United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
NEITI SALMELA. Herra Hurmerinta! HURMERINTA. Minä tahdon saada sanotuksi, että minä teitä rakastan. NEITI SALMELA. Ajatelkaa, missä olemme, ajatelkaa toki! HURMERINTA. Vastatkaa minulle ratkaiseva sana, yksi ainoa sana. Minä en tahdo jäädä epätietoon. NEITI SALMELA. Nyt ei ei ei. Ei nyt. Sitten kun tulette minua saattamaan. HILLERI nauraa. HURMERINTA. Se oli vain joku tuolla ulkona.
Salavihkaa ja vaitiolon välipuheella kuiskasi hän jossakussa tilaisuudessa eräälle tutulleen nelin kerroin suuremman summan, kuin se oikeastaan oli. Nämät pienet, yhtä sukkelat kuin hyödyllisetkin kujeet, oli hänen suuri kauppaystävänsä eräänä ystävyyden hetkenä opettanut hänelle. Tällä tavalla jäi asian todellinen laita epätietoon.
Mutta kuinka: pitihän tuon vanhan naisen oleman hänen rikoskumppalinsa, tuon lempeän, helläsydämmisen, hyvän neidon tietämän siis jatketusta, julmasta rikoksesta mahdotonta! Herra Claudius oli lujana, vakavalla vastauksellaan taasen saattanut asian mitä suurimpaan epätietoon; mutta häntä minä uskoin.
Tällainen epäselvä, kunnioittava käsitys on useammilla sodasta, ja tällainen oli minullakin. Minulla ei ollut mitään erityistä inhon tunnetta itse *sotaa* vastaan, kärsimykseni oli vaan seurauksena siitä, että rakkaan puolisoni täytyi antautua vaaralle alttiiksi ja minun jäädä kotia epätietoon ja pelkäämään.
Kun sen kuvaus näin ollen on negatiivinen, on se lähempänä jokapäiväistä elämää, realistisempi ja tutumpi, eikä jätä meitä minkäänlaiseen epätietoon siitä, minkälainen totuudenetsijän sieluntila tulee olla. Kuvauksensa Kalevala antaa runojensa runollisimmassa jaksossa: Aino-sikermässä, jossa on kaksi osaa: Joukahaisen kilpalaulanta ja Väinämöisen kosinta ynnä sitä seuraava Ainon itsemurha.
Ei olisi siis kohteliasta, jos jättäisimme lukijan epätietoon siitä, kuka vei murhaajan Bonthron'in pois hirsipuusta, jonka seikan muutamat Perthiläiset luulivat itse paholaisen työksi, ja toiset taas selittivät sillä, että Fifen lääniläiset eivät olleet tahtoneet nähdä hänen riippuvan siinä joen rannalla, häpeäksi heidän läänilleen.
Mua älä sorra epätietoon; sano, Miks pyhät luusi, kuoloon vihityt, Hajoitti käärinliinansa? miks hauta, Johonka näin sun rauhaan vaipuvan, Loi raskaat, marmoriset leukans' auki Ja maalle viskas sun? Se mitä tietää, Kun sinä, kuollut ruumis, pantsar' yllä, Kuun välkkehessä kummittelet, tehden Yön hirveäksi; ja me, luonnon narrit, Väristen aatoksia hautelemme, Jotk' aivan yli ymmärryksen käyvät.