Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Ja kun hän sitte kerran omin silmin näki, että huhu oli tosi, niin hän tunsi äkkinäisen mielenliikutuksen kuohuntaa rinnassaan, ja kun Heikkilän nuori isäntä oli ajaa karkuuttanut kiljuen hänen ohitsensa, niin hän kääntyi ympäri ja alkoi keskellä tietä heiluttaa vimmatusti hattuaan.
Joulu oli juhlittu ja Heikkilän lähimmässä naapurissa, kylän sepällä, oli paraikaa puutalkoot. Sen jatkoksi olivat nuoret hommanneet jonkunlaiset »Jussinpäivä-tanssit», joihin Heikkilänkin palvelijat olivat viimeistä myöten vetäytyneet.
Katkonaisista lauseista, joita tien ohessa oleva silloin tällöin sattui kuulemaan, saattoi päättää, että sammumatoin kostonhimo oli tykkänänsä vallannut hänenkin sydämensä ja että hän alinomaa vaan ajatteli keinoa mitenkä saisi tämän himonsa tyydytetyksi. Tuolla hän nyt seisoo, Heikkilän muhkea isäntä, lausui hän huomattuansa Kaapon pellolla, mutta malta, malta!
Kentälle oli jo kokoontunut väkeä koko joukko, kun meidän nuoret sinne tulivat. »Kas tuolla tulee koreita likkoja», sanoi Heikkilän Matti renki, ja kun he lähenivät, huudahti hän: »Kas, Seppälän Kallu ja Martti, terveeks!» »Kaikki sinäkin tunnet», sanoi se talon poika, joka ei tyttöjä päivällä soutamaan laskenut. »Kyllähän minä heidän pitäjässään olen monesti käynyt.»
Se oli niinkuin sulettu kello se talo. Ei ulkonaisesti, sillä sen portit olivat kaikille avoinna, jokaiselle talossa kävijälle riitti ystävällinen sana ja jokainen puutteenalainen tiesi saavansa Heikkilän emännältä runsaimman annin ja saavansa sen lämpimästä kädestä.
Ne olivat kysymyksiä, joihin ei kukaan uskaltanut edes viitata ei ystävyyden, ei osanoton eikä minkään muun tunteen nimessä. Mutta vuodet vierivät ja ihmiset tottuivat asiain tilaan, heittäen lopulta kaikki hyödyttömät arvailemiset. He näkivät vain että Heikkilän peräsintä ohjasi sama voimakas käsi ja että talo vaurastui vaurastumistaan.
Hän ei ole kuin yhden ainoan kerran koko elämässään ollut humalassa, ja siitäkin on jo pitkä aika. »Ettäkö...? Jaa, jaa, paljon mahdollista... Mutta oliko, tuotanoin, emäntävainaja teille tuttava, ja oletteko mahdollisesti näinä viimeisinä aikoina noin niinkuin erikseen ajatellut Heikkilän asioita?» Kyllä, aivan lapsuudentuttu, ja kyllä hän on Heikkilän asioita paljokin ajatellut.
Mutta silloin tuo ennen niin lempeä ja ystävällinen Heikkilän Anni jäykistyi kuin kiveksi ja loi sanaa sanomatta kysyjään sellaisen katseen, että tämä tunsi puhuneensa sopimattomia ja ikäänkuin anteeksipyytäen käänsi jutun toisaanne. Nauhankaupustelijat ja sen semmoiset talossakävijät koettivat niinikään onneaan kautta rantain tietysti.
Mikkokin laskeikse nyt nurmelle istumaan. Puhe alkoi käydä vilkkaammasti, kun Kaisa rupesi ottamaan siihen osaa. Hän kyseli, miten Heikkilän emäntä ja muut palkolliset voivat, kuinka karjan laita oli ynnä muuta sellaista. Lopuksi kysäsi hän: vieläkö olet aikonut jäädä taloon ensivuodeksi? En, vastasi Mikko.
On ylpeä ja komea kuin riikinkukko!" ihmetteli Heikkilän Vilho, torpan isäntä. "Niin, kylläkai se komea on, vaan vihanen ja paha sydäminen kuin saakeli", sanoi Erkki. "Mutta hyvä juoksia. Sillä on saatu viisisataa palkintoakin. Semmoista rahaa ei juoksekaan joka miehen koni", kiitti Tuomas. "Silleen. Vai on tämä sellainen syökäri", ihmetteli Vilho.
Päivän Sana
Muut Etsivät