaan saattoi olla kysymystä ainoastaan haluksi loistaa muiden rinnalla, kerskailla, tehdä itsensä puheenalaiseksi.
Sinä olet lihonnut ja nuortunut, sanoi Nehljudof. Sisaren huulet rypistyivät mielihyvästä. Mutta sinä olet laihtunut. Entä Ignatij Nikiforovitsh? kysyi Nehljudof. Hän lepää, ei ole nukkunut yöllä. Paljon olisi siinä ollut sanottavaa, mutta sanat eivät ilmaisseet mitään; silmät taas sanoivat, että se mikä olisi ollut sanottava, ei ollut sanottu. Kävin luonasi. Kyllä tiedän. Minä muutin talosta.
Yleensä tuo teko osoittaa miltei mielenhäiriötä, puhui Ignatij Nikiforovitsh ja hän mietti jo holhouksen alle panemistakin, sekä vaati vaimoansa puhumaan vakaasti veljensä kanssa tästä hänen kummallisesta aikeestansa. Palattuaan kotiin ja löydettyään pöydältänsä sisaren kirjeen läksi Nehljudof heti hänen luoksensa.
Sitävastoin on se, mikä tapahtuu tätä nykyä sekä julmaa että siihen määrään typerää, että on mahdotonta käsittää kuinka henkisesti terveet ihmiset saattavat ottaa osaa niin rumaan ja julmaan toimeen kuin on tuomioistuimen. Ja minä nyt otan kuin otankin osaa siihen, sanoi Ignatij Nikiforovitsh vaaleten. Se on teidän asianne. Mutta minä en ymmärrä sitä.
Silloin oli jo iltapuoli Ignatij Nikiforovitsh lepäili toisessa huoneessa ja Natalia Ivanovna otti siis yksin vastaan veljensä. Natalia oli mustassa ruumiin mukaan istuvassa silkkileningissä, punainen rusetti rinnassa ja hänen mustat hiuksensa olivat muodin mukaan kohennetut ja kammatut. Hän näytti koettavan pysytellä nuorena, yhdenikäisen miehensä tähden.
Anteeksi, tuo on aivan perätöntä; jokainen varas tietää, että varastaminen on pahaa, ja ettei pitäisi varastaa, että varkaus on siveetöntä, sanoi Ignatij Nikiforovitsh yhä samalla tavalla rauhallisesti, varmasti ja vähän ylenkatseellisesti hymyillen, mikä erikoisesti Nehljudofia suututti.
Tai tehdäkseen vaarattomaksi, jatkoi Ignatij Nikiforovitsh itsepäisesti: niitä turmeltuneita ja eläimellisiä ihmisiä, jotka uhkaavat yhteiskunnan olemassaoloa. Sepä se onkin, ettei yhteiskunta tee sitä eikä tätä. Yhteiskunnalla ei ole semmoiseen varoja. Miten niin? En ymmärrä, kysyi Ignatij Nikiforovitsh koettaen hymyillä.
Niin, tuomari on tehnyt virheen ja siitä on seurannut valamiesten päätöksen perusteettomuus. Mutta sitävastenhan on olemassa senaatti. Senaatti hylkäsi valituksen. Jos senaatti on hylännyt, niin arvattavasti ei ollut riittäviä aiheita kassatsiooniin, sanoi Ignatij Nikiforovitsh, nähtävästi täydellisesti omistaen sen tunnetun ajatuskannan, jonka mukaan totuus on lainkäyttämisen tuote.
Päivän Sana
Muut Etsivät