United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt irviin suu, niin hymyväsi luulen, Ja vaimonas sua halaan! Tule, tule, Kurjuuden henttu! KUNINGAS PHILIP. Rauhaa, kaunis murhe! CONSTANCE. Ei, ei, niin kauan kuin vain huutaa jaksan! Oi, ukkosen jos suussa kielen' oisi, Niin tuskillani mailman järkyttäisin Ja unest' ajaisin tuon julman ruoton, Mi raukeaa ei naisen ääntä kuule Ja päivittäistä rukousta ilkkuu.
Hän jäi odottamaan vastausta. Mutta Mathieu, joka oli hämmästyksissään nähdessään hänen niin hyvin tietävän kaikki eikä ymmärtänyt, miksi Constance näin monen vuoden kuluttua tiedustelee häneltä tuota ikävää juttua, teki ainoastaan hämmästystä osoittavan liikkeen.
Jos tahdotte, niin voitte neljäntoista päivän kuluttua tästä päivästä kello kaksi tavata minun Broquetten konttoorissa Roquépinekadun varrella. Siellä olen minä kuin lapsi talossa, eikä kukaan sivullinen voi meitä kuulla." Muutaman päivän kuluttua kun Mathieu oli tervehtimässä poikaansa Blaisea, sai Constance nähdä hänen.
Eräänä kertana taas täällä käydessään tapasi Constance vanhan koulukumppaninsa, rouva Angelinin, joka muuten ei ollut koskaan oikein poistunut hänen näköpiiristään.
Ja Constance näki Blaisen istahtavan poikansa kirjoituspöydän ääreen, ottavan hänen poikansa paikan, kastavan kynänsä mustepulloon ja kirjoittavan samoin kuin hän oli niin usein nähnyt Mauricenkin kirjoittavan, aivan kuin Maurice itse. Tämä Blaise, Fromentin vanhin poika.
Sieluni kautta, kaiken tuon olisin unhottanut, rakas Constance! niin todellakin, minun täytyy saada loma. Vielä sekin este, mutisi rouva Bonacieux suruisesti. Oh! huudahti d'Artagnan mietittyänsä, sen minä saan poistetuksi, olkaa huoleti. Millä tavoin? Minä menen vielä tänä iltana herra de Tréville'n luokse ja pyydän hänen hankkimaan minulle loman langoltansa herra Desessarts'ilta.
"Tehän asutte maalla?" kysyi hän ja kääntyi taas Mathieun puoleen. "Niin, kuukauden päivät." "Constance on siitä kertonut minulle. Minä tapasin hänen äskettäin rouva Séguinin luona. Me olemme, kuten tiedätte, hyviä ystäviä nyt, kun minä annan veljelleni hyviä neuvoja."
Ainoastaan Constance oli ja pysyi vakavana, hänen ohuet huulensa vetäytyivät vaan harvoin pakolliseen hymyyn, mutta silloin tällöin peitti hirveän kärsimyksen varjo hänen kuivettuneet kasvonsa hänen katsoessaan ympärilleen tässä iloisessa pöydässä, jossa uusi tulevaisuuden toivo vastustamattomalla voimalla tahtoi tunkeutua esiin viimeisestä surusta huolimatta.
Morange oli puhunut tuosta murhasta, siitä, josta hän ei ollut muulloin koskaan puhunut ja joka oli neljätoista vuotta ollut kuin haudattuna, ja nyt heitti hän sen Constancelle vasten kasvoja hullun tavalla nauraen. Mistä tuli tuo katkeruus miesparkaan, mistä tuo hämärä uhkaus, jonka Constance tunsi häilyvän päänsä päällä kuin jääkylmän ilmavedon tuolta syvyyden kuilusta?
Mutta minun mielipiteeni mukaan on hyvin mahdollista, että hän on kuollut, sillä kuolevaisuus on suuri sellaisten pikkulasten joukossa." Constance katseli terävästi Mathieutä. "Puhuttehan te totta, ettehän vaan salaa mitään?" Kun Mathieu oli puolustanut itseään tuollaista epäluuloa vastaan, jatkoi Constance: "Niin, minä uskon teitä. Te luulette siis, että hän on kuollut?