Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Hetken perästä herään sairaan valitukseen. Hirveä hätä valtaa mieleni. Lapsi on kovassa tuskassa. Hänen pienet jäsenensä vetäytyvät koukkuun, kasvot ovat siniset.
Eläkööt keisari Wilhelm ja Hindenburg! huudan minä sydämessäni ja näen niin elävästi sen uuden ajan jakson, joka veren ja tulen keskeltä sukeutuu sorretulle isänmaalleni ja koko maailmalle. Lokakuu on alkanut tavallisin merkein. Aamulla herään sateen loiskinaan ja se on myöskin iltaisin viimeinen ääni, joka uneen vaipuessani soi korvissani.
Ja hyvä on että herään, enkä ainiaaksi jää valheeseeni nukkumaan... Nyt nyt tunnen eroituksen Kristuksen rakastamisen ja omistamisen välillä, Kristinuskon oppina käsittämisen ja voimana omistamisen välillä... Mutta nyt on liian myöhä ... minä kuolen ... eikä kukaan saa kuulla todistuksiani..." Hiukan aikaa vaiti oltuaan hän jatkoi: "Vielä eräs seikka, niin kauvan kuin olen täydessä tajunnassani.
Rintaani kouristaa riemu, jonka heijastusvaikutus tuntuu siinä vielä viiden vuosikymmenen kuluttua: »Pikku Liisa!» kirkaisen minä, kirmaisen ylös, menen kuin tainnoksiin, josta herään vasta sitten, kun rinta on iskenyt rintaan niin, että tekee kipeää. Olen käpristäytynyt hänen syliinsä, kädet kaulaan puristettuina, jalat tempoen ja potkien.
Jos vähitellen voisinkin työntää tuskalliset muistot syrjään, niin että voisin iloita lasteni kanssa ja joskus tuntea jotain uuden elämänhalun tapaista, niin ei kuitenkaan kulu yhtään ainoata yötä, jolloin en tuntisi surun kauheata taakkaa. Se on kuin sielun kaksoiselämää. Joka yö samaan aikaan herään sanomattoman surun tunteella.
Rakastan Kristusta, vaikken häntä omista. Sellainen on kaunotaidetta, vaan ei Kristinuskoa. Uskonnon ihanuus viettelee minua, se viehättää minua, ja vetää minut mukaansa suloisilla tunnelmillaan, kunnes vihdoin herään ja tunnen mädäntyneen hajun, joka lähtee sisässäni olevasta ruumiista.
Herään mielipahalla heräämisestäni, ilotta ajatellen alkavaa päivää ja halutta nousta sen töihin puuttumaan. Mielessäni on sama nolostunut välinpitämättömyys kaikkea kohtaan.
Hän kävi meillä pari kertaa vuodessa ja tuli aina yllättäen. Minulla on hänestä tavallisin muisto, että herään pimeänä talviaamuna, kun tuli jo roihuaa ja räiskää takassa ja kuulen kuiskuttelevaa puhelua. Hän istuu ja juo kahvia isän ja äidin kanssa.
Minun on kyllä vaikeata herättää sinua, mutta minun täytyy puhua kanssasi eräästä asiasta, joka tekee minut niin murheelliseksi, ja, niinkuin tiedät, olet sinä jo aamusilla mennyt ulos ennenkuin minä herään." "Mikä se on sitte, Eva?" kysyi Ida, silitellen Evan otsaa.
Sen sammuttua menen hetkeksi unen horroksiin, nukun ehkä tunnin tai toista, kun herään Kuusamossa. On ensiksikin niin kylmä, että puistattaa sielua ja ruumista. Sitten ei näy ikkunasta niin mitään, sillä se on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja vetäytynyt paksuun riitteeseen. Ja kun vihdoin saan sen sulaksi, luulen olevani varma siitä, että ollaan kaukana Kajaanin takana.
Päivän Sana
Muut Etsivät