Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Olavi katseli häntä tuohon, missä hän polvillaan maassa haki rikkaruohoja kukkastaimien välistä ja varovasti noukki niitä sieltä pois, eikä tullut vastanneeksi. Vähän aikaa vaiti oltuaan sanoi Elli: Mieheni moittii minua siitä, etten pidä tarpeeksi huolta hyödyllisistä kyökkikasveista, vaan viljelen ainoastaan kukkasia eli ruohoja, niinkuin hän sanoo. Siitäkin sen nyt näette, mitä sanoin.
Sigrid luisteli siinä melkein hänen ohitsensa eikä huomannut häntä. Elli ihastui ja aikoi huutaa hänelle, mutta sitten ei kuitenkaan huutanut. Ja kun Sigrid vähän ajan päistä taas tuli ja vielä likemmitse, niin ajatteli Elli, että hän ei huuda ... ei, vaikka mikä tulisi, koska ei Sigridkään häntä huomaa. Hän rupesi laskemaan luisua, mutta silmillään hän yhä seurasi Sigridiä.
Mutta isälle, joka oli aivan kokonaan innostunut tähän lukemiseen, sopi aina kaikkein parhaiten juuri sunnuntai-iltoina. Kerran sanoi Elli sen isälle. Isän kiivas luonto kuohahti, silmistä lieskahti tuo omituinen paha ja melkein ilkeä katse, joka häneltä välistä tuli näkyviin: Mene sitten, sanoi hän ja koetti pidättää, mutta se tuli kuitenkin: mene sitten sinne akkain kanssa ynisemään!
Mutta minä ... niin minä itse ... minä olin semmoisessa tilassa, kuin nuoret miehet silloin tavallisesti ovat tietäähän tuon. Muutamia päiviä myöhemmin, kuin Simo oli tehnyt lähetysretkensä kotiin, ilmaisi Elli äidillensä, että me aiomme ... niin ... että me ahkerasti aiomme avioliittoon.
Kiitoksia vain ... hyvästihän siellä on ... sai se Matti jäädä sinne kotimieheksi ... eikös rouva tule pian sinne käymään? ... me on jo sinne teitä joka viikko odotettu. Kyllä me ehkä nyt pian tulemmekin. Se oli meidän karjakartanolta, selitti Elli, kun Johanna oli lähtenyt ajamaan. Se on tuolla korkealla mäellä, minne äsken kääntyi tie lähellä pappilaa.
Elli oli sill'aikaa empivästi käynyt papin luo. Hän katsoi arasti ja rukoilevasti pappia silmiin ja lausui:
Sen kuultuansa Elli ihastuksissaan taputti käsiänsä, sillä hän piti aivan varmana, että karkaaminen ja pelastuminen olisi samaa; että turvapaikka, suojelija, taasen löydetty ystävä odotti jokaista onnetonta, joka oli päässyt vankilansa muurien ulkopuolelle.
Minä lähden ennen teitä sinne ja lausun teidät siellä tervetulleiksi. Oletteko todellakin yhtynyt mieheen, lausui Inkeri, joka on suostunut korjaamaan pannaan julistetut kuoleman kynsistä, ja löytänyt majan, joka kurjat hoimiinsa ottaa? Olen löytänyt molemmat. Huojentakaa nyt sydämiänne! Elli, anna ilon-säteen paistaa silmästäsi!
Olivat siis toki saavuttaneet kansamme suosiota, suomalainen kirjallisuus kun silloin vielä oli niin tuiki köyhä. Vuosi 1816 oli satoisa vuosi. Juteini silloin julkaisi koko kahdeksan kirjotusta. Näistä oli neljä runopukuista. Ajan suhteen ensimäinen lienee »Suomalainen, elli Runo Ahkeruudesta Suomessa» ollut.
Elli painautui lähemmäksi äitiään. Inkeri katseli tuijottavin silmin kamalaa kohtausta ... hän vei käden otsalleen ... hänen päätänsä tuntui huimaavan. Svenoniuksen virkakumppani oli heti tajuavinaan, mitä oli tekeillä. Ei ollut tavatonta, että protestanttiset papit 16:nnella ja 17:nnellä vuosisadalla, samoin kuin Luther, näkivät paholaisen heitä vaanivan.
Päivän Sana
Muut Etsivät