Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Oliko se iltaruskon heijastusta, vai oliko se ehken mielenliikutusta? »Tule», sanoi Erkki äkkiä, »mennään kotiin», ja he menivät. Mutta sinä yönä ei tullut unta Eevin silmiin. Myrsky kävi hänen mielessänsä. Aaltoina nousi tunne tunnetta vastaan taistelemaan. Milloin nostivat ne hänet korkealle tuskan kuohujen keskelle, milloin heittivät hänet alas pohjattomaan ja synkkään syvyyteen.
Taivaan Isä teille onnea antakoon!» Vanhus hymyili ja niiaili minkä ehti. »Ja mikäpä muu olisikaan kuin onni edessä meidän pastorilla, semmoisen sydämenruusun kun on saanut ja entä teillä sitten, hyvä neiti, semmoisen herranpalvelijan rinnalla!» Sanatulvasta ei tahtonut tulla loppua. Vasta kun vanhus huomasi Eevin levottomaksi, keskeytti hän syleilynsä ja päästi Eevin jatkamaan matkaansa.
"Kukapa uskoisi", virkkoi kansakoulun-opettaja. "Paljo on seura lahjoittanut vaatteita köyhille kansakoulu-oppilaille joka vuosi, ja sentään on jäänyt niin paljo kassaan." "Muistan minä sen päivän ihan kuin se olisi ollut eilen", sanoi suntio, sylkiessään sivulle päin, "kun tämä Rantalan emäntä, joka silloin oli tuommoinen Eevin ikäinen, ehdotti, että piti pantaman toimeen ompeluseura.
»Kenties mutta kauniimpi on keväinen aamu.» Tätä ensimäistä iltaa seurasi muutamia verrattain hiljaisia päiviä. Eevin ei tehnyt mieli heti häiritä kotirauhaa parannuspuuhillansa, ja sitäpaitsi oli hänen rohkeutensa lannistunut ja hänen vakuutuksensa siitä, että hänellä oli oikeus puolellaan, alkanut horjua, heti kun hän joutui Heikin vaikutuksen alaiseksi.
Sen sijaan oli Eevi tutustunut Heikkiin ja tämän voimakas, mutta samalla tunteellinen luonne oli kokonaan vallannut Eevin.
Mitä olikaan lapsuuden leikkitoveri ollut sen rinnalla, mitä hän nyt oli ystävänä, ystävänä, jolla ei toista vertaistansa? Erkin suuri ystävyys, se oli aluksi kietonut Eevin, kietonut sitten päivä päivältä yhä lujemmin. Ja nyt tänä iltana, kun hän ymmärsi, että Erkki oli häntä rakastanut, häntä yksin, silloin leimahtivat hänen tunteensa ilmituleen.
Hän oli vakavan näköinen, mutta ei sanonut pojan tilaa toivottomaksi. Heikki oli hänen käydessään aina sisällä sairaan luona, muuten koetti hän sieltä pysytellä poissa Eevin tähden, joka ei suvainnut toisten lasta lähenevänkään. Kerran Heikki kuitenkin, saatettuaan lääkärin etehiseen, palasi sairashuoneeseen ja kysyi hiljaa: »Eevi, etkö sinä vähän lepäisi?»
Niin, hän oli todella kaunis ja hyvä poika. Vieläkin sykähti Eevin sydän, kun muistui lapsuuden ystävä mieleen. Mutta lapsuuden leikkitoveri oli leikkitoveriksi jäänyt. Heidän ystävyydestään ei sen enempää tullut. Olosuhteiden eroittamina olivat he pian käyneet vallan vieraiksi toisillensa. Ei ollutkaan Erkistä tullut Eevin unelmien sankari, kuten hän aina ennen oli ajatellut.
Silloin kohotti Heikki päänsä. »Valot ja varjot kai vaihtelevat meidänkin polullamme, mutta Jumalan avulla ja käsikädessä emme niitä pelkää kumpikaan.» Hän oli sulkenut Eevin käden omaansa, ja näin istuivat he ääneti kesäisen auringon mailleenmennessä. Tästä lähtien otti Eevi tavakseen illoin asettua puutarhaan.
Usein hiipi hän aterian jälkeen aivan kuin varkain pitemmille kävelyretkilleen, joilla pelkäsi Eevin rasittuvan, mutta nähdessään miten lapsellisesti Eevi suri, jos ei mukaan päässyt, muutti hän menettelyään ja haki hänet ainakin alkumatkaksi seuraksensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät