Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Näissä huoneissa, joissa enonsa korkealle nouseva taiteilijahenki oli vallinnut, oli hän Herminan mielestä kuni tumma, vankka ja yksinäinen honka, joka kylmänä ja taipumattomana oli otettu kauniiden ja ihanien lehmipuiden keskelle. Ja kuitenkin eikö mikään tunteellinen henki asuisi tuon vapaan, leveän otsan takana? Koko Bodendorffin elonaikana ei häntä koskaan niin tarkoin läpi-nähty, kuin nyt.
Kun Hermina ensikerran astui huoneesensa, näki hän soittokoneen. Se häntä odotti ja tervetuliaisia toivotti, kuni vanha ystävä, mutta Hermina ei tahtonut ystävyyttä tunnustaa. "Me emme sitä pidä, äitini!" huudahti hän liikutettuna. "Mitä sinä ajattelet, lapseni?" kysyi äiti ihmetellen. "Totta et sinä tahdo Bodendorffin kohteliaisuutta kieltää?
Tämä sana pisti häntä taas, kuni kerran ennenkin, mutta sen kautta sai hän ryhtinsä jälleen. "Ja teidän toimenne, herra tohtori?" sanoi hän kylmästi. "On tässä", sanoi tohtori, antaen hänelle suuren sinetityn kirjeen ja lisäten vakaasti: "Tämä on kopia kapteeni Bodendorffin jälkeen säätöksestä. Alkukirja on laillisesti valvottu. Hän on valinnut teidän perijäksensä!"
Ainoalla silmäyksellä näki nuori tyttö serkkunsa ulkomuodon, näki hänen, jota hän ei ollut nähnyt, sittekuin pienenä poikana. Rudolf Bodendorffin korkea, hoikka, mutta vankan suora vartalo, jota vihkatakki ei liiaksi kiristänyt, näytti sotamiestä, joka ei tahtonut olla muu kuin sotamies. Hän varmaankaan ei ollut aikanaan niitä seura-uroita, joiden perään tytöt naisväen kouluissa huokailevat.
Eräänä iltana säveltyi kansanlaulu taasen harmooniosta, kun hän seisoi tytön takana ja vei sydämellisesti kätensä huulillensa, ja siten ryöväsi sen "tervetulon", jossa tytön sielu jo riemuitsi. Hiljaisella sydämellisyydellään yhtyi majuritar heidän joukkoonsa ja vastaan otti Bodendorffin kuni äiti poikansa. Tänään jäi Bodendorff heille, niinkuin se olisi ollut luonnollista.
Hermina kuuli kapteenin käskevän että hänen hevoisensa aamulla aikaisin satuloittaisiin. "Lähdettekö meidän kanssamme?" kysyi Hermina innolla. "En, minä lähden ennen teitä!" sanoi hän kolkolla äänellä. Päivän valjetessa seisoi Almansor satuloittuna varroten herraansa, mutta naisetkin tahtoivat lähteä aikaisin ja Bodendorffin tullessa alas, oli Hermina täydessä työssä matkakirstujensa kanssa.
Bodendorffin silmäily osoitti, ettei hän tahtonut serkkuansa tavata. Ikävyydellä ojensi hänelle Hermina kätensä ja sanoi todellisella sydämellisyydellä: "Eläkää hyvin!" "Te teeskentelette, serkku", sanoi hän kolkosti, "eilen näytitte kuinka syvästi te minua halveksitte ja tänään te ojennatte minulle kätenne jäähyväisiksi!" "Minä halveksisin teitä?"
Herminakin tunsi saman kun Werner-ukko: hänestä tuntui hyvältä se, jonka hän kuuli. Vielä elähytettynä siitä tapasi hän Bodendorffin, joka ei ymmärtänyt mistä tuo aurinkoinen hymy tuli, jolla tyttö häntä tervehti. "Vieläkö kerran tahdotte seurata minua enoni huoneesen?", kysäsi hän äkkiä. "Jos niin haluatte tahdon. Muuten olen jo jättänyt hyvästi hänen muistollensa."
Mitä tyttö tunsi eli tiesi, seuraus tarkasta kasvatuksesta, oli hänestä pahe. Luonnolliset taipumukset eivät hänessä olleet mistään arvosta, koska ei kukaan ollut tullut noitasauvallansa lähteitä kalliosta avaamaan. Hermina pahastui uudestaan Bodendorffin kylmästä käytöksestä, ja hänenkin käytöksensä sentähden muuttui kuivaksi.
Lahja, jolla vainaja oli Herminaa muistanut, varmuutti hänen tulevaisuutensa ja nyt oli ainoastaan perustettavana uusi koti. Ennen oli majuritar asunut pääkaupungissa, mutta nyt hänellä oli luonnollinen syy pysyä sieltä pois, sillä Bodendorffin rykmentti majaili siellä! Sitte päätti hän muuttaa erääsen pieneen naapurikaupunkiin, jossa olisikin enemmän rauhaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät