Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Mutta erämaissakin on kosteikkoja, ja samoin oli Eevillä yksin täälläkin turvapaikka, tosin pieni ja ainoinen, mutta siellä hänen kuitenkin oli hyvä olla. Vähän matkaa maantieltä, vanhan pappilan läheisyydessä oli pieni lampi. Pitkät petäjät siellä huminoivat, ja laineet loiskuivat hilpeästi rannoille. Täällä oli Eevin pyhäkkö.
Kaiken tämän oivalsi ruustinna kohta Eevin kotiin tultua, ja salainen tyytyväisyyden tunne valtasi hänet kesken huolienkin kun hän huomasi nyt joutuneensa lastansa puolustavaan asemaan. Oli tuntunut katkeralta kun Eevi tyttönä ollessaan pysyi vieraana äidilleen, katkeralta sitten kihlausaikana, kun aina vain Heikin mieltä kysyttiin, äidin ei koskaan.
Tämä oli seuraus hänen saarnoistansa. Hän lähensi kirjettä kynttilän liekkiin. »Tämä ei saa Eevin nähtäväksi tulla. Säästyköön häneltä ainakin se suru.» Kun kirje oli poroksi palanut, jatkoi Heikki saarnansa kirjoittamista. Kynä kulki kuin itsestään. Sana toisensa jälkeen syntyi paperille, lause liittyi lauseeseen, ja pian oli saarna valmis.
Tavallisesti jätti hän sitten Eevin lepäämään jonnekin tienvarrelle ja jatkoi yksin, mutta palatessaan löysi hän aina Eevin tienvarrella istumasta ja odottamasta. Näin kulkivat he joka päivä pitemmän tai lyhyemmän matkan yhdessä. Kansa lähitienoilla oppi pian tuntemaan sairaan rouvan, joka tienvarrella lepäsi, ja ystävällisen maisterin, joka hänellä aina oli seurana.
Hän luuli jo ennen saaneensa silmäillä Eevin sydämen pohjaan. Hän oli siellä huomannut paljon sairaaloista tunteellisuutta ja surumielisyyttä. Sitä oli hän koettanut haihdutella ja hän luuli siinä osaksi onnistuneensakin. Mistä tulivat nyt nämä kiihkeät tunteenpurkaukset? Eevi oli kätkenyt kasvot käsiinsä. Näin istui hän hetken.
»No päivää, Erkki», puheli ruustinna ystävällisesti. »Nythän sinusta on tullut herra lyseolainen. Aiot pian lähteä ja jättää Eevin tänne yksin. Hän on jo monet itkut itkenyt sen johdosta.» Erkki hypisteli lakkiansa eikä tiennyt, mitä oikeastaan olisi pitänyt vastata, kun ovi avautui ja samassa Eevi astui sisään. Niiattuaan tohtorinnalle kääntyi hän kohta iloisesti Erkkiin. »Päivää!
Mutta taisiko hän toivoa Jumalan ohjausta elämässä, kun hän heikosti kuroitti toista kättänsä Jumalalle, toista kiihkeästi ojensi maallista onnea tavoitellen. »Joka minun perässäni tahtoo tulla, hän ottakoon ristinsä, kieltäköön itsensä ja seuratkoon minua.» Sanat juolahtivat Eevin mieleen ja saivat hänen kyyneleensä uudelleen vuotamaan. Hän itki hetken hillitsemättömästi.
Ijäksi olen heidät sydämeeni kätkenyt ja siellä säilytän heidät ijäti.» Eevin ääni värähteli, ja kosteina loistivat hänen silmänsä. »Elsa rakas», jatkoi hän yhä kiihkeämmin, »sinä näit nuoruuteni ja kaikki sen kauniit unelmat, sinä olet nähnyt, miten kolkkoa ja kylmää todellisuus on minulle ollut. Sano, oliko väärin unelmoida, vai miksi saan näin kärsiä?
Päivän Sana
Muut Etsivät