United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ajoi veräjän läpi ja aina porrasten eteen. Täällä seisoi äiti ja nyökkäsi hyvää iltaa hänelle. Hän oli isokasvuinen kuten piikansakin ja lihavahko, tavattoman komea, leveäharteinen nainen, aikaisten huolten rypistämät kasvot, älykkäät silmät, jotain hilpeää koko olennossaan.
Tämä pikku huone, jonka yksinkertaisina koristeina oli suuri puuristi, rukouspalli ja muutamia kullasta tehtyjä kristinuskon tunnusmerkkejä, oli nähtävästi pakanuuden aikana mikä näkyi pitkin seiniä olevista pehmeistä lavitsoista ollut jonkin pienen seurueen juominkipaikkana, sellaisen seurueen, jonka hilpeää iloisuutta Horatius runoissaan ylistää.
Ehdotus miellytti hilpeää poikaa, mutta vain vähäksi aikaa. Nypittyään irti joukon kasveja, joita hän ei tuntenut, alkoi hän taas nakella pois niitä, joilla ei ollut kauniita kukkia, arvellen, ettei Linnaeus itsekään tuntenut kaikkia rikkaruohoja.
Sitä paitsi oli pappilassa kaksi tytärtä, hilpeää ja iloista, punaposkista impeä, jotka muutama vuosi sitten, olivat käyneet tyttökoulua lähimmässä kaupungissa ja jotka, ollen varsin tyytyväiset tietomääräänsä ja elämän asemaansa, eivät ollenkaan havainneet kalpean, vakavan, vähän kankean pääkaupunkilais-serkkunsa synkkämielistä asemaansa nurkumista eivätkä hänen palavaa haluansa korkeampaan vaikutukseen, kuin mitä kodin yksitoikkoiset askareet tarjosivat hänelle.
RATCLIFF. Hämyssä kulki kreivi Surreyn kanssa Joukosta joukkoon kautta koko leirin Väkeä rohkaisten. RICHARD. Vai niin; se hyvä. Pikari viiniä! Ei enää mulla Tuot' ole mieltä hilpeää kuin ennen, Ei samaa hengen pontta. Laske tuohon. Käsillä onko paperi ja muste? RATCLIFF. On, armollinen herra. RICHARD. Hereillä pidä vahdit. Menkää täältä.
Nuorten parvi hajautui huoneisiin ja puutarhaan, ja hilpeää mielialaa jatkui.
Joskus tosin valtasi hänet vielä suuri, joskin hetkellinen surumielisyys, jonka syytä Eevi ei voinut ymmärtää, mutta muuten oli koko hänen olennossaan jotain niin vapautunutta, niin hilpeää ja samalla syvällistä iloa. Hän oli kuin irtautunut kaikista ajallisuuden ja itsekkäisyyden siteistä. Kaikkea yksin elämän pikkuseikkojakin katsoi hän kauniilta ja ylevältä kannalta.
Se seikka kummastutti kaikkia talon tuttawia, ja olipa wähällä, ettei se häwittänyt sitä hilpeää iloisuutta, minkä he oliwat saaneet seurustellessaan tuossa mainehikkaassa kodissa. "Kuinka se on sinun waimosi laita, weli L r?" kysyi arwoisa pormestari eräissä kesteissä tehtailijalta. "Kuinka?
Neiti istui arkisalissa, kaikki ne vieraat ympärillään, jotka kuluttivat kesänkuukaudet herraskartanossa; sotaherra kuuli hänen huoletonta hilpeää naurua jo ennenkuin sisäänkään ennätti.
Hän oli, kuten isänsäkin, kaunis, kookas ja komea mies, vaan ei ollut perinyt hänen lahjakkaisuuttaan eikä äitinsä hilpeää ja kiivasta mielialaa.