Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Herttua Guntaris sanoi silloin: "Siis Adalgot, joka kutsui itseään Wargsin pojaksi, on balti Alarikin poika, jota hän itse kuninkaan sanansaattajana etsi kaikista kaupungeista. "Enkä ole koskaan nähnyt suurempaa yhtäläisyyttä kuin Alarik-isän ja Adalgot-pojan välinen." "Terve, Apulian herttua", huudahti kuningas Totila hymyillen ja sulkien pojan syliinsä.
Kun joukko oli juuri lähtemäisillään goottien leiristä mennäkseen metronisen portin kautta kaupunkiin, tunsi herttua Guntaris, että joku tarttui hänen vaippaansa. Hän katsahti sinne päin ja näki hevosensa vieressä pojan tai nuorukaisen, jolla oli lyhytkiharainen, kullanruskea tukka ja siniset silmät sekä kädessä paimensauva. "Oletko sinä kuningas? "Ei, et sinä ole.
Herttua Guntaris huomasi heti, että rämemaat Ravennan luoteispuolella tarjosivat myöskin varman turvapaikan, ja hän rakennutti sinne nopeasti hyvin vallitetun leirin. Molemmat puolueet olivat siten vastakkaisilta tahoilta tunkeutuneet kuninkaankaupungin luo ja ahdistivat sitä kuin kaksi kiivasta kosijaa kainoa neitoa, joka ei näyttänyt kummastakaan oikein välittävän.
Molemmat sotapäälliköt, Guntaris ja Vitiges, olivat nimittäin merkillisen yksimielisiä siinä, että he salasivat ne tarkasti ja pitivät huolta siitä, etteivät sotajoukot saisi niistä vihiä. Lähettiläät vietiin heti molempien leirien päällikönteltoista sotapäällikköjen ympäröiminä takaisin kaupungin portille. Päälliköt katsoivat, etteivät lähettiläät saaneet puhutella sotamiehiä.
"Tunnethan vanhan goottilaisen ratsumiesoikeuden: 'heitä mies maahan ja ota hevonen'." "Se on vanha goottilainen oikeus", murahti Hildebrand-vanhus. "Minun on suostuttava pyyntöösi", sanoi Vitiges ottaen lipun Wisandilta. Tämä ratsasti nopeasti tiehensä. "Koska Guntaris ei ole vielä saapunut, niin sinä, Totila, saat kantaa tätä."
"Hänen kätensä, joka on kalliimpi kuin koko maailman kruunut, täytyy pysyä vapaana." Hän käänsi nopeasti hevosensa ja ajoi täyttä karkua leiriin päin. Vitiges katsoi huolissaan hänen jälkeensä. "Anna hänen mennä", sanoi Guntaris. "Kun me molemmat olemme yksimieliset, ei meidän tarvitse mitään pelätä. "Lähdetään sovittamaan sotajoukotkin keskenään."
Kun he saapuivat merilinnoitusta ympäröiviin suoseutuihin noin puolen päivänmatkan päähän kaupungista, ei kuninkaan joukkoja vielä näkynyt eikä kuulunut. Guntaris salli väsyneiden miestensä ruveta lepäämään, varsinkin kun jo oli iltapäivä. Hän lähetti vain pienen ratsastajaparven veljensä johdolla ilmoittamaan heidän tulostaan linnoituksessa oleville gooteille.
"Ja Julius rukoilee prefektin sielunkin puolesta", lisäsi hän katkerasti hymyillen. "Kuningas Teoderik ei sisimmässä sielussaan ollut koskaan uskonut urhoollisen herttuan syyllisyyttä, sillä he olivat hyviä ystäviä." "Kerran lahjoitti", virkkoi herttua Guntaris väliin, "kuningas hänelle leveän kultaisen rannerenkaan, jossa oli omistuskirjoituskin."
Silloin herttua Guntaris saapui palvelijoiden kanssa huoneeseen. "Vitiges", huusi hän, "kuninkaalliset korut ovat kadonneet." "Miten se on mahdollista? Avaimet ovat olleet Hildebadilla." "Kultainen arkku ja useita muitakin arkkuja on poissa. "Tyhjässä komerossa, jossa ne olivat, oli tämä pergamenttipala. "Siinä oli Hildebadin kirjurin käsialaa."
"Kuka sitä toivoo hartaammin ja tulisemmin kuin minä, mutta en voi häntä pakottaa." "Miksi et? "Hae hänet käsiisi ja taivuta hänet hyvällä tai pahalla. Minä menen valleille vartioita lisäämään. "Palatessani tahdon vastauksen." Herttua Guntaris poistui, ja huoaten Arahadkin lähti puutarhaan hakemaan Matasuntaa käsiinsä. Puutarha oli Vähästä Aasiasta kotoisin olevan vapautetun orjan laatima.
Päivän Sana
Muut Etsivät