Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Tuhat tulimmaista, ihminen; sanonhan minä teille että kaikki on hyvin. Joutukaa sisään! kuuletteko tuota pientä laulajaa! Henrik meni sisään kamariin, lankesi polvilleen Ellenin vuoteen viereen ja suuteli hänen kättänsä. Ellen hymyili ja käski Tiinan näyttää Henrikille hänen poikansa. Henrik kumartui lapsen yli ja kyyneleensä putoelivat sen päälle.
Ainoastaan öisin ajoin, luultavasti pettäen vanki-vartijansa, tuli hän vilpastelemaan nuoskeassa ilmassa ja taivaan alla etsimään hetkisen lepoa! Viimeistään neljässä päivässä oli Great Eastern ennättävä New-Yorkin sataman suulle. Siis taisimme toivoa, ettei sattumus tekisi valppauttamme hyödyttömäksi, ja ettei Fabiani saisi tietoa Ellenin läsnä-olosta tällä matkalla Atlantin yli.
Ellenin mieleen muistui Tiinan juttu liinasta, joka haisi paloviinalle ja sen kautta muka herättäisi "kalastajien ja pelastajien" huomiota. Ellen ei voinut olla nauramatta. Kun taas katseli Andreaksen jälkeen, oli tämä hävinnyt. Ellen ei voinut oikein päästä selville itsestänsä sinä iltana; hänessä vallitsi kummallinen levottomuus, jota hän ei voinut poistaa.
Tosin Mariaa ei vielä näkynyt, mutta käytyänsä tervehtimässä vanhaa neitsyttä, joka heillä oli Turussa monet vuodet palvellut, oli hän Ellenin, kirkkoherran nuorimman tyttären, kanssa luvannut tulla saarelle jäljestäpäin.
Näin puhuessaan Fabiani hymyili tulevaisuudelle. Kapteini Corsican syleili minua kursailematta. Hyvästi toistaiseksi! huusi hän minulle istuttuansa höyryveneesen, jossa Fabiani jo oli Ellenin kanssa, jota hoiti kapteini Mac-Elwinin sisar neiti R..., joka oli tullut kapteinia vastaanottamaan. Höyryvene lähti laivan luota ja vei ensimäisen matkustaja-lastin maahan tullipaikkaan.
Erotessamme rakkaista ystävistämme Elleni vielä nukkui. Fabiani syleili meitä, ja kapteini Corsican, joka oli isosti liikutettuna, sanoi minulle, luvattuansa sananlennättimellä antaa minulle tiedon Ellenin tilasta, viimeisen jäähyvästen, ja kello 12 aikana lähdimme Clifton-Housesta. Yhdeksäsneljättä luku. Hetkisen perästä astuimme erästä Kanadan puolella olevaa sangen loivaa vietosta alas.
Tämän hytin ovella ei ollutkaan nimeä; eikä Harry Drakella ollutkaan syytä antaa kenenkään tietää, missä hän piti Ellenin suljettuna. Tämän onnettoman ääni ennätti nyt selvästi korviini. Laulunsa oli ainoastaan katkonnaisia puheenparsia, samalla suloista ja surullista. Olisi luullut niitä kummallisesti katkotuiksi värsyiksi, jommoisia maneittiseen uneen vaivutettu ihminen olis voinut lukea.
Muistattehan että, juuri samassa kuin Harry Drake kaatui kuoliaaksi, ikään kuin silmänräpäykseksi eräs valon vilahus lennähti Ellenin ymmärrykseen, yrittäen tunkemaan sen pimeyden läpi, joka sitä verhosi, mutta tämä tolkku katosi kohta jälleen.
Kapteini likisti kaikesta sydämestään Fabianin rintaansa vasten. Fabiani oli kääntynyt puoleeni ja tohtori kiitteli meitä minkä taisi. Meillä oli samat toiveet kuin hänelläkin, eikä tainneet mitkään olla paremmin perustettuja. Ellenin tervehtyminen ei voinut enää olla kaukana. Mutta nyt oli aika lähteä. Meillä oli tuskin tunnin matka Niagara-Falls-kauppalaan.
Olisinpa ollutkin onnellinen, joskin vain muutamain tuntien ajan, jos vielä olisin nähnyt Ellenin, Fabianin ja kapteini Corsicanin. Mutta tämäpä juuri oli yksi niitä nurjia puolia, joita matkoilla on muassansa. Minulla oli kiire, he olivat menneet, minäkin olin lähtemälläni, itsekukin oli suunnallaan, eikä ollut juuri uskottavaa että enää näkisimme toisemme. Kello 2 aikana palasin ravintolaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät