Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Tämä hänen ystävänsä oli yksi niitä, jotka ensimäiseksi olivat tulleet Henrikin mieleen, kun Johannes oli kysynyt, rakastiko hän ketään vierasta niinkuin veljeänsä. Ja sentähden Henrik tahtoi nyt mielellään nähdä tätä ystävää ja tehdä uudestaan havaintoja mainitussa suhteessa. Hänellä ei ollut mitään vastaan oppia rakastamaan lääkäriystäväänsä niinkuin veljeänsä ja alkaa nyt kohta tällä näkemällä.
Henrik antoi kättä ensin Alinalle, ja hän huomasi kummakseen, ettei hän taaskaan voinut katsoa häntä silmiin, vaikka Alina nähtävästi juuri sitä haki. Mamma oli tietysti yhtenä kyynelvirtana. Viimeiseksi Henrik tuli Johanneksen luo hyvästiä sanomaan. Silloin he olivat jo kuistilla. Johannes pani kätensä Henrikin olalle ja sanoi liikutettuna: Voi sinua, kun olet vapaa!
No kun se matami jätti meidät ihan ilman halkoja, eikä olisi tarvinnut kuin liiteristä tuoda, vai liekö siellä hakattujakaan en tiedä. Minä menen, sanoi Henrik. Voi, voi sentään sitä maisteria jäi mummo päivittelemään, saatettuaan Henrikin kuitenkin kyökin läpi ulko-ovelle.
Hänpä ei ollut vaativainen, hän koko ajan ikäänkuin selitti, ettei mistään vaatimuksista voinut olla kysymystä, että kaikki ponnistukset ja vaikeudet olivat Henrikin omaksi hyödyksi. Ja ilahutti mielen keskellä itkun halua, sillä järjellähän Henrikin täytyi ymmärtää, että kaikkein korkein, joka oli rakkaus, ei voinut puhua muuta kuin sitä samaa lohdutusta, mitä isäkin.
Syntyi hirveä hälinä, joku rupesi huutamaan apua. Enhän minä voi hahahaha Henrik rupesi nyt nauraen mainitsemaan heidän samantapaisesta hevosestaan Pollesta siellä vanhassa kotipappilassa. Silloin vasta Alina sai naurunsa hillittyä, ja melkein totisena saneli Henrikin kertomukseen: jaa, jaa.
Olihan hän lyönyt Henrikiä ja olisi itse tarvinnut nuhdetta ... niin, mutta Henrik oli soimannut häntä!... Ja hän oli kiusannut Henrikiä... Hän olisi mielellään puolustanut itseänsä. Kaikki sitä tahtovat ja varsinkin lapset. Mutta rakkaus totuuteen oli Ellenissä voimakkaampi. Hän oli nyt joutunut väärälle kannalle ja vetänyt Henrikin mukaansa.
Ei kuitenkaan Ernst saa nähdä minun valvovan, olen luvannut hänelle sen. Hyvää yötä, Cecilia kulta!» Tahdomme pistää tähän pienen kuvailun kirjoittajasta, Henrikin, Louisen, Eevan, Leonoren, Petrean ja Gabriellen äidistä. Hän ei ollut kaunotar, mutta luonto oli antanut hänelle jalon vartalon, joka vieläkin oli hieno ja hoikka kuin nuoren immen.
Kun hipiä oli epäkirkas, nenä punoittava ja paisunut, hän oli oikein ruma, mutta vilpoisempina hetkinä ja punan rajoittuessa yksistään poskiin hän voi olla oikein sieväkin. Ja väliin välähti ruminakin hetkinä hänen silmistänsä katse, hänen kasvoistansa ilme, joka saattoi Henrikin huudahtamaan: «No kummaa! Onhan Petrea kauniskin!» Sekasortoisessa sielussa on väittelemishalu synnynnäinen.
Tämä seikka Henrikin mielestä hyvin muistutti heidän kotikirkkoansa. Sielläkin kesäisinä sunnuntaina vaahteran lehdet paistoivat kirkon varjoisaan sisustaan ja pääskyset lentelivät ikkunasta sisälle.
Kohtalon käsi semmoinen, josta Johannes oli puhunut näkyi nyt hänelle niin selvästi, ettei siinä ollut vähintäkään epäilystä enää. Tämä oli todellakin Johanneksen "kärsimyksen tie", vielä päälliseksi niin että Henrikin piti sairastella, se on, sanasta sanaan: kärsiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät