United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kuitenkin antoi hän rouva Burströmin mennä polkua myöten ja viedä pojan mennessään. Matami seisoi liikahtamatta ja katsoa tuijotti rouva Burströmin jälkeen. Kun rouvaa ei enää näkynyt, palasi hän tupaan ja alkoi edes vähän järjestellä. Hän oli koko ajan vaiti; silloin tällöin vapisi hänen rintansa, ikäänkuin tukehutetusta itkuhuokauksesta.
"Teidän pitää odottaa iltaan asti Jonsonia, kuullaksenne, onko hän saanut mitään aikaan. Joll'ei, niin pitää teidän huomisaamuna varhain mennä kaupunkiin, vaatia päästä lasten luo ja rouva Burströmin läsnä ollessa kysyä heiltä, ovatko ottaneet korvarenkaat, ja jos he ovat valehtelemalla omistaneet syyn, tunnustavatko he sen. Parasta olisi teidän ollut jo alun pitäin lähteä Jonsonin sijaan.
Te ette varmaankaan ole koskaan joutuneet asioihin tuommoisten puolisivistyneiden, rikasten porvariperheiden kanssa, mutta minulla on ollut se onni sekä isäni konkurssissa, että kotiopetus-toimissani: minä heidät tunnen. Ettekö luule esimerkiksi rouva Burströmin olevan oikea Kjellandin henkilö, vieläpä kaikista sydämmettömin ja turhamaisin?"
"Olen; minun tulee tunnustaa, ett'en minä puolestani ole niinkään kummastunut;" vastasi herra Vigert "Minä en ole koskaan millään lailla pitänyt rouva Burströmiä ihanteena. Mutta rouva Hedenstam ja hyvät neidet, te kun tässä eräänä päivänä olitte niin valmiit puolustamaan rouva Burströmin ja koko ihmiskunnan hyvyyttä teistä sen olisi minun luullakseni pitänyt tuntuman hyvin pahalta..."
Rouva Hedenstam arveli samoin kuin Agnes, ja kaikki kolme he aivan varmasti päättivät, että joll'ei matami Jonson huomenna saanut lapsiansa takaisin, niin yhden heistä oli meneminen puhumaan rouva Burströmin kanssa.
"En," vastasi Agnes kummastuen. "Minä olen koko ajan ajatellut pienoista Heinen runoa. Runoilijan rakkaus. Hän nauroi, päästi neiden käden, kumarsi pari kertaa muulle herrasväelle ja juoksi alas portaita sekä polkua myöten, joka vei Burströmin huvilaan; Agnes katseli vähän kummastellen hänen jälkeensä.
Kelloa soittaessa vapisi hänen kätensä ja polvetkin tuntuivat väräjävän; hän pelkäsi näkevänsä rouva Burströmin vihaisen katseen, ja jos hän olisi totellut sydämmensä taipumusta, olisi hän heti kääntynyt ja rientänyt pois niin kiireesti kuin ehti. Taaskin kulkivat hänen ajatuksissaan isänsä sanat: "Köyhä on aina väärässä." Niin, ehkäpä hän olikin väärässä, kun niiksi tuli...
Mutta kun hän pääsi niin etäälle, ett'ei matami häntä enää nähnyt, muuttui hänen muotonsa kokonaan; kavala hymy, jolla hän äsken oli maustanut sanojansa, katosi, silmissä piilevä pahuus leimahti ilmi, hän puristi nyrkkiä ja mutisi puoliääneen: "niin, niin, odottakaahan vain te, koko rosvojoukko!" Pihalla Burströmin huvilan edessä seisoi pikku Miia Jonson odotellen.
Rouva oli oikein hävyttömästi haukkunut häntä ja uhannut poliisilla ja vankeudella, eikä Jonson ollut nähnyt vilahdukseltakaan lapsia. Yön makasi hän veneessä ja koetti seuraavana aamuna soittaa Burströmin ovikelloa, mutta ovi avattiin vain raolleen ja temmattiin samassa kiinni. Silloin hän vihastui ja läksi jälleen maalle etsimään nimismiestä. Mutta hän ei ollut kotona.
Sieluni ja Jumalan kautta," jatkoi hän, eteenpäin kumartuen, päätänsä kallistaen, lyöden kätensä yhteen ja vähän murtavasti ikäänkuin laulamalla painaen joka sanaa, niinkuin hänellä oli tapana, milloin tahtoi sanansa oikein voimakkaiksi saada, "sieluni ja Jumalan kautta ei ainoakaan henki Burströmin perheessä ole rahtuistakaan parempi kuin Kjellandin kuvaamat henkilöt, jotka kertomukset ovat eräällä taholla saaneet aikaan niin paljon huutoa roskakirjallisuutta vastaan?