Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Poikakin mukana! Hänet valtasi niin äkillinen kostonriemu, että polvet rupesivat vapisemaan. Heikkilän isännässä oli siis lopultakin miestä hän kosti heidän molempain puolesta! Hän tiesi että se loppuisi lyhyeen, että ruoska taasen tanssisi isännän selässä. Mutta se oli joka tapauksessa uhmaava vastalause tuota salaperäistä pakkovaltaa vastaan. Emännän kuolema!
»Kyllä minä tulen», sanoi Heikkilän Matti. »Voi voi, joko te nyt menette?» huudahti Manta. »Kyllä», vastasi Hely, »meillä on pitkä matka, ja onhan nyt jo huviteltukin».
Se ei oikeastaan heitä ihmetyttänyt, päinvastoin tuntui miltei luonnolliselta että tuo juopporenttu nyt riehui tuhon ruoska kädessään nyt kun este oli poissa. Mutta niinkö piti Heikkilän, emäntävainajan silmäterän, hävitä? Eräiden mielestä siinä oli muutakin kuin pelkkää juopon hurjistelemista.
Eikö jotain siitäkin, että »jos sinä joskus tarvitsisit...?» Oliko hän tarvinnut sen kait Heikkilän emäntä paraiten tiesi. Ja apu? Nenäkäs kysymys maantiellä rentunnimineen! Hänestä tuntui nyt kuin sallimuksen lahjomattomalta tuomiolta, että tuo nainen temmattiin niin äkkiä epäjumaliensa: rikkautensa ja menestyksensä keskeltä.
Se oli poika ja se levitti ikäänkuin lämmintä päiväpaistetta nuoren emännän elämään. Mutta sitä kesti vain lyhyen aamurupeeman sen jälkeen painui kaikki taasen harmaaseen. Sitten sattui talossa pieniä muutoksia. Vanha isäntä kuoli, ja eräitä viikkoja myöhemmin hänen vaimonsakin senkin sanottiin kuuluvan sukuun, että Heikkilän naisista ei kukaan elä kauan miehensä jälkeen.
»En minä voi näin mennä», puhui mies hätäisellä, rukoilevalla äänellä. »Jos se jääpi tähän, niin en minä saa missään rauhaa. Enkä minä ole mitään epäillyt, en yhtään mitään, mutta minä en ole puhunut kaikkea, mitä tähän asiaan kuuluu.» Ja hän alkoi kertoa uudestaan, alusta alkaen. Pihlajasta pellonmäellä ja mitä sen alla tapahtui. Kohtauksesta Heikkilän pihalla, kun hän aikoi rientää apuun.
Päätöstä valmistaessa sanoivat kaikki lautamiehet yksimielisesti vakuutuksensa olevan sen, että koska Heikkilän isäntävainaja aina kaikin tavoin oli koettanut edesauttaa Mikkoa ja usein oli kuullut Kaapon lausuvan uhkasanoja tätä vastaan, hän luultavasti itse ennen kuolemaansa oli hävittänyt velkakirjan, ettei se joutuisi pojan käsiin. Tämän mukaan ratkaistiin asia.
Ja hän pysäytti tahallaan aivan Heikkilän kohdalle maantielle, komensi sen vieressä olevasta mökistä kahvit kärryille ja maksoi setelillä, josta ei takaisin huolinut. Hän ei vilkaissut kertaakaan Heikkilään päin, mutta tunsi kyljessään tuon naisen katseet ikkunasta maantielle. Mitä hän silloin ajatteli?
Seuraavana päivänä oli käräjäkartanon piha väkeä täpötäynnänsä, sillä käräjille riennetään aina suuremmalla hartaudella, kuin kirkkoon. Täällä pöyhkeili myöskin Heikkilän isäntä astuen pihalla edestakasin ja nauttien mielessänsä siitä ajatuksesta, että nyt aika oli tullut, jolloin hän saisi nuot Ristikorpelaiset nöyrytetyiksi.
Mutta kun jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin kirkkomäelle neuvottelemaan, ja useat olivat epäröivällä kannalla, astui Heikkilän ukko esille ja piti puheen kansan velvollisuudesta puolustaa kuningasta ja maata.
Päivän Sana
Muut Etsivät