Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Mistä sinä puhuit tohtorin kanssa? kysyi sairas. Ei suinkaan hän tahtonut saada teitä uskomaan että minä kauan tulen olemaan täällä. Tule tänne! Hän viittasi Henrikille, joka seisoi vuoteen jalkapuolella, ja puhui vaivalla, tarttuen molempien käsiin! Minä lähden pois, se on selvä. Testamenttia ja semmoista minä en ole tehnyt; mitä hyötyä siitä olisi ollut. Kartano on tietysti Ellenin.
Hän meni ovesta ulos ja heitti sen kiinni jälkeensä niin että pamahti. Ellen katseli hämmästyneenä ylös irvi-kuvistansa. No, kyllä kai hän pian palajaa! Mutta kun kului neljännestunti eikä Henrik palannutkaan, rupesi asia näyttämään arveluttavalta Ellenin mielestä. Tyhmä tyttö! Tyhmin mitä hän eläissänsä oli tuntenut!
Täytyykö sinun lähteä pois? kysyi Ellen, kädet Henrikin kaulassa. Täytyy, vastasi Henrik hiljaa ja silitteli kädellään Ellenin otsaa. No lähde siis! sanoi Ellen ja suuteli hänen poskiansa, huuliansa, kaulaansa ja käsiänsä. Minä odotan sinua! Henrik oli lähtenyt. Naapuristossa oli siitä juteltu vähän.
Andreas huokaeli, hän katseli samassa niin ihaellen haltijatarta kuin hän olisi tahtonut sanoa: kauan tai ei, kun vaan saan elää hänen läheisyydessään niin kauan kuin elän! Ellen taputti häntä olkapäälle ja Tiina asetti hänen etehensä vahvasti ruokaa sanoen: Syö, pieni Anders! Ainakin tarvitset vähän lihaa luittesi päälle! Henrik oli antanut Ellenin kauan odottaa tuloansa.
Parooni Klaus kyllä oli tinkaellut päästäkseen Marian kanssa tuota vanhaa neitsyttä katsomaan, mutta kun Maria lupasi Louhensaarella tanssia hänen kanssansa, suostui hän jättämään rakastettunsa Ellenin haltuun. Klaus raukka ei tietänyt, että Marian sydämessä asuivat toiset tunteet kuin ennen, että kun Maria nauroi, hänen sydämensä itki.
Ellen huokasi syvään ja heitti lakanan kulmaa yli kuolleen kasvojen. Tule lapseni! sanoi tohtori. Se näky ei tee sinulle hyvää! Minä olen nähnyt! sanoi Ellen ja meni ulos huoneesta. Kun maahan-paniaiset olivat ohitse ja saattojoukko oli jättänyt kirkkomaan, kääntyi pappi Ellenin puoleen, joka seisoi kuorissa kanttorin vieressä.
Se näytti tulevan noista suurista pilvistä, jotka olivat auringonlaskun synnyttämät ja viimein levisivät yli puolen taivaan. Ehkäpä ukkonen, joka eilen ei ruvennut käymään, tänä iltana tunkisi esille! Siltä melkein näytti. Hän odotti ja odotti. Muutamia pisaroita oli jo satanut, pimeni pimenemistään ja jyrinä kuului etäältä. Henrik ei tullut. Vaan raju-ilma kiihtyi ja ajoi Ellenin sisään jälleen.
ELLEN tulee eteisestä kuin ennenkin palokoukut sarvina, ryntää vihaisesti ja puskee neiti SALMELAA, joka huudahtaen kääntyy päin ja, nähtyään Ellenin, tarttuu toiseen kohennusrautaan, kiskaisten sen Ellenin kädestä. ELLEN raivostuu ja alkaa hurjasti hosua toisella kohennusraudalla. Tyttö sinä! HURMERINTA. Se on talon lapsia, tule pois!
Elleni oli kiivaasti hypähtänyt pystyyn ja läheni syvyyttä; kätensä olivat ojettuina tuota ammottavaa nielua kohti, mutta hän pysähtyi tuota pikaa ja laski kiukasti kätensä otsaansa vasten ikäänkuin karkoittaaksensa jonkun mielikuvauksen. Fabiani, kalman kalpeana mutta levollisena, oli yhdellä harppauksella Ellenin ja syvyyden välillä.
Hän oli parroittunut ja likainen, mutta vihdoin minä tunsin hänet siksi rotevaksi nuorukaiseksi, joka oli oleskellut jonkun aikaa meidän kanssamme Glen Ellenin piilopirtissä kolme vuotta sitten. Hän teki minulle Rautakoron salapoliisin salaisen merkin siten osoittaakseen, että hänkin oli tuon järjestön palveluksessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät