Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Ei-ei-ei-ei lähtekää heti, heti, ei saa suotta panna itseään vaaran alaiseksi no-no-no, ei mitään puheita, lähtekää nyt vaan. Hän melkein väkivallalla lykki Hannesta ovelle. Mutta kun Hannes oli saanut päällystakin ylleen, ja seisoi jo ovessa, sanoi Natalja Feodorovna vedet silmissä: Me emme näe enää toisiamme koskaan.
"Ei mitään, ei mitään, armaani, ole erinomaista tapahtunut, minä vaan olen itsekseni surullinen," vakuutti Hannes. "Mutta käykäämme nyt kotia, isäsi lähetti minun sinua hakemaan," jatkoi hän, mutta Lyyli kysyi kysymistään siksi, kun Hannes ilmaisi ajatuksensa. "Tähän asti," lausui hän, "olemme saaneet käydä rakkautemme tiellä ruusuilla, tuntematta niiden terävien piikkien pistoja jalkoihimme.
Hänen kuninkuutensa ei perustunut voimaan, vaan siihen että hän joka alalla tunsi maailmata paremmin kuin muut, tunsi ja tiesi sellaista, mitä muut osasivat vaan suu auki ja posket hehkuvina kuunnella, milloin hämmästyen, milloin kauhistuen, milloin surren, milloin tuleen syttyen. Menkää te muut kotiin, mutta Hannes tulee minun kanssani, sanoi hän.
"Minä," vastasi Hannes vähäsen mietittyään, "painaisin silmäsi kiini ja sanoisin isällesi: jo viiminen totuuden, hyvyyden ja viattomuuden henki lähti Paavolasta; vartokaa vaan myrskyn nousemista." "Mitä tarkotat sillä?" kysyi Lyyli äkkiä. "Tarkotan vaan," vastasi Hannes, "kun Loth Sodomasta lähti, ei kaupunki enää pitkää aikaa seisonut."
Kerttu nyt nopeasti riisui narisevat kenkänsä, pujahti sukkasillaan keittiöön ja hiipi oven taakse kuuntelemaan. Hänen sydämmensä pampatti niin hurjasti, että olisi luullut sen päässeen irroilleen puseron alle. Nyt he puhuvat. Hannes sanoo jotakin ei kuulu mitä. Nyt sanoo Kustaava, hyvä jumala, mitä hän sanoo? Puhuu sotakoulusta! Hannes vastasi: Kyllä minä olen sen verran ryssää oppinut.
Hannes, tuo "Paavolan vävypoika," joksi häntä nimitettiin toisinaan, pysyi aina yhtä hiljaisena ja vakavana eikä Lyyli, "Mäkelän miniä," joka oli hänen pilkkanimensä, hävennyt ilmottaa hänelle surujansa ja murheitansa eikä luottaa hänen neuvoihinsa ja rauhottua hänen lohdutuksistansa.
Mistä olikaan Natalja Feodorovnalle ilmestynyt tuo hieno ja kuitenkin niin korskea ilme nenän ja silmäkulmien yhtymäkohtaan? Miksi ei Hannes ennen ollut huomannut hänen ylpeästi kaareutuvaa aatelisnenäänsä?
Jo meni puoli vuottakin, eikä vaan sanaakaan tullut tietoa siitä asiasta. Kertulta tuli tosin kirje, mutta siinä ei Hannes ensi katsaukselta huomannut mitään ihmeellistä. Hän oli silloin niin kiireessä työssä tutkintojensa kanssa, ettei ehtinyt tarkkaan lukeakaan.
Pää, joka tuota yhä laajenevaa tieteellistä ainehistoa sisälsi, tuntui muuttuvan maailmalle yhä tärkeämmäksi esineeksi. Nyt kun vaan saisi selvän siitä Kertun lapsesta, ajatteli Hannes, kun ajuri käänsi pimeämmille syrjäkaduille. Mutta mitä kauemmin he ajoivat, sitä ihmeellisempiin kaupungin lokeroihin ajuri häntä vei ja sitä tukalammalta alkoi olo tuntua.
Vasta monta vuotta palveltuansa upseerina Suomen sotaväessä, milloin reservijoukkojen milloin vakinaisen väen opettajana, sai Hannes voitetuksi ne suuret vaikeudet, jotka olivat sota-akatemiaan pääsemisen tiellä, ja siirryttyään Pietariin täydellä tarmolla antautui sotatieteisiin. Mutta hänen loistavasti jo suoritettuansa muutamia tutkintoja, tapahtui uusi suuri selkkaus hänen elämässään.
Päivän Sana
Muut Etsivät