Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Sekin antoi hänelle erikoista arvoa. Vaikka oikeastaan asia oli niin päin, että Elina antoi historialle arvoa, sillä historia itsessään oli hyvinkin tavallinen. Kun Elina pikku tyttönä kävi kansakoulua, asui hän tohtorin-talon tuparakennuksessa. Eräänä syksynä Elinan palatessa kouluun oli talossa pieni, kesällä syntynyt poika. Se poika oli Eero.
Hän nosti Maijun syliinsä ja silitteli hänen punakkaa poskeaan sekä kosketti myöskin kädellään keveästi pojankin päätä ja kysyi: »Tahdotteko jäädä lapset minun luokseni, kunnes ukko palaa sodasta?» Poika katsoi Elinan silmiin ja vastasi luottavasti: »Oletteko sitte niin hyvä, että annatte minulle sen leivän, joka minun vielä pitää syödä, ennenkun pääsen ukon luo sotaan?»
Yks kaks on ylioppilas, sitte maisteri ja vaikka mikä. Eero tuijotti tuleen, rypisti kulmakarvojaan ja tuijotti taas. Sitte hän sanoi yksikantaan: Ei tule mitään. Minä tunnen sen. Aina kun ajattelen eteenpäin niin tunnen aivan, miten kaikki luistaa käsistäni. Mikä kaikki? Eero ei vastannut. Elinan neula lensi suihkien läpi kankaan. Sitte hän sanoi yhtäkkiä kuin omille ajatuksilleen: Pyh!
ANNA: Murheesta tulevat toiset, mustat kukat sinulle silmunsa aukaisemaan. Tiedätkö, mitä kukkia ne ovat, Olavi? OLAVI: Orvonkukkia, äiti. Näen, että olet niillä itsesi tarhassa kaunistanut. ANNA: Ne ovat Elinan taimilavasta. Tahdotko? Sinä saat kaksi niistä. Toisen voit sinä hänelle ojentaa. OLAVI:
Niinhän sitä olisi kuin likinäköinen, joka tirkistää taivaalle ja väittää, ettei siellä tähtiä olekaan, sentähden ettei hänen silmänsä niitä näe. Uskoko ei saisi ulottua pitemmälle kuin silmä kantaa? Ehei! Sen sanon vielä kerran, että uskoa ihminen tarvitsee joka asiassa ja joka aikana, nuorena varsinkin. Sellainenko se on se Elinan onnittelupuhe? Elina nauraa heläytti iloisesti.
Elinan äiti makasi yhden sellaisen ristin alla, sillä kirkkoon hautaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Hänen mielensä rupesi äkisti ikävöimään sinne. Seppele, jonka hän oli uuteen kotiin tultuaan sinne vienyt, oli jo ammoin kuivunut ja auringonpaisteesta paahtunut Nythän hyvin sopi viedä sinne uusi, ja palata saattoi Elina sitte yhdessä hänen kanssansa, joka oli hänelle niin rakas.
Miihkali jätti Elinan ja riensi tulijoita vastaan, jotka hypähtivät hevosten seljästä maahan ja sitoivat ratsunsa portin patsaihin. Hän tervehti heitä vilkkaasti, melkeinpä maltittomasti, ja sill'aikaa lähestyivät myöskin kirkkoherra ja Elina ottamaan vastaan vieraita.
Uskon myös asiassa ainakin olevan vähä perää, sillä Elina oli viimeisiin aikoihin ollut erinomattain vähäpuheinen minua vastaan. Kaikki ei ollut niinkuin ennen. Kuitenkin päätin minä sanoa hänelle ajatukseni, sillä tietämättömyys vaivasi minua kauhiasti. Siinä tarkoituksessa menin minä yhtenä kauniina päivänä Rauhalaan, jossa myös onnestuinki tavata Elinan yksistään kotona.
Minä lohdutin itseni sillä toivolla, että minä sunnuntaina olisin tilaisuudessa kohdella hänen ja vähän Elinan kirkon tykönä. Kirkkoväärti oli keski-ikäinen jotenkin kaunis mies. Käytännössänsä oli hän vähän ylpeä eli, niinkuin sitä sanotaan röyhkeä; mutta sen voi selvästi nähdä että se oli enemmän tykötehtyä kuin luonollista, sillä hänellä oli selvät kauniit kasvot.
Mutta Vang jatkoi: "Olen varma siitä, että Te Elinan sulhasena ette koskaan ole saaneet muuta kuin ystävällistä kohtelua häneltä". Sitä en voinut kieltää. "Olen myöskin vakuutettu siitä, että hän puolestaan tahtoisi tehdä kaikki minkä voipi, toimittaakseen Teille niin pian kuin mahdollista omaa kotia". Minulla oli todistuksia tästä, joita en kumminkaan kertonut hänelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät