Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. lokakuuta 2025
Sairas oli nukkunut ja huokui väliin hyvin raskaasti, väliin taas tuskin kuuluvasti. Kaikki olivat hämmästyksissään ja tytöt olivat vallan raukeat kovasta ottelusta sairaan kanssa. "Saapa nähdä kuinka siinä vaan käy", tuumi isäntä, ja koetteli sairasta. "Kyllä se on kuumetta, mutta mitä lajia? Onko tuo nyt lavantautia tähän vuoden aikaan?"
Hän voitti meidät heti, me olimme kaikki joutuneet hänen harvinaisen viehätysvoimansa alaisiksi, ja ihan ensimäisestä luennosta viimeiseen asti me tunsimme yhä uudestaan sen ihmisyyden henkäyksen, joka huokui kaikesta mitä hän sanoi. Hän osasi puhua innostuksen kieltä, hän tiesi miten esittää nuorille. Hän oli opettajana aivan verraton.
Hän muisteli menneitä kultaisia aikoja, jolloin hän oli niin iloinen ja murheeton, jolloin kaikki huokui waan pelkkää ystäwyyttä ja rauhaa, jolloin hänen sydämensä ei ollut wielä raskautettu tämän elämän rikkauden surulta, aikaa, jolloin Taawa wielä niin lempeästi hänelle hymyili. Woi kuinka silloin oli lysti ja hywä olla!
Huokui hulluuden janoa: pää sameni, aivot päihtyi, juopui järki, luopui tunto, paloi pätsi päälaella, takaraivossa rovio, silmät selvänä tulena, vallaltansa valkuaiset, suonet kaikki suihkamassa, pallea pakahtumassa, sydän kuin arina kuuma, veri kuin kipunaverkko.
Ulkona oli ilma pilvinen. Elokuun tuuli suhisi tuvantausta-pihlajissa ja huokui hiljaa kohisten läheisessä kuusikossa.
Niin hän vapisi kuin lankavyyhti eikä kyennyt kotvaan aikaan ajattelemaan mitään, huokui vaan ja voivotteli, kierteli itseään toiselta syrjältä toiseen. Ville saa sen tietää, ei auta mikään, hänelle sen ilmoittavat heti ensimmäiseksi! Voi onnetonta minua! Ei hän saanut unta koko pitkään yöhön. Ja seuraavana päivänä hän ei uskaltanut liikkua paikaltaan.
Väinö tietäjä olisi, Seppo suuri taitajamme, Valta Kullervon käsissä! Tieto, taito, tarmo niitä Onni, rakkaus sitoisi! Mutta Kullervo hävisi! Miksi jäähtyikin minulle Sankarin suvinen rinta? Kuusta puhutellen. Puu vihanta, virka mulle, Millä lähde lämpiäisi, Sydänlähde nuoren urhon! Ennen tulta tuprahteli Mulle hän minäpä lunta. Nyt hän mulle hyytä huokui, Minä tulta tupruttelen.
Lumipeittoisesta kaupungista kohosi kohmettunut savu kankeannäköisinä patsaina kuulakkaan pakkasilmaan, jossa ne latvoillaan liittyivät liikkumattomaksi laeksi kaupungin päälle. Meri nuoren jään peittämänä lepäsi kuoleman tyynenä. Koski lumisten rantojensa välissä näytti elottomalta kuin olisi juoksunsa pysäyttänyt, ja huokui huurua ilmaan kuin puhaltaen viimeisen henkensä.
Huoneet olivat samat kuin ennenkin, kalut seisoivat siinä niinikään paikoillaan, mutta kodin elävöittävä henki oli poissa, ja sanomaton tyhjyys huokui joka nurkasta ja sopesta.
Mikä hienous, mikä pyhä siveys huokui hänestä! Silloin Heikki ei ollut ymmärtänyt jumaloida hänen olemustansa. Kuinka hyvin hän nyt olisi ymmärtänyt!
Päivän Sana
Muut Etsivät