Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Ja hän päätti koettaa toista keinoa, hän antautui rouva Bourdieun käsiin, joka oli luvannut varmasti parantaa hänet. Nyt alkoi uusi lääkitsemistapa, uusi odotus. Constance kävi useita kuukausia Miromesnilkadun varrella ja antautui tuskia tuottavan käsittelyn alaiseksi.
Mathieu ja Marianne olivat kauvan polvillaan sängyn vieressä ja itkivät. Constance oli vähän etäämpänä äänetönnä, mutta osanottavaisen näköisenä.
"Ymmärrättehän te, että kun on ollut kolmekymmentä vuotta samassa paikassa, niin saa tietää paljon. Minä tiedän kaikki." Constance hätkähti ja vaikeni. Morange istui siinä ja tuijotti tuleen. Constance ajatteli, että parasta oli niinkuin oli. Koska Morange tiesi kaikki, oli hänen nyt vaan käyttäminen tuota miestä tottelevana välikappaleenaan.
Constance makasi kuin kuollut, hän oli nähtävästi saanut tukehduskohtauksen, ja Mathieu lähti ulos noutamaan Boutania, jonka hän onneksi tapasikin heti, sillä tohtori oli äsken tullut kotiin päivälliselle. Boutan, joka pian oli seitsemänkymmenen kahden vuotias, oli laannut hoitamasta virkaansa, hän meni ainoastaan joskus hyvin vanhain potilaittensa luokse.
Pah! sanoi Athos, Jumala on suojellut meitä tähän asti, Hän suojelee meitä tästäkin puoleen. Niin, meitä; me olemme muutoin miehiä ja meidän on asia kaikessa tapauksessa panna henkemme alttiiksi; mutta entäs nainen, lisäsi hän hiljemmin. Kuka nainen? kysyi Athos. Constance. Rouva Bonacieux? Ah, se on totta! sanoi Athos; ystävä-parka, minä unhotin että olet rakastunut.
Santerre oli yhä se, johon hän luotti, ja Valentine tyytyi vaan kohottamaan olkapäitään, jotavastoin muut joutuivat hieman hämilleen ja alkoivat katsella Gastonia ja Lucieta, jotka todellakin hengästyivät pikemmin kuin muut lapset ja jäivät kilpajuoksussa jälelle. Constance kääntyi nyt Valentinen puoleen.
Sanoilla hänet myrkytä, tai mene, Ja jätä yksin tuskat nää, jotk' yksin Mun kantaa täytyy. SALISBURY. Anteeks suokaa, rouva, Mut ilman teitä palata en voi. CONSTANCE. Sa voit, sun pitää; minä en sua seuraa. Suruni ylvääks opetan; sill' ylväs Se suru on, se omaajansa valtaa.
Jonkun aikaa oli Constance jo tuolla tavalla kävellyt hiljalleen konttoorihuoneustoissa, ilmaantui äkkiä milloin missäkin, aivankuin olisi pitänyt salaista tarkastusta. Hän seisoi hetken äänetönnä, sitten kysyi hän edes katsomattakaan mieheensä: "Hän elää, eikö niin?" Mathieu ei voinut sanoa muuta kuin totuuden. Hän vastasi pään nyökähdyksellä.
Hän on ollut kaksi kuukautta siellä opissa, hän oli ennen koetellut kolmea, neljää muuta ammattia, ja sentähden en minä tuntenut häntä. Mutta hän ei voi pysyä missään, ja nyt on hän kolme viikkoa sitten lähtenyt sieltäkin..." Constance ei voinut olla levottomuudesta huudahtamatta. "Onko hän lähtenyt sieltä?"
Boutan oli turhaan tehnyt kaikki voitavansa. Kun Constance aukasi silmänsä, katseli hän lääkäriä kankeasti, tunsi luultavasti hänen, mutta ummisti taaskin silmänsä. Hän kieltäytyi itsepintaisesti vastaamasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät