Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Aben Hassan nai, loppupuolella ikäänsä, erään kauniin vangiksi otetun, jalosukuisen kristityn naisen, joka otti nimekseen Maurilaisen nimen Zorayda, ja jonka kanssa hänellä oli kaksi poikaa. Zorayda oli kunnianhimoinen luonnoltaan ja erinomaisen huolellinen siitä että hänen poikansa pääsisivät valtaistuimelle.
"Uskollisena kalifin alamaisena minä olen pakoitettu palvelemaan kapinoitsioita hartaana mahomettilaisena minun täytyy auttaa Juutalaisia! Käske heti hirttää minut, herrani", jatkoi onneton kauppias käsiänsä väännellen. "Käske heti hirttää minut. Minä olen elänyt kylläksi." "Mitä tämä on?" Hassan kysyi; "puhu, ystäväni, pelkäämättä."
Oi, herra, jos olemme rikkoneet sinun tahtoasi vastaan, ja jos tahdot meitä rangaista, niin sano, mitä me olemme tehneet, mutta älä väitä, ettet tunne meitä! Tämä puhe, joka näytti ilmaisevan syvää surua, täytti tarkoituksensa. Olisiko palvelija voinut puhua tuolla tavalla, ellei hän tarkoittanut mitä hän sanoi? Abu Hassan tuli äkkiä aivan rauhalliseksi.
Toisella, jonka luo hän läksi, ei ollut aikaa häntä puhutella. Kolmas katsoi häneen oudosti ja kysyi kuka hän oli. Hänen oli aivan mahdotonta muistaa nähneensä häntä ennen. Neljäs käski sanoa hänelle, että hän oli matkoilla, vaikka Abu Hassan näki hänet ikkunassa. Ja viides käski palvelijoidensa heittää hänet ulos ovesta.
Toiset toivat kultarahoja, toiset taas koristeita ja hopeakaluja, sillä kaikilla ei ollut aikaa hankkia rahaa. Muutamien lahjat olivat niinkin kallisarvoisia, että ne vastasivat neljättä osaa heidän omaisuuttaan, sillä kukin halusi antaa enimmin päästäkseen uuden kalifin suurimpaan suosioon. Hyvä, hyvä, sanoi Abu Hassan, nyt minä näen, että te säälitte köyhiä. Saatte mennä.
Täällä levähtäessään koetti hän myöskin saada tietoa vihollisen asemasta. Vakojaparvi, jonka hän oli heti lähettänyt matkalle, palasi melkein kohta, tuoden muassaan vähäisen karavanin, jonka rosvot olivat taannoin ryöstäneet. Kauppias, arvoisa ja hurskas mahomettilainen, saatettiin Hamadanin kuvernörin eteen. "Rosvojen leiristä?" Hassan kysyi. "Paha kyllä", vastasi kauppias.
Vimmattu Hassan Subah kavahti ylös divaniltansa, tarttui käyräsapeliinsa, ja, niitä apujoukkoja odottamatta, joita hän oli likeisiltä päälliköiltä vaatinut, käski väkensä ratsahille ja kiiruhti kahdentuhannen uljaan seldshukilaisen hevosmiehen etupäässä puolustamaan rakkauttansa ja kostoansa tyydyttämään.
"Niin minäkin", lausui Beruna. "Olisi hupaista tietää, mitä hän on haremin tehnyt", sanoi Lea. "Minun luullakseni hän ei tohdi puhutellakaan heitä", arveli Imra. "Sinä erehdyt suuresti", intti Batseba. "Kuulkaat!" sanoi Miriam. "Se on Hassan", lausui Batseba; "jospa hän ei koskaan palaisi!"
Abu Hassan kertoi asian alusta alkaen salaamatta mitään, ja sanoi ettei hän voinut enää luottaa keneenkään ihmiseen, kun hänen ystävänsä olivat pettäneet hänet niin häpeällisesti, ja että hän oli nyt asettanut elämänsä niin, että hän saattoi tyytyväisenä ja iloisena elää ilmankin heitä. Kun kalifi kuuli tämän tunnustuksen, niin hänen ihailunsa kohosi vielä entistä enemmän.
Surumielin läksi nyt Abu Hassan äitinsä luo ja kertoi hänelle asian laidan. Hänen oli pakko asettaa elämänsä aivan toiselle kannalle, jos mieli saada rahansa riittämään loppuelämäksensä, ja hänestä tuntui varsinkin kovin ikävältä ajatella, ettei hän enää entiseen tapaansa voisi seurustella monien ystäviensä kanssa, jotka olivat tulleet hänelle hyvin rakkaiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät