Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
"Minä en tahdo lähteä." "Kuinka! eikö sinun tee mielesi palata jälleen isänmaahasi?" "Ei", vastasi Galdus innokkaasti. "Miksi palaisin? Kaikki ovat kuolleet isä, äiti, veljet, sisaret, puoliso, lapset, kaikki. Galdus on yksinään maailmassa. Kaikki, mitä minä rakastan, on täällä. Puoliso ja lapset ja isä ja äiti, kaikki elävät minulle Markossa. Hän on enemmän. Hän on minun jumalani.
"Onko sinulla mitään aseita?" kysyi Galdus, kun he pääsivät ulos holvista. Labeo näytti hänelle tikarinsa. "Hyvä! Me tarvitsemme sitä." Tästä he kulkivat joutuisasti Marsin tannerta kohden. Viimein he ehtivät kartanon luo. Kaksi vartiaa seisoi ovella ja kuu, joka paraikaa oli ylenemäisillään, valaisi näkymöä.
Markus piti vielä vähentymättömällä innolla vireillä ystävyyttänsä Britannialaista kohtaan ja nuot molemmat omituiset ystävät nähtiin vielä melkein joka hetki päivästä yhdessä joko pylväskäytävässä taikka puutarhassa, toisinaan käsi kädessä käyden, toisinaan niin, että Galdus kantoi poikaa leveillä hartioillaan.
"Sinä olet Markon isä", lausui Galdus ja hänen vanha rintansa kohosi liikutuksesta; "minä tahdon olla sinun ystäväsi, taikka orjasi, taikka molemmat." Tällä tavoin Galdus pääsi vapaaksi. Ensimäinen vainomus. Palon jälkeen kaupunki rakennettiin uudestaan toisen kaavan mukaan leveämmillä kaduilla ja matalammilla kartanoilla.
Galdus vakuutti hänelle kerta toisensa perästä, että hän oli uljain ja urhoollisin kaikista pojista ja kylläksi miehuullinen Britannialaiseksikin joka oli Galdon korkein käsitys miehuudesta. Muutamien viikkojen jälkeen Britannialainen oli parantunut, niinkuin Isaak oli ennustanut. Eräänä päivänä Labeo käski hänen luokseen.
"Niinkuin sinä teit minun", lausui Galdus sädehtivin silmin ja vapisevalla äänellä, "tuolla paikalla, jossa makasin pelkurin kaatamana ja johon kaikki ihmiset jättivät minun yksinäni olemaan, kun olivat minun sinne viskanneet niinkuin koiran, ja sinä tulit kirkkain kasvoinesi; ja minä katsahdin ylös ja luulin, että joku näky ilmestyisi minulle.
Sotamies katseli sitä, vaan ei näyttänyt havaitsevan mitään siinä. Mutta Galdon puku osotti, että hän varmaan oli ylhäinen mies. "Kuka sinä olet?" "Hegio", lausui Galdus, "keisarillisen perheen väkeä. Tämä mies on tuomittu kohta teloitettavaksi ja minun täytyy jäädä katsomaan, että asia pannaan toimeen." Sotamiehet arvelivat, että kaikki oli oikeassa.
Mutta nyt kuului jalkain astunta ja nopeana kuin tuulispää yksi mies riensi ohitse siihen paikkaan, johon portiko loppui. Täällä yhdessä kohden esiin pistävä korniisi päättyi eikä mitään ulottunut sen ylipuolelle. Mies tunsi paikan, sillä hän ei pysähtynyt katsomaan. Se oli Galdus.
Muitten muassa tuli Galdus, joka aina uskollisena ja kiintyneenä yhteen kaikkia voittavaan rakkauteen, juoksi ensiksi Markon huoneesen. Siellä hän näki Helenan, joka vimmassaan sulki poikaansa syliinsä. "Pelasta hänet! Voi, pelasta hänet!" Helena huudahti, kun hän havaitsi Galdon. "Sotamiehet ovat täällä. He aikovat viedä hänen vankeuteen."
"Hän on sinun. Tee hänen mitäs tahdot. Minä en huoli hänestä ollenkaan. Mutta, voi jalo ystäväni poikani pelastaja tule, kiirehtikäämme; jos tiedät missä he ovat, pelastakaamme heidät nyt, taikka kuolkaamme; älkäämme tuhlatko mitään aikaa." "Odota silmänräpäys. Minun täytyy kysyä tuolta koiralta jotakin", vastasi Galdus. "Vastaa minua", hän huusi käskeväisesti, kääntyen Hegion puoleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät