Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Sattuipa niin, että Algernon piti paljon semmoisista esineistä, jotka eivät ollenkaan Emiliaa miellyttäneet, ja mikä oli Emilian herkkuruoka, sitä ei Algernon maistanutkaan. Emilia havaitsi varmaan, ett'ei heidän välillänsä ollut mitään yhtämielisyyttä.
Rouva Fritschen salissa ei löytynyt ketään ihmistä ja luutnantti, joka ei ollenkaan tahtonut tavata Emiliaa, kiiruhti tullakseen ulos; mutta etehisessä kohtasi hän emännän. "Te menette jo pois, herra luutnantti?" sanoi hän tuolla samalla teeskentelevästi ja ilkeästi ystävällisellä irvistyksellä, "te ette tahdo odottaa Emiliaa?" Luutnantti otti lakkinsa.
En tiedä, oliko se tämä näky vai tuo, että hän ponnistaen sielunsa voimia koetti hillitä sydämmensä liikutuksia, joka sai Emiliaa voittamaan heikkouttansa; hän tointui äkkiä ja meni ulos sisariensa kanssa, mutta katsoi samassa levottomalla ja tyytymättömällä katseella Algernon'iin, joka seisoi vähän etäämpänä, tarkaten häntä erin-omaisen, melkeinpä ankaran vakavasti.
"Mene nyt, mene", keskeytin minä heitä, "muuten emme koskaan tule valmiiksi; mene nyt Julia, minä autan Emiliaa ja menenpä vaikka vedolle, että hän vasten tahtoansakin tulee kauniiksi". Julia läksi vihdoinkin Helenan luo, hän kun joka päivä kampasi Julian erinomaisen kauniita hiuksia.
Katsokaa Emiliaa!" sanoi ehtimiseen Kaarlo kornetti, joka istui vieressäni pöydässä, "luulisiko häntä samaksi henkilöksi, mikä tänään koko puolen päivää on kiusannut meitä ja itseänsä?" Julia otti arvokkaan ja ylpeän muodon joka kerta, kuin hänen sulhonsa häntä puhutteli. Tämä päätti vihdoin pysyä itsekseen, kuitenkin aina täysin suin.
Miehenä minä Emiliaa nähdessäni olisin ensi silmän-räpäyksessä ajatellut: "Tuossa minun vaimoni! Kuitenkaan ei Emilia ollut kaikessa semmoinen, jolta hän näytti, taikka paremmin sanoakseni: hänessä löytyi paljokin niitä ristiriitaisuuksia, jotka jaloimmankin luonteen kanssa yhteen liittyvät ikään kuin solmut hienossa, taitavasti kudotussa kankaassa.
Julia ei aio antaa hänen koskaan olla rauhassa, hän tavalla tai toisella on häntä häiritsevä. Kaarlo veljemme aina välimiten saattaa häntä kinaamaan Napoleonista, jota veljeni ei muka pidä niin suuri-arvoisena kuin Kaarle XII:ta sepä Emiliaa harmittaa, ja tämä onkin ainoa asia, josta olen kuullut hyvän, hiljaisen sisareni kiihtyneenä kinaavan.
Me veimme Emilian erityiseen huoneeseen, jotta hän siellä saisi levätä hetkisen. Hän vaipui alas tuolille, pani nenäliinansa silmiensä eteen ja oli ääneti. Salissa oli kaikki juhlamenoja varten valmistettuna, Emiliaa vain odotettiin. "Tässä on hajuvettä, Emilia, pistä nenäsi tänne! Emilia kulta, juo vettä klasillisen!" pyysi Julia, joka nyt rupesi vapisemaan.
Sali oli uhkeasti valaistuna, ja kaikki siellä olevat henkilöt katselivat oveen päin, josta eversti taluttaen Emiliaa tuli sisälle. Emilia sittemmin sanoi minulle, että hänen sisään tullessaan kaikki meni mustiin, niin ett'ei hän yhtäkään esinettä eroittanut selvään. "Eipä siis ihmettä ollutkaan", sanoi hänen veljensä, "että olit ikään kuin unissa kulkeva".
Nuorikon päähine kaunistutti Emiliaa, hän oli suloinen, lempeä ja tyven, vaan ei varsin iloinen, mutta Algernon sitä vastaan oli kovin hilpeä, vilkas ja puhelias. Tämä ihmetytti ja harmitti Juliaa; hän katseli heitä molempia vuorottain eikä tietänyt, mitä ajatella.
Päivän Sana
Muut Etsivät