Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
Gottfried von Tessow! Täti Cornelian poika? Niin. Mutta hän tunsi minut viime hetkessä ja laski alas miekan, jonka hän jo oli kohottanut minua surmatakseen. Silloin hän oikeastaan menetteli vastoin velvollisuuttaan, vai miten? Poika raukka! Tuskin oli hänen kätensä ehtinyt vaipua alas, ennenkuin miekka suhisi ilmassa hänen päänsä päällä.
"Saisimme nähdä, Elsa", vastasi Gottfried. "Jos sudet hätyyttäisivät jotakin Lutherin lammasta, en minä luule, että hän huolisi paljon, millä aseella hän pelastaisi sen taikka millä vaaralla." Evan kertomus. Nimptschenissä 1516. Suuria muutoksia on tapahtunut näinä kolmena viime vuonna täti Cottan perheessä.
Muutama viikko ennen määrättyä hääpäivää kuului nimittäin kaikkialla koko Saksan maalla uutinen, että uskottomat olivat jälleen voittaneet Gottfried von Bouillonin jo lähes sata vuotta sitte valloittaman Jerusalemin ja että pyhä hauta, jossa Kristuksen ruumis oli levännyt, ja kaikki muutkin pyhät paikat taasen olivat joutuneet seldshukkilais-turkkilaisten valtaan.
»Gottfried on ihastuksissaan siitä, että me itävaltalaiset taistelemme saman oikean asian puolesta kuin preussiläisetkin. Kyllä, kyllä, se näkyi kolmekymmenvuotisessa sodassa ja myöskin seitsenvuotisessa, sanoin minä puoliääneen. Mutta Gottfried ei kuunnellut minua, vaan jatkoi: Toistemme tähden ja toistemme kanssa voitamme jokaisen vihollisen.
Me vietimme joulun, niinkuin tavallisesti, isäni luona. Vaikka minä kummastelin äitini rohkeutta, en minä tahtonut puhua hänen kanssaan siitä; mutta kun me illalla istuimme yksinään, sillä välin kuin rakas isämme, Gottfried, Kristofer ja lapset olivat lähteneet katsomaan, kuinka luistelivat Elbellä, lausui hän minulle: "Elsa, minun täytyi mennä.
Kapina on, niinkuin Gottfried sanoo, paha kyllä, kukistettu sillä tapaa, kuin ihmiset aivan tavallisesti kukistavat vihollisiansa, kun kerran saavat heidät käsiinsä: he tekevät rangaistuksen vielä suuremmaksi rikokseksi ja kokoovat aineita vastaiseen kapinaan ja kostoon. Hyvä ja viisas vaaliruhtinas Fredrik kuoli juuri ennen voittoa.
Silloin me totisina, mutta iloisina kaikki palasimme kotiimme." "Lapset", äidin-äitimme sanoi, "te olette tehneet hyvin; vaan te ette ole kuitenkaan ensimäiset, jotka ovat vastustaneet Romaa." "Kenties ei myöskään viimeiset, jotka se saattaa vaikenemaan", arveli Gottfried. "Mutta viimeinen vihollinen kukistetaan vihdoin; ja sillä välin jokainen martyri on voittaja." Evan kertomus.
Kun yhdessä palasimme kirkosta, lausui Gottfried: "Sotahuuto on siis viimein kajahtanut! Susi on karannut T:ri Lutherin omaan laumaan, ja paimen on herätetty. Sotahuuto on kajahtanut, Elsa, mutta taistelo on tuskin alkanut." Ja kun kerroimme saarnasta äidin-äidillemme, sanoi hän: "Tämä soi minusta, lapseni, niinkuin vanha tarina lapsuudestani.
Gottfried kävi niitä kuuntelemassa, teki muistoonpanoja ja kertoi ne meille kotona isäni tykönä. Me kokoonnumme kaikki hänen ympärillensä talvi-iltoina, kun hän lukee näitä innostuttavia sanoja. Tämän kaltaisia sanoja ei ole luullakseni milloinkaan löytynyt. Eilen hän luki meille kymmenennen kerran, mitä T:ri Luther lausui sanoista "Joka on minua rakastanut ja antoi itsensä minun edestäni."
Väkevimmät ovat ne, joitten usko on vahvin. Hän tuli turvaten Herraansa Kristukseen ja Häneen yksinään." Gottfried sanoo, että se on tyhjä luulo, mutta minusta on jo, kuin näkisin suuren eroituksen kaupungissa ei jutella niin rohkeasti ja suureen ääneen, kuin toispäivänä; niinkuin perheessä hilpeät, telmivät pojat asettuvat, kun isä taas astuu heidän joukkoonsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät