Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Joskin viivyt korpitiellä Polvi polvelta sä vielä Saavut kerran Jordaniin, jatkoi Toini. Mutta Teille tulee kylmä. Eilert Olsen nousi. Mennään sisään. Emäntä tuli ovessa vastaan. Tohtori Olsen, tehän aijotte pian lähteä, ettekä ole soittanut meille muuta kuin sen yhden ainoan kerran. Tyttäreni säestäisi sangen mielellään. Toini katsoi häneen hämmästyneenä.
Kaikki, mikä oli tapahtunut, mitä hän oli kuullut ja mitä nyt tunsi, oli niin järkyttävää. Hän nojasi raskaasti kaidetta vastaan. Te olette väsynyt, Eilert Olsen pakoitti hänet istumaan. Sitte hän meni tapaamaan emäntää. Neiti Toll tuli hetken perästä. Hän ilmoitti jäävänsä sairaan luo. Hevonen rattaineen pysähtyi portaitten eteen. Tulkaa, sanoi Eilert Olsen, auttaen Toinia rattaille.
Kuoliko isänne, kun olitte pieni, kysyi Toini. Ei, hän eli viisi vuotta kauemmin kuin äiti, mutta koti ei sitte enää ollut koti. Isä oli sellainen kuin useimmat meistä miehistä. Hänen työnsä ja toimensa oli hänen maailmansa. Lapset olivat hänelle olemassa ainoastaan käskyläisinä, vaimo oli hänelle perheenäidin velvollisuuksiin sitoutunut naishenkilö. Eilert Olsen huokasi raskaasti.
Toini pyysi saada kuulla jotain Eilert Olsenin äidistä. Hän tahtoi johtaa puheen pois alalta, joka näkyi herättävän tuskallisia tunteita ja jolla hän itse tunsi olevansa kykenemätön liikkumaan vapaasti. Muistatteko mitä »Macbeth'issa» sanotaan Malcolm'in äidistä, kysäisi Eilert Olsen. Kerrotaan, että hän useammin oli polvillaan kuin pystyssä, ja että hän eläessään kuoli joka päivä.
Hänen kasvonsa olivat kirkkaat ja tyynet, kuten aina, mutta omituinen värähdys niissä ei jäänyt Toinilta huomaamatta. Neiti Toll Tanskasta, neiti Auer Suomesta, esitti Eilert Olsen. Emäntä ilmestyi samalla portaille. Hänellä oli valittamisen syytä. Gongongi oli jo kahdesti soinut ilman että kukaan kutsua noudatti. Kohta illallisen päätyttyä pujahti Toini omaan huoneeseensa.
Eilert Olsenin kasvot, joille tuska äsken oli leimansa painanut, loistivat nyt sisäisen valon kirkastamina ja säteilevinä seurasivat hänen silmänsä aurinkoa, joka hehkuvana painui yhä lähemmäksi taivaanrantaa. Toini näki vilahduksen hänen kasvoistaan, mutta ei uskaltanut jäädä niitä katsomaan. Hän koetti katsella noita kuohuissa kimaltelevia, puhtaita pisaroita.
Se ei ollut Jumalan tarkoituksen mukaista, ei hänen tahtonsa toteuttamista. Minä, minä olen syntiä tehnyt, kohosi tunnustuksena Eilert Olsenin sisimmästä, mutta siinä tunnustuksessa ei ollut kirpeän katkeruuden kärkeä. Suuri rakkaus oli avannut hänen silmänsä. Sentähden se ei haavoittanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät