Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Mennessä heitä oli koko liuta yhdessä, sekä miehiä että naisia. Eivät saaneet yösijaa kerran, saivat olla kaikki yhdessä huoneessa. Silloin valvoivat koko yön ja leikkivät. Niin hullunkurista se oli ollut, sillä kaikki tunsivat itsensä yhtäkkiä niin merkillisen vapaiksi. Ihan olivat olleet kuin vallattomat lapset, iloisia ja huimapäisiä. Niin hauskaa matkaa ei hän vielä ikinä ollut tehnyt.
Mikä näitä vaivaa? kysyi Irene naljailevasti, vetäen samalla hameensa polveen saakka ja näyttäen mitä siroimman ja viehättävimmän säärivarren. Hän oli kaikesta päättäen väärinkäsittänyt. Johannes oli tahtonut tulla siihen, että Irene itse oli eilen osoittanut pisteliäisyyttä, joka hyvin helposti voi vivahtaa mustasukkaisuudelta Liisaa kohtaan. Olihan se tuiki hullunkurista!
Monta muuta pientä kohtausta ja hullunkurista tapausta, joita tällä matkalla sain nähdä näitten alastomien puolivillien luonnonihmisten keskuudessa heidän ollessaan laivassamme, voisin kertoa, mutta tahdon supistaa kertomukseni vain muutamiin seuraaviin piirteisiin heidän elämästään ja tavoistaan.
Olkoon! huudahti Reif, tarttuen hänkin miekkaan. Hubert ja Ring riensivät heitä erottamaan. Valloittakaamme ensin Salmi, sanoi edellinen, ja ratkaiskaamme sitten kuka sen saa. En ole pyytänyt, mitään neuvoja, tiuskasi Segebaden. Enkä minä niitä tarjoo, nauroi Hubert, mutta taistella alueesta, joka vielä on vihollisen vallassa, se toki on hullunkurista.
Sohvan yläpuolella seinässä oli valkonen sähkönappi ja hänen ajatuksensa, paeten vaikeaa ratkaisua, kiintyivät siihen. "Tuohon jos painan, tulee kyyppari ja kysyy mitä tahdon, ja minä pyydän sanomalehtiä. Painanko siis vai enkö paina? Kuinka hullunkurista! Riippuuko nyt kaikki todellakin siitä että minä painan tai en paina?" "Joutavia! Voinhan minä lukea vähän sanomalehtiä välillä. Tietysti voin."
Semmoista laulua harjoittelen minäkin välistä". Ja heti alkoi hän hoilottaa muutamaa hullunkurista metsästyslaulua, matkien koirain haukkumista ja metsämiesten huutoa niin kovalla äänellä, että suuret tynnyrit helisivät ja koko huone kumisi.
Eikö sitäkään?... kautta sieluni, sitten en tiedä, mitä minun pitäisi sanoa... Mitähän virkaa tällä reikelillä on... Reikeli ulkopuolella, eikö se ole hullunkurista?... Mutta sinähän vapiset... Mitä lapsellisuutta tuo nyt on! Voi, kuinka minä olen onneton! huokasi tyttö, nojautuen miehen puoleen.
»Osoitan teille keinon, kuinka tuosta ylijäämästä päästään eroon», sanoi Ernest. »Heittäkää se mereen. Heittäkää joka vuosi tuhansien miljoonien dollarien arvosta kenkiä, vehnää, vaatteita ja muita kauppatavaroita mereen. Eikö asia ole sillä korjattu?» »Epäilemättä se siten tulee korjatuksi», vastasi mr Calvin. »Mutta on hullunkurista, että te puhutte tuolla tavoin.»
"No, minkä pojan sitte tahdot, sillä saatpa itse valita?" Mutta sitä ei tyttö ollut ajatellut. Nyt hänen kuitenkin oli ajatteleminen, koska asia hänen valintaansa jäi. "Saattaisihan se olla vanhinkin", arveli tyttö. Vaan vanhinta tyttö ei voinut saada, kun se poika ei tahtonut naida. Tyttö mainitsi sitte nuorimman; mutta se taas oli äitistä vähän hullunkurista, koska hän "juuri nuorin oli".
Hänen suureksi ihmeeksensä meni raskas kello kuudesta seitsemään, seitsemästä kahdeksaan, ja säännöllisesti kahteentoista asti; siihen se pysähtyi. Kaksitoista! Kello kävi kolmatta, kun hän pani maata. Kello oli väärässä. Varmaan oli joku jääpuikko tullut siihen. Kaksitoista! Hän kosketti repeteeri-kellonsa vieteriä, oikaistaksensa tuota peräti hullunkurista kelloa.
Päivän Sana
Muut Etsivät