Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. marraskuuta 2025
Siellä oli koko pahna jo melkein aikasia hiiriä, ja nekös olivat patjoissa pitäneet aika mylläkkää. Harmissaan kantoi emäntä patjat huoneeseen ja syötätti kissalla koko tuon tunkeilevan rosvojoukon. Ei emännän mielestä tahtonut mennä tuo, kenties ensimmäinen tappio hänen tavaransa kokoamisessa.
Vanhus otti avaimen, meni edellä ja Georg talon emännän kanssa seurasivat häntä. Portaat veivät tuonne yliskertaan. Mestari avasi oven ja kaikki kolme menivät pieneen, mutta erittäin hauskan näköiseen huoneeseen.
»Niin, sen sanon minä», sisäpiika keikautti päätään, »että kyllä tässä talossa paikat pidetään kunnossa ainakin niin pitkälle kuin vierasten silmä kantaa.» »Vaan ei se emännän silmä joka kohtaan ennätä. Oman pääni ja omat tapani pidän minä.» Ja sanojensa vahvistukseksi lennätti kyökkipiika likaisen rievun padan taakse piiloon.
Leijonan emäntä oli vaan käskenyt talonrenkiä joskus sopiessa viemään Maisulle sanan, mutta hän ei tietänyt tuota tänäpänä tehdyksi. Maisu oli täällä mielestänsä kuin tiellä, pyysi anteeksi ja tahtoi kohta palata samaa tietä takasin; ja tämä näytti olevan Leijonan emännän mieleen.
Silloin nakertaa talon haltiahiiri loven emännän hienoimman nisuleivän laitaan ja tekee nopean jäljen hänen viilipyttynsä kerman kuoreen niinkuin jänönen keväiseen hankeen ... ja emäntä tietää aaveita käyneen.
Pappi, sielun tien neuvoja kuolinhetkellä, joutui vasta sitten, kun emännän oli täytynyt aloittaa yksin matkansa. Kahvia juotuaan lähti pappi takaisin. Toisen rengin, joka oli Aatua hakemassa, olisi pitänyt matkaan katsoen joutua vähän ennemmin, mutta ei sitä näkynyt.
Pohjolan emännän kiertävään vastaukseen: että kaivattu oli hänen talostaan lähtenyt matkalle ja kenties joutunut petoin saaliiksi, vastaa sankarin äiti sanoilla yhtä uhkaylpeillä, kuin jos ne olisivat Kaukomielen omasta suusta tulleet: »Susi ei syö minun sukua, Karhu ei kaada Lemminkäistä; Sormin sortavi sutoset, Käsin karhut kaatelevi!»
En tarvitse vielä vieraan apua en kenenkään apua!» kuului emännän ääni niin kylmän pidättävänä, että miehet ehdottomasti pysähtyivät. Raaka mies silmäili katselijoihin. »Sopii vaan tulla, kaupungintuliaisille kyllä tästä riittää naapurillekin!» huusi hän ilkkuen. Ruoskanläjähdykset alkoivat taasen läiskyä. Mutta emäntä seisoi kuin patsas paikallaan hievahtamatta, kasvoja väräyttämättä.
»En luule», vakuutti ukko päästäkseen Jukesta erilleen ja alkoi toimittautua asioilleen. Sanoi pitävän tänä päivänä lähteä pois markkinoilta. Mutta Jukke ei päästänyt ukkoa käsistään, ennenkun ukko lupasi hyvittää Siirin ja Jokelan emännän ja antaa tiedon kihlauspäivästä ja paikasta. Sen ukko lupasikin oikein kättä puristaen. Joulun pyhinä aikoi antaa siitä jo tiedon.
Tunnelma oli niin elähyttävä, että hän kesken hiljaisuuden, emännän juuri riisuutuessa virkkoi: Se Jaanu kosi Pihlajanientä meille. Emäntä pysähtyi uteliaana: Kuinka Jaanu sitä? Sanoi vain, eikö lie kuullut kaupattavan. Nyt metsätönnä? Kyllä siinä kuuluu vielä polttopuuta ja sellaista olevan. Ja mitä se sellaisena nyt maksaa? Ei Jaanukaan, enkä minäkään ole kysynyt. Oltiin vähänaikaa vaiti.
Päivän Sana
Muut Etsivät