Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Hän oli täydellisesti viehätetty siitä, jota nyt saattoi nimittää omakseen, oli täydellisesti valloitettu, oli hänen leikillisen suloutensa orja, ja Ellen taisi niin käyttäidä, kuin ei mitään vielä olisi päätetty, vaan hän ainoastaan oli suosittu kosija.
Eteenpäin Rusko juoksi hiljaisesti ravaten viljamaiden ohitse kankaalle, jossa käveli kunnes Ellen löysi kanerva-tien, missä hän taas pani sen ravaamaan. Ellen oli iloinen sielunsa sisimmässä sopukassa.
UUNO: Voisit vähitellen unohtaakin... LEENA: Minä alan luulla, että tämä hirveä tapaus on saanut sinut järjiltäsi, niin sinä ainakin puhut kuin olisit hullu. Luuletko sinä, että minä ikinä voin unohtaa! Ja vaikka menisinkin naimisiin, niin johan sanoin, etten voi elää, ellen saa usein nähdä sinua ja joskus puhua sinun kanssasi ... ja vaikka sinäkin menisit naimisiin...
Ja ole varmaa siitä, etten olis teitä jättänyt noin, ellen olis tiennyt että, päästyänsä vihollisen kynsistä vapauteen taas, löytyi isäsi huoneessa palvelijoita kalliokiinteitä uskollisuudessansa teitä kohtaan.
Välistä puhui Ellen asioita, jotka olivat yhteydessä hänen kirjallisen aikakautensa kanssa, ainakin olivat sen synnyttämiä.
Ellen erehdy, niin ovat Rönne ja Elfdal'kin jo tulleet; kuitenkin kuulin minä käytävän rapuissa, ja juuri vähän ennen sitä luulin kuulleeni oven alhaalla paiskattavan kiini." "Kyllä, oikein," sanoi Uolevi, kuunneltuansa hetken. "Minä tunnen Elfdal'in miekkansa kolistelemisesta ja siinäpä ne ovatkin." "Niin, tässä olemme!
Mene siis! Hän pikemmin putosi kuin hyppäsi maahan. Ruoho ja kanervat suhisivat hänen nopeista askeleistaan ja Ellen oli yksinään. Ei suinkaan kestänyt enemmin aikaa, kuin kaksi minuuttia, vaan nämä minuutit olivat sata ja kaksikymmentä sekuntia, ja joka sekunti oli ijankaikkisen pitkä odottavalle. Ellen säpsähti; Henrik seisoi taas siellä alhaalla. Se on hänellä! kuiskasi ääni ylös.
Ellen makasikin liikahtamatta ja näki paljon vaivaa, voidaksensa olla ajattelematta. Ja kuitenkin tuli hänen mieleensä aina tuo juttu kirjasta. Oliko hän todellakin nyt muuttunut kirjaksi ja eikö hänen enää tarvinnut lukea! Vaan olihan se mahdotointa! Tiesihän hän että nimensä oli Ellen ja että hän oli pieni tyttö. Vaan kuitenkin takeltui hän tuohon ajatukseen.
Ellen oli jääkylmä tuota miestä kohtaan, vaan tämä ei kadottanut rohkeuttansa. Mutta yht'äkkiä näki hän jotakin salamantapaista Ellenin silmässä hän otaksui että se oli hymy ja suosiollinen hänelle. Ettekö astu sisään? kysyi Ellen. Hän kiitti itsetunnolla ja astui teikkarimaisesti Ellenin jäljissä. He istuivat pöydän ääreen, jolle Ellen asetti virvoituksia vieraan eteen.
"Todellakin", lausui hän, "ellen olisi Aleksander, tahtoisin olla Diogenes!" Todistuksena Aleksanderin kohtuullisuudesta kerrotaan seuraava tapaus: Aleksander, ajaen takaa Persian kuningasta Dareioa, tuli sotajoukkonsa urhoollisimpien kanssa kuivettuneesen erämaahan. Sotureita vaivasi jano. Olivat löytäneet hiukan vettä; sillä täyttivät kypärin ja tarjosivat sen kuninkaalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät