Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Niinkuin Henrikin asia ei ollut murehtia kenenkään ihmisen kohtaloa tai koettaa järjestää kenenkään asioita, ei mamman kohtaloa eikä Gabrielin asioita, vaan hänen täytyi uskoa, että heidän kohtalonsa oli yhtä hellässä kädessä kuin hänen omansakin, niin juuri ihmisen asia ei ollut järjestää ja johtaa isänmaankaan asioita.
Ja jos Johanneksenkin kannalta tahtoi asiata ajatella, niin oli hauskaa ja uteliaisuutta herättävää kysymys: mihinkähän oloihin ja minkä ihmisten yhteyteen kohtalo nyt häntä vie? Kun ei hänellä vieläkään ollut mitään halua Johanneksen täydellisyyden tielle, pitää kai jonkun uuden rakastumisen olla sittenkin edessä. Henrikin Helsinkiin tulon aikaan olivat ilmat jo muuttuneet hyvin kolkoiksi.
Mamma kalpeni eikä voinut kiihoittumisensa vuoksi mitään sanoa. Johanneksen kasvoihin ilmaantui taas tuo omituinen rikki revityn ihmisen ilme, niin että Henrikin teki ihan mieli juosta hänen avuksensa. Kaikki olivat vaiti. Jonkun ajan kuluttua tuli lapsentyttö eteisen ovensuulle ja sanoi: Pastorska käski pyytää ruustinnaa sisälle.
Mutta kun Lalli tuli kotiin, vihastui hän julmasti, ajoi heitä takaa ja löi hurskaan piispan Henrikin kuoliaaksi Köyliönjärven jäällä. Jonkun ajan perästä näin minä Lallin tulevan kotiin; hänen mielensä oli synkkä ja raivokas, ja kun hän otti lakin päästänsä, lähti koko tukka mukana.
Kerrottuansa muutaman kauniin runon Kalevalasta, puhui hän sitten Kristinopin perustamisesta Suomeen ja tuli maininneeksi pyhän Henrikin kohtaloa ja loppua. "Sittenhän hänelle kävi ihan niinkuin Vapahtajallekin," sanoi muutama joukosta. "Niinpä kyllä," vastasi opettaja. "Joka tahtoo ihmisille selittää uutta autuaallista totuutta, hänen täytyy sen edestä ottaa risti päällensä."
Hän ei tehnyt mitään käden liikkeitä, vaan hänen kaikki kasvonsa olivat hymyssä ja punersivat niinkuin hämillä ollessa. Henrikin ja Uunon oli tilaisuus pitkän aikaa tarkastaa Johanneksen ulkonäköä, ennenkuin he ehtivät ryytimaan yli. Johannes oli aika lailla laihtunut ja näytti sentähden pitemmältä entistä.
Sinä et ole minua saava! Hänen suuttumuksensa oli noussut korkeimmilleen, Henrikin ulkomuotokin, josta hän muutoin oli niin ylpeä, iletti häntä nyt. Aalto oli noussut niin että sen täytyi syöksyä takaisin. Ellen näki hänen korkean vartalonsa tuolla ohrapellon takana. Nyt, kun Henrik oli kaukana, ei hän ottanut lukuun tuota kallistunutta päätä, vaan arveli että hän kuitenkin oli pulska mies.
Samassa loi Andreas silmänsä Ellen'iin niin surumielisesti ja rukoilevasti. Ellen pani käsivartensa hänen kaulaansa. Hei hei! kuului ääni oven suusta: vai täällä leikitellään rakastajia! Se oli Henrikin ääni, vaikka se soi niin vieraalta ja pilkkaavaiselta. Ellen tuskin tunsi sitä ja tuijoitti häneen niinkuin aaveesen. Siinä seisoivat kaikki kolme ja katselivat toisiansa.
Stjernhök johti sen Henrikin viimeiseen julkaisuun; hän puhui siitä, etupäässä kääntyen laamannin puoleen, tuntijan tavalla, niin täydellisen ja myötätuntoisen hyväksyvästi, että Henrikkiä yhtä paljon kummastutti kuin ihastutti. On suuri nautinto ansaita sen henkilön kiitos, jota pitää suuressa arvossa, etenkin jos mainittu henkilö on niukka kiitoksesta.
Kuinka hämmästyisivätkään talossa, jos tietäisivät missä neiti Ellen nyt oli! Hän nauroi ääneen tätä ajatellessaan ja oli oikein huvitettu ajatellessansa Henrikiä, joka otti kaikki niin totisesti. Niin, kuinka asian laita Henrikin suhteen olikaan? Mitä Ellen'in tunteet Henrikin suhteen olivat? Mistä syystä hän aina ajatteli Henrikiä...?
Päivän Sana
Muut Etsivät