United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt tuli Séguin sisään, hyvin hienona, kuten tavallista; hän toi ulkoa mukanaan heijastuksen siitä ilosta, jota hän ei löytänyt kotonaan. "Pyydän anteeksi, minä luulen, että olen antanut odottaa itseäni. Minulla on ollut niin paljon juoksemista, vierailuja, joita en voinut jättää toistaiseksi. Tehän näytätte oikein kukkealta, rouva Froment! Minua huvittaa tavata teitä, paras herra Froment."
Ei äiti eikä mies tohtinut sanoa enään sanaakaan peläten saavansa aikaan taudin pahennuksen suututtamalla häntä. "Ettekö te sanonut, että teidän tyttärenne Cécilekin on viety sairashuoneesen?" kysyi Sérafine taaskin uteliaana. "On, sen pahempi. Herra Froment oli niin hyvä, että otti hänen palvelukseensa maalle.
Muussa tapauksessa ei omnibus olisi ajanut hänen ylitsensä, ei, hän olisi silloin saanut kuolla nälkään." "Voivatko Norine ja Cécile hyvin?" kysyi Mathieu. "Voivat, herra Froment, ainakin minun tietääkseni ... ymmärrättehän, ett'emme me tapaa toisiamme juuri usein.
Reine, joka nyt oli kahdentoista, oli äitinsä elävä kuva, samat hymyilevät kasvot, hieman pitemmät ehkä, ja somat sileät mustat hiukset. "Oh, miten ystävällinen olitte, kun noudatitte meidän kutsua!" sanoi Valérie iloisesti puristaessaan Mathieun molempia käsiä. "Mutta niin ikävää, kun rouva Froment ei voinut seurata mukana! Reine, ota vastaan herra Fromentin hattu!"
Kaikkialla oli itämaalaisia mattoja, matalia, mukavia tuoleja, ja yksinäisiä nurkkia, joita korkeat lehväkasvit verhosivat ja joissa voi parittain olla häiritsemättä. "Ei, mutta oletteko te täällä, herra Froment!" sanoi äkkiä ääni, joka tuli tinaesineillä lastatun pöydän luota. "Ah", sanoi Mathieu hetken epäiltyään, "herra Charles Santerre!"
"Tekö se olette, herra Froment?" huudahti hän tunnettuaan Mathieun. "Te olitte oikein hyvä, kun seurasitte Cécileä tänne. Herra Jumala, mitä kaikkea on tapahtunutkaan siitä, kun viimeksi tapasimme toisemme!"
Morange, ensimäinen kassanhoitaja, jonka konttoori oli aivan vieressä, pisti sisään päänsä kuultuaan Mathieun istahtavan piirustuspöytänsä ääreen. "Kuulkaa nyt, rakas Froment, älkää unohtako, että teidän pitää syödä aamiaista meillä." "En, en, rakas Morange, sehän on päätetty asia. Minä noudan teidät kello kaksitoista."
Ja päästäkseen erilleen tästä aineesta sanoi hän: "Odottakaahan hieman, herra Froment! Minä näytän teille erään mestariteoksen, teille, jolla on niin hyvä arvostelukyky." Hän piti todellakin Mathieutä jossakin määrin arvossa, sillä hän tiesi, että Mathieullä oli nopea, aina työskentelevä ajatus.
"Mutta älkää te uskoko, herra Froment, että minä olen paha tyttö, vaikka minä näytänkin näin iloiselta, kun pääsen pois vanhempaini luota. Pappa tekee vielä tehtaassa työtä niin paljon kuin hän voi, vaikka hän ei juuri paljokaan siitä ansaitse. Mamma työskentelee myös kotona niin paljon kuin hän jaksaa, vaikka ei hänelläkään paljoa voimia ole.
Se on omituista; minä luulisin ikävystyväni siellä, siellä on niin vähän huvitusta. Luonnollisesti tulemme me ilolla tervehtimään teitä, koska rouva Froment on niin hyvä ja tahtoo nähdä meitä." Mutta keskustelu kääntyi kuin vastustamattoman voiman pakosta takaisin Beauchêneihin.