Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. lokakuuta 2025
Läheltä ja loittoa näkyi vuorten vietoksilta useampia muita huviloita. Mainioin näistä oli kaikkein läheisin, jalon komea asunto, joka laveutensa ja koreutensa puolesta oli Labeon huvilaa paljon etevämpi. Silloinen kaupungin prefekti Pedanius Secundus oli sen omistaja.
Rahaa hänelle tulee kuin roskaa, eikä hän paljon siitäkään välitä. Hän pitää hauskaa ... ja antaa palttua liian vakaville asioille. Nyt hän tahtoo koiratarhan... Tahtoo olla hieno, olla koiramies. Palsta joutui hänelle vasta viime syksystä, joten hän ei ole vielä ehtinyt pystyttää itselleen komeaa ja kiiltävää huvilaa. Mutta koiratarhan tahtoo hän kohta: se on hänen päähänpistonsa.
Vasta kun he saapuivat aivan likelle huvilaa, kysyi Petronius: "Oletko ajatellut, mitä sinulle sanoin?" "Olen kyllä," vastasi Vinitius. "Uskotko, että kysymys on nyt minullekin erinomaisen tärkeä. Minun täytyy hänet pelastaa Caesarin ja Tigellinuksen uhallakin.
Sivu kaikkien näiden riensi hän, sillä niiden kanssa hänen ei ollut mitään tekemistä. Ainoastaan viimmeistä huvilaa hän etsi. Ja tuossa on tuo viimmeinen huvila; hän seisoo sen edessä, läähättäen, hengästyneenä, ja katselee sitä kuolettavalla kauhistuksella, sillä sekin on siinä yhtä pimeänä, kolkkona, yhtä yksinäisenä kuin kaikki muutkin. "Missä on Gudula? Isäini Jumala, missä on Gudula!
Muista vaan, mitä minä olen sanonut ja ole varovainen! Mene nyt!" Syvästi kumartaen Hegio tuskastuneella muodolla jätti huoneen. "Opettaja." Niistä monesta kartanosta, jotka olivat lähellä Labeon huvilaa, oli yksi, jonka omistaja oli Aulus Plautius, korkea-arvoinen mies, joka oli tehnyt ensimäiset valloitukset Britanniassa keisari Claudion hallitessa.
Laivasillalta kulki tie ylöspäin jotenkin jyrkkään, kauniin koivikon läpi kierrellen. Kukkulalla oli monta huvilaa ja kesäasuntoa, joista kaikista oli kaunis näköala laivaväylälle. Pari asuntoa oli isäntäin itsensä teettämiä ja he niissä asuivatkin; muut olivat kesävieraille hyyrättäviä ja kaikki erään rikkaan entisen oluenpanijan omat, jota nyt kuitenkaan ei enää koskaan nähty niillä tienoin.
Keskellä tätä kirjavaa, iloista joukkoa astuivat Horn ja hänen ystävänsä Martinov Aldonin huvilaa kohti, puiston koillisosaan, noutamaan neiti Hannaa päivälliselle. Sillä tänään, niin oli päätetty, oli syötävä poissa kotoa jossakin kesäravintolassa, joita täällä on paljo. Erik Horn oli täysverisen skandinaavialaisen tyyppi: sinisilmäinen, valkoverinen ja kaunisvartaloinen.
Siksi se ehdotti, että voudin ei tarvitsisi muuta kuin vartioida huvilaa ja hoidella puutarhaa. Mitä? Puutarhaa. Rekooria, ryytimaata. Tätä, jota silloin paraikaa tähän istutettiin, mahdottoman isoa. Iso se oli silloin; mutta ei ei se pyytänyt muuta kuin vetämään siihen satasen kuormaa mutaa joka talvi; se veisi aikaa viikon päivät vuodessa, osan talvella, toisen kesällä.
»Niin» se minun täytyy sanoa,» virkkoi hän, »että kaikessa, mikä koskee tuota huvilaa, minä ehdottomasti noudatan Johan Henrikin mieltä, senhän itse arkkitehtikin on saanut tehdä.» »Se nyt ei minun itserakkauteeni yhtään vaikuta, äiti; tuo arkkitehti Holm ei ole sen enempää kuin keskinkertainen kyky.»
Päivän Sana
Muut Etsivät