Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
No miksi sanot hyvästi? Siksi vaan, että lähden. Kerttu sanoi säikähtäen: Viaporiin?! Ei Kerttu, en mene Viaporiin, mutta kuka tietää milloin taas näemme toisiamme. Hyvästi! Voi, voi, sanoi Kerttu ja käpristyi kokoon, näin varustuen kapteenin puristusta vastaan, sillä hän tiesi kokemuksesta mitä se puristus merkitsee. Mutta Hannes kulta, sinähän vapiset, mikä sinun on?
Tietysti, Ivan Ivanovitsh! Tietysti!. No?! No!? innostui Hannes ja oli lyödä Natalja Feodorovnaa olalle suuren ystävyydentunteen merkiksi, niinkuin oli lyyhistänyt Gregorin. Mutta sanoi Natalja Feodorovna.
Tule sinä katsomaan, jospa tuntisit... »Kapteenin» nimen kuultuaan ei Hannes enää voinut hillitä itseään. Mitta oli täysi.
Hannes pysähtyi äkkiä: »Pelkäänkö minä»? hän ajatteli ja alkoi tehdä itselleen tiliä siitä ihmeellisestä tunteesta, joka saattoi häntä tällä hetkellä levottomaksi.
Lyyli nyykäytti päätään tyytyväisyytensä osotteeksi. Hannes lähti vanhempainsa luokse kuullaksensa heidän mieltänsä.
Itse kasvatuslaitos oli tässä ympäristössä kuin mikä palatsi, mutta ovesta tuli ja meni pelkkiä epäilyttävän näköisiä henkilöitä. Kulmakarvat koholla, silmäluomet räpyttelevinä, mutta katse ja käytös vihaista ankaruutta teeskentelevänä Hannes astui sisälle. Hän olisi tuhat kertaa mieluummin mennyt avonaiseen tykkituleen tai vaikkapa suoraan ryöminyt ladatun kanuunan kitaan.
Natalja Feodorovna kohottautui vähän tuolillansa, katsahti väsyneesti Hannekseen ja sanoi vieläkin tyynemmin: Maata ei voi antaa, ellei sitä joltakin oteta. Siis otettakoon! huusi Hannes, innostuneena saavutettuun yksimielisyyteen heidän välillänsä. Natalja Feodorovna piirteli sormellaan kirjainta leipämurujen joukkoon.
Hän tunsi olevansa kuin lintu, jonka emän on surma syönyt; Mäkelän Hannes oli ainoa, jolle hän taisi tyhjentää sydämensä huolet ja kaipaukset ja joka hänen murheesensa otti osaa, kantoi hänen kuormaansa ja lohdutti ikävinä aikoina. Sen palkitsi hän tuhatkertaisesti lempeällä käytöksellään ja suloisilla silmäyksillään, jota parempaa köyhä Hannes ei voinut toivokaan. Vuosia kului.
Nyt kun Frans sen sanoi, tuntui hänestä itsestäänkin aivan mahdottomalta, että Hannes upseerina ollen istuisi näille mustuneen keittiön penkeille ja söisi yhdessä heidän kanssaan heidän ruokakupeistaan kattamattomalta pöydältä. Uusi ajatus tuli niin äkkiä, että Kustaava peräti hätääntyi.
Talon väellä oli paljo kyselemistä, mutta Hanneksella ei näyttänyt olevan haastelemisen voimaa eikä haluakaan. Hetken perästä tuli isäntä, tervehti häntä tavalla, jonka Hannes tunsi olevan aivan toista laatua, kuin sen katselemisen, minkä sai lähteissään.
Päivän Sana
Muut Etsivät