Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Mutta mikä siinä on, ettei nykyisen kansan silmä näe haltijata niin hyvin kuin niitä ennen nähtiin, jolloin heitä joka oksalla istui, jolloin ne joka aholla iloaan pitivät? kysyi Jorma itseltään, kun latu vei hongikkoon, jonka katon läpi tähdet tuikkivat. Paljon oli Jorma sitä miettinyt ... lie siinä syy, että silmä on huiennut metsän väen aarteita liiaksi tähystellessä.
Kun hirvi ui lahden poikki tai ilves jään yli niemeen juoksi, turvautuen sen rotkoihin ja louhuihin, jotka yhdeltä puolelta veitsiviilo-kallioina veteen putosivat, tuli ajomiehen jättää riista rauhaan ja avopäin astua pyhän puun juurelle uhraamaan ja lepyttämään metsän haltijata siitä, että oli hänen elukkaansa ahdistellut.
Yksin jäivät siis Saaren neidot, ja he itkivät katkerasti: Sini itki Saaren immet, Niemen neiet voikerrehti, Kunnes purjepuu näkyvi, Rautahankki haimentavi; Ei he itke purjepuuta, Rautahankkia haloa, Itki purjepuun alaista, Hankkinuoran haltijata. Kotipaikalleen palattuaan Lemminkäinen hämmästyksellä näkee oudon näön. Poltettu on talo, viidakko kasvamassa pelloilla.
Pahoin teki, kun kirkon kirosi väärin oli hänen arpansa neuvonut, kun vihan tielle neuvoi kun viinalla haltijata juotti: nyt se hänen oman talonsa poroksi poltti ei olisi pitänyt Annikkia voudille antaa ja aina hän isoja uhreja vaati. Tuhoksi oli ollut Karjalan kansalle hänen tietonsa!
Mutta ei osaa nykykansa enää haltijata huomata. Jorma oli hiihtänyt joen poikki ja läheni rantaa, joka korkeana metsäisenä rinteenä kohosi hänen edessään muodostuen vähitellen kaitaiseksi lahdeksi, minkä pohjassa oleva puro vei syvemmälle metsään.
Minulla on sinun rahakukkarosi, sanoi Liisa ja ajatteli, että kun se sen tahtoo takaisin, niin saanhan edes sanoa, että »tokkohan annankaan, kun ei sinussa kuitenkaan taida olla sen haltijata vielä». Mutta ei Matti tahtonutkaan kukkarotaan takaisin. Kulki, niinkuin ei olisi kuullutkaan... »Sitä hävettää», ajatteli Liisa.
Tuli tuuli, tuon puhalti, tuli aalto, tuon ajeli selälle meren sinisen, ulapalle aukealle. Jäivät raukat rannikolle, vienoiset vesikivelle, saaren immet itkemähän, kultaiset kujertamahan. Sini itki saaren immet, niemen neiet voikerrehti, kuni purjepuu näkyvi, rautahankki haimentavi. Ei he itke purjepuuta, rautahankkia haloa: itki purjepuun alaista, hankkinuoran haltijata.
Kun tämä viekoitteleva kummitus oli ihanuutensa voimalla aina hulluuteen asti rakastuttanut minua ja houkuttanut minua salaisuuksiani ilmoittamaan, hän yhtäkkiä naurahti minulle, sysäsi minut pois luotansa ja jätti minut." "Eikö ollut sinun mahdollista väkivallalla pidättää verkkoon joutunutta haltijata." "Kysy orjiltani, kuinka hän heidän kanssansa menetteli.
Päivän Sana
Muut Etsivät